keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Novellin anatomia

Hilpeän surkea huhtikuu-blues on vaihtunut taas aktiiviseen kirjoittamiseen. Työstän tällä hetkellä novellia, koska lyhyet tarinat ovat sopivan nopeita työstettäviä kässäreihin verrattuna.

Olen pyöritellyt tätä novellia nyt muutaman viikon. Suunnitellut, kirjoitellut, editoinut, ideoinut ja saanut ensimmäisen version hyvään kuosiin. Tällä kertaa en kuitenkaan kiiruhtanut novellia koelukuun, vaan päätin tutkailla sitä ensin vanhojen palautteiden ja omien tuntemusten valossa. Novellista jäi sellainen epämääräinen laimea fiilis, jonka lähdettä en osannut suorilta sanoa.

Siispä päätin printata novellin ja suorittaa sille ruumiinavauksen. O.O'

...eli korostaa tekstin rakenteet yliviivaustusseilla ;)

Rakennetta voisi tutkia tarkemminkin, mutta minulle riitti se, että näen tässä viisi tekstin rakennepalaa: toiminnan (keltainen), kuvauksen (sininen), eksposition (vaaleanpunainen), dialogin (oranssi) ja ajatukset (lila).

Toiminnan miellän ihan fyysiseksi, ulospäin havaittavaksi tapahtumaksi. Kuvaus on ulkoisten puitteiden ja hahmojen ja sekä sisäisten tuntemusten avaamista. Ekspositio on sellaista tietoa, joka ei selviä itse kohtauksesta, vaan kirjoittaja syöttää sen tarinaan selittääkseen maailmaa, hahmoja tai juonta. Dialogi on hahmojen välistä keskustelua ja ajatukset näkökulmahahmon sisäistä monologia tai tapahtumien prossessointia/järkeistämistä.

Näiden rakennuspalojen suhde määrittelee tarinan tempon. Toiminta ja dialogi nopeuttavat tempoa, kaikki muu hidastaa. Hieman kirjoittajasta riippuen yksi pinttynyt ongelma tekstissä on joko se, että tapahtumat etenevät liian hitaasti tai aivan liian nopeasti.

Joidenkin lauseiden kohdalla oikean yläotsikon valitseminen oli yllättävän vaikeaa! Näiden väliset rajat ovat usein häilyviä, koska lause voi kuulua samaan aikaan useampaan kategoriaan. Delegoin näille värit parhaan osaamiseni mukaan, vaikka pari virhettä hokasinkin myöhemmin. Minulle tämä havainnolistava harjoitus sopi kuitenkin erinomaisesti, koska hahmotan kirjoittamisen muutenkin aika teknisesti. 

 Alku: Paljon toimintaa, säästellen ekspositiota nopeaan lähtölaukaukseen.

Tutkittava novelli on editoitu todella lyhyeen muotoon. Olen trimmannut jo varhaisessa vaiheessa siirtymät mahdollisimman nopeiksi ja pyrkinyt pitämään juonen liikkeessä koko ajan.

Novelli alkaa kuvauksella ja pakollisella ekspositiolla, joka sysää tapahtumat matkaan. Kohtauksessa on lähinnä toimintaa ja kuvausta ja selittelyt on jätetty mahdollisimman vähälle. Yritin sysätä hahmon heti toiminnan keskelle ja tilanteeseen, jossa lukija ei tiedä kuin pakollisen: missä hän on ja mitä hän yrittää tehdä. Tämän on tarkoitus herättää lukijan uteliaisuus. Mielestäni infoa on nyt tarpeeksi, mutta koelukijat voivat olla eri mieltä. 

Huomasin nopeasti, että melkein kaikki näkökulmahahmon ajatukset ovat puhdasta ekspositiota. Tämä ei ole sinällään synti, mutta tämän novellin tapauksessa ne kuulostavat kirjoittajan ekspositiolta hahmon luonnollisten ajatusten sijasta. Elmore Leonard — 'If it sounds like writing, I rewrite it.'

Tämä meni siis saman tien korjauksien listalle.  Printtinä oli myös helpompi maistella täältä esiin kömpelöt lauseet ja toistuvat sanat ja ilmaisut.  

 Keskikohta: Vähän toimintaa, enemmän ekspositiota, lyhyt hengähdystauko.

Keskikohta on itse asiassa kohtauksista lyhyin. Koska kaikki kohtaukset sijoittuvat eri paikkoihin, täytyi uudesta ympäristöstä antaa heti alkuun vinkkejä. Kirjoitin myös tänne selkeämmän kuvailun hahmon ulkonäöstä. Ensimmäisessä nopeatempoisemmassa kohtauksessa se olisi ollut mielestäni vain hidasteena. Keskikohta on siis pyhitetty rauhoittumiselle ja lukijalle annetaan aiemmin pantattua tietoa, joka herättää kuitenkin uusia kysymyksiä.

Tästä kohtauksesta näkee heti, että tarinankerronnan tempo on hidastunut. Keltaista (toimintaa) on vähän, punaista (ekspositiota) paljon. Vaikka tapahtumat sijoittuvat nykyhetkeen, muisteli hahmo paljon mennyttä ja kelaili sen tapahtumia, jotta lukijakin tajuaa missä mennään. Näissä on samaa infokaatismaisuutta kuin edellisessäkin kohtauksessa.

Toiminnan ja kuvauksen suhde tuntuu olevan tässä novellissa vakio. Vaikea sanoa onko osa kuvailusta tarpeetonta vai ei. Ainakin juuri nyt kuvittelen typistäneeni sen oleelliseen. 

Loppu: Toimintaa ja dialogia, yllättävän paljon kuvausta, löytyykö kliimaksi?

Loppu onkin sitten pisin kohtaus kaikista. Paikka vaihtuu taas heti alkuun ja antagonistin astuessa kuvioihin pysyvästi hidastavat ympäristön ja hahmon kuvaus tahtia alussa. Sitten alkaakin dialogin (oranssi) ja toiminnan liitto, joka nopeuttaa tempoa pakostakin. Vaaleanpunaista näkyy edelleen säännöllisesti ja se hidastaa kohtausta, vaikka tällä kertaa hahmon muistelu on selvästi latautuneempaa. 

Tämä novelli on aika tyypillinen näyte minulta. Dialogia on vaan vähän ja se on kökköä kirjakieltä. Toisaalta raakaversiossa on olennaista se, että paperilla on ns. tukiranka, jonka ympärille voi sitten rakentaa todellisempaa dialogia. Testailen varmaan jatkossa sitä, voinko tuhota vaaleanpunaista siirtämällä sitä dialogiin. 

Ekat kolme sivua ovatkin latautunutta ja ihan jännää luettavaa. Sitten ikävä kyllä novellin kliimaksia seuraa kuvailun ja toiminnan mykkäfilmi. Laskeva jännite on ihan hyväksyttävä juttu, mutta se kyllä lässähtää tässä ihan totaalisesti minun mielestäni. Etenkin  tuo toiseksi viimeisen sivun junnaus on ihan liikaa. 

Tämä rautalankamalli myös kuvailee ja raportoi tapahtumia tunnekylmästi, mitä valittelinkin aiemmin riivaajakseni. Pitäisi mennä rohkeasti syvemmälle hahmon pään sisään etenkin viimeisessä kohtauksessa, jonka käänteet antavat pysyviä traumoja näkökulmahahmolle (ja lukijalle?).

Näillä eväillä on taas hyvä jatkaa työstämistä. :)

14 kommenttia:

  1. Vau, todella mielenkiintoinen postaus! Tekisi mieli tehdä jollekin luvulle tuollainen ruumiinavaus itsekin!

    ...Mutta on myös tunnustettava typeryyteni: voisitko antaa konkreettisen esimerkin ekspositiosta? Minulle taisi jäädä aika ristiriitainen mielikuva, ja on tunnustettava, että en ollut termiä tällaisessa mielessä aiemmin kuullut. (Kiitos siis jo etukäteen valistuneisuuteni lisäämisestä! :) Tai minulla tulee heti mieleen väite, että eikö ekspositio ole automaattisesti aina jotain muutakin "lajia", esim. kuvausta tai hahmon ajattelua, josta sitten käy ilmi niitä "kirjoittamattomia" päätelmiä, joita lukija voi kirjoituksesta ko. pätkien kautta tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä ruumiinavausta. Siitä saa varmasti välineitä oman kirjoittamisen tarkasteluun uudesta näkökulmasta. :)

      Et ole väärässä! Ekspositio on nimenomaan jotain neljästä muusta. Kun se on onnistunutta, se ei nouse lukijan silmille liiaksi, vaan uusi tieto sulautuu luonnostaan dialogiin, kuvaukseen, toimintaan tai ajatuksiin (kuvasta kenties näkyy huonosti, mutta jokaisen punaisen viivan kanssa on lila viiva). Eksposition pointti oli siis antaa lukijalle tapahtumien tulkintaan vaadittavaa tietoa, joka ei kohtauksessa tai tarinassa tullut aiemmin esille, eikä siten ole lukijan pääteltävissä ilman apua.

      Amatöörin käsissä ekspositio on sitä, että teksti alkaa kuulostaa faktoja vilisevältä wikipedia-artikkelilta, joka pysäyttää kohtauksen ja jatkuu ja jatkuu (infodump).

      Ruumiinavauksessa päätin ottaa eksposition omaksi kategoriakseen, koska halusin alleviivata sellaiset kohdat, joissa koin selittäväni liian selvästi. Kuvailusta tätä selitystä en löytänyt, varmaan siksi, ettei novellia ole vielä ankkuroitu tiettyyn paikkaan, vaan kyseessä on nimetön kaupunki. Dialogissa tai toiminnassakaan sitä ei mielestäni ollut, vaikka faktamaisia yksityiskohtia olisi mahdollista viljellä niissäkin.

      Kaikkia näkökulmahahmon ajatuksia en lukenut ekspositioksi, mutta suurin osa selittämisestä tapahtui nimenomaan ajatuslauseissa, jotka kuulostivat ulkopuoliselta kertojalta näkökulmahahmon sijaan. Sitä hain tässä takaa.

      Hyvin viilatussa tekstissä ekspositiota tuskin tarvitsisi nostaa esiin lainkaan. En pidä ekspositiota myöskään huonona juttuna, vaan elintärkeänä osana kirjoittamista. Se ei vaan saisi olla ihan näin "töks töks" kuin tässä kävi. :|

      Poista
    2. No hyvä, ei siis mielikuvani ihan metsään mennyt! :D

      Lasketko muuten hän-näkökulmasta tehdyn hahmon "ajattelun" (esim. "Asia x oli tällainen ja tällainen. Hän ei ollut nähnyt vastaavaa ennen ja hän oli varma, ettei näkisi vastaavaa jälkeenkään") kuvaukseen vai nimenomaan ajattelun/jäsentelyn piiriin? Minulla on paljon tuollaista ajattelumaista kuvausta, josta en ole lainkaan varma, kumpaan kohtaan pitäisi laskea.

      Kiitos tästä tekniikasta muuten vielä, tajusin juuri, että tällähän saan analysoitua visuaalisesti ja helposti näkökulmahahmojeni väliset erot (yksi heidän eroistaan pitäisi näkyä näiden osa-alueiden suhteessa, mutta olen analyysia lykännyt kun on tuntunut hankalalta tehdä) ja tehtyä siis tarvittavat muutokset erojen kasvattamiseksi ilman, että tuskastun siihen, miten en saa kerralla tilannetta nähtyä! Nyt saan! Että kiitosta kovasti. :)

      Poista
    3. Hän-näkökulman havainnot ovat minusta kuvailua jos ajatusten kohde on asia, joka on kohtauksessa läsnä. Jos vaikka päähenkilö tutkii pilvenpiirtäjää ja upottaa kuvaukseen ajatuksia ja ekspositiota, miellän sen silti kuvaukseksi, koska sillä pohjustetaan kohtausta. Jos pilvenpiirtäjästä puhuttaisiin ilman, että se on fyysisesti läsnä, olisi se minusta enemmän ajattelua.

      ...oliko tuossa järkeä? Eihän nämä mitään kiveen hakattuja asioita ole. Minusta ajattelu vaan on usein lähempänä sisäistä monologia kuin havaintojen avaamista.

      Tuo onkin mielenkiintoinen ajatus! Olet varmasti oikeassa, että kertojan vaihtuminen vaikuttaisi myös kuvailun, toiminnan, dialogin ja ajattelun suhteeseen ainakin perinteisessä ekstrovertti/introvertti ajattelussa. Kokonainen kässäri tosin voi olla haastavaa käydä näin läpi. O.O

      Poista
    4. Hmm. Totta, totta... Täytyy katsoa!

      Ei kertojanäkökulman vaihtuminen automaattisesti varmaankaan näihin vaikuta (kertoja kuitenkin pysyy samana, näkökulma vaan ei), mutta minun tapauksessani haluan vaikuttavan - yksi tehokeinoni veljesten erottamiseksi toisistaan on tapa, jolla katselevat maailmaa, eli yhden pitäisi kommentoida asioita enemmän, yksi taas on niukkasanainen ja toimii enemmän jne, yksi kiinnittää ympäristöönsä enemmän huomiota ja siten kertojakin ympäristöä enemmän kommentoi. Eli vaikka kertoja pysyykin samana kaikilla, näkökulma - joka on mielestäni hyvin likellä hahmoja, vaikka hän-persoonasta onkin - vaikuttaa kuitenkin siihen, miten paljon tiettyjä asioita on. Juuri siksi, kun kertoja todellakin on niin ihossa kiinni.

      Tai siis näin pitäisi olla! :D Nyt sitten vain tarkistamaan, onko todellakin näin - ja kun ei kuitenkaan yhtenäisesti ole kuten kuuluisi, ei kun muutoksia tekemään! Pitäisi saada vain musteet hommattua tulostimeen...

      Heh, onneksi mainostit tekniikasta tässä vaiheessa, kun kässäristä on vasta kolmasosa editoituna. ;)

      Poista
  2. My lord, oletpa sinä ahkera! Ei varmaan tekisi itsellenikään pahitteeksi joskus tehdä jotain tällaista, mutta olen aivan liian laiska. =D Ehkä minusta ei sitten tule koskaan tarpeeksi hyvää kirjoittajaa, kun en yksinkertaisesti viitsi analysoida kirjoituksiani juurikaan. (Jollei ole pakko, pitäisi kai ottaa taas ohjelmaan jokin kurssi.) Minä olen kai sellainen "luonnonlapsi" kirjoittamisen suhteen, että hurlumpsis vaan, mennään vaan eteenpäin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosi kirjoittajakohtaisia juttuja. Varmaan hiukan sama homma kuin suunnittelijoiden/improvisoivien kirjoittajien välillä?

      Joillain kirjoittajilla on tosi selkeä sisäinen kompassi näiden asioiden suhteen, vaikkeivat he miettisi niitä ollenkaan. Tämäntyyppinen näpertely ei siis ole mielestäni automaattisesti hyvän kirjoittajan merkki. Se on vaan yksi lähestymistapa. ;)

      Sitäpaitsi blogisi perusteella voin sanoa, että sinulla on sana hallussa. Anna vaan mennä luonnonlapsi! :)

      Poista
  3. Piti itsekin tulla hämmästelemään tämän tarkkuutta. Itse en kyllä kykenisi tuohon, enkä ole varma haluaisinkokaan. Jonkin asteisen mystisyyden kirjoittamiseen haluan pitää (hyvä sanoa ihmiseltä, joka jakaa kirjoitusohjeita), ja tässä on ehkä omaan makuun liiankin pikkutarkkaa, muistuttaa jopa matemaattista (yök!). Ei siinä mitään, varmasti erinomainen työkalu, jos tätä osaa analysoida! Mahtavaa aktiivisuutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mystikko saa ilman muuta olla, sitä en kiellä. Olen ehkä altistunut työelämän kautta liiaksi tehokkuus- ja tilastoajattelulle, jolloin tämän tyyppinen puuhastelu on minulle luontevaa (minulla ei kulu päivääkään töissä etten avaisi Exceliä).

      Minusta kirjoittajablogeissa parasta on usein sen tajuaminen kuinka erilaisia kirjoittajia oikeasti on. En voi sanoa, että yhdelläkään kirjoittajakaverillani olisi täysin samanlaista luovaa prosessia. Yleisiä ohjeita on yksinkertaisesti mahdotonta antaa! Voi vain ruokkia ajatuksia. :)

      Poista
  4. Aikamoinen ruumiinavaus! Minusta on kans kiva tulostaa juttuni paperille ja tehdä siihen merkintöjä - näin paljon en kuitenkaan ole tekstiä editoinut. Yksi kirjoittajakaverini teki kyllä minulle kerran värikoodatun analyysin! Luulen, että voisin itsekin kokeilla jotain tällaista; enhän osaa oikein suunnitella etukäteen, mutta jälkikäteinen analyysi voisi sopia paremmin. Tosin tällainen ehkä toimii vain lyhyempien tekstien kanssa - ajatele jos yrittäisi värikoodata koko käsiksensä! :D

    Sinulla näyttää olevan hyvä vauhti päällä kirjoittamisessa! / B. N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *siis tällä tavalla analysoinut, ei pitänyt puhua editoinnista...

      Poista
    2. En kauheasti välitä printeistä, mutta tämä oli hyödyllistä! Ilmeisesti näemme tosiaan tekstin erilailla ruudulta ja printiltä. Itse en tykkää tehdä punakynämerkintöjä, kun editoin omaa tekstiä, mutta koelukiessa tykkään tehdä muille merkintöjä... kai se vaan on helpompi deletoida ongelmat kuin myöntää, että ne olivat olemassakaan?

      En edes halua ajatella KOKO kässärin värikoodaamista. @_@ Siinä on liikaa jo minullekin!

      Poista
  5. Jännä menetelmä! Uskaltaisinkohan tehdä samaa muutamalle M:n luvulle? En ole ihan varma - se voisi toisaalta auttaa huomaamaan ongelmakohtia, mutta toisaalta pelkään, että alkaisin sitten liikaakin takertua joihinkin päässäni oleviin, kirjoittajaoppaista jääneisiin "ei saa olla liikaa sitä-ja-sitä"-sääntöihin. Mutta tavallaan voisi auttaa turhan pois tiivistämisessä, jos pakottaisin itseni katsomaan paljonko sitä kuvausta ja ekspositiota onkaan - tahtoisin nimittäin että mahdollisimman paljon olisi hahmojen välitöntä kokemusta, tunnetta ja tekemistä eikä selittelyjä. No, täytyy miettiä uskaltaisiko tuota joskus kokeeksi tehdä. :-) Mielenkiintoista kuitenkin nähdä mitä kaikkia eri keinoja eri kirjoittajat käyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ei saa olla liikaa sitä-ja-sitä" neuvoja on kyllä netti pullollaan. Ne eivät ole kauhean yleispäteviä, kirjoitustyylejä kun on niin monta. Joissain tarinoissa tunnelma on yksinkertaisesti liikkuvaa juonta tärkeämpi.

      Lisäksi eri genret vaativat erilaista koostumusta tekstiltä. Historiallinen romaani vaatii enemmän ekspositiota ja kuvailua kuin nykyhetkeen sijoittuva, koska lukija ei voi täyttää aukkoja yhtä tehokkaasti mielikuvituksellaan/tiedoillaan.

      Ammattini on selvästi antanut minulle draivin muuttaa kaikki mitattaviksi asioiksi. Kirjoittaminen on kumminkin paljon muutakin kuin numeroita ja suhdelukuja. ;)

      Poista