sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hiekkalinnoja

Helle on tuonut kesän ovelle ajoissa. En ainakaan muista kesän alkaneen näin pian usein. Muisti tosin tekee näissä asioissa usein tepposet ja pyyhkii mukavat asiat mielestä ikävien tieltä.

Olen juossut auringossa, ja tällä viikolla jaksoin ensimmäistä kertaa yli 10 km lenkin (hyvin hiljaa). Olen käynyt uimassa ja ottanut aurinkoa. Olen lukenut kolme kirjaa viikon sisään, - Kani nimeltä jumala, Dyyni I & II - vaikka lukuhaasteeni onkin reilusti jäljessä. Kenties helle sopii Arrakiksen aavikkoplaneetan tunnelmaan?

Dyyni on muuten siitä erikoinen kirjasarja, että se sisältää inhomiani kirjoitusteknisiä ratkaisuja ja juonellisia kuvioita (head hoppingia, ajatusten avaamista 1.persoonassa kursivoituna 3.persoonan kerronnan keskellä, valkoinen messias pelastamassa heimoa alistajilta jne.), mutta on niistä huolimatta erinomainen ja mukaansatempaava. Se on varmaan ainoa sci-fi -sarja, joka on voittanut minut tyystin puolelleen, eikä sitä turhaan ole kehuttu Sormusten Herran vastineeksi tieteisfiktiossa. Dyyni tosin liikkuu huomattavasti edellämainittua nopeammin, eikä anna eksposition haudata itseään.

Törmäsin rannalla lasten kesäpäivän projektiin. Aika komea linna!
Kesät eivät ole olleet minulle aktiivisen kirjoittamisen kausia. Tehokkaita (viileitä ja pimeitä) työtunteja jää päiville hyvin vähän, kun taas mieli halajaa ulos. Yksittäistä novellia lukuunottamatta suunnitelmat kirjoittamisen suhteen ovat tällä hetkellä ilmassa.

KK tuntuu leijuvan ilmassa ylläni, mutten saa siitä otetta. En löydä alkua tai loppua, en oikeaa tapaa kertoa tätä tarinaa. Se tarvitsee muotin, johon voin asettaa hahmot ja maailman. Ilman muottia jäljelle jää vain sekavuus. Minulla on voimakas tarve lukea juuri nyt. Uskon että ajatukseni selkiytyvät, kun luen enemmän ja löydän jostain olemassaolevasta tarinasta muotin, sen rakenteen kipinän, joka istuu juuri tähän. 
Samalla mielessä kummittelevat vanhat tarinat, sitkeät kertomukset, joita on hankala karkottaa. Tunsin tänään taas vanhan projektin kaiun mielessäni. Oli samanlainen hellepäivä kuin kymmenisen vuotta sitten, kun kuulin hahmoni ajatukset. Pelkkä ajatuskin tuosta tarinasta kylmää mieltäni. Miten monta inkarnaatiota olen jo suunnitellut ja kirjoittanut? Yhdessä versiossa oli yli 50 000 sanaa, joka vasta hipaisi alkua. Välillä irti päästäminen on todella hankalaa, vaikka mieli kuinka ymmärtäisi sen tarpeellisuuden. 
Saa nähdä mitä kesä tuo tullessaan kirjoittamiselle. Viikonloput alkavat olla täyteen buukattuja, eikä kirjoittamattomuus ole oikeastaan haitannut. Blokkia siis ei ole, vain ilo siitä, että saa olla auringossa.

10 kommenttia:

  1. Joskus lukeminen auttaa selkeyttämään ideoita ja saamaan selville miten jotain haluaa kirjoittaa. Minullakin on joitain ideoita, jotka tuntuvat siltä, että ne saattavat vaatia että luen joitain oikean tyyppisiä kirjoja. Tai sitten ne vain vaativat aikaa.

    Minulle kirjoittaminen sujuu kesäisinkin jossain määrin, muistivihkoon ulkona ja sadepäivinä sisällä. Mutta totta on, että kun Suomen lyhyt ja hehkeä kesä kerrankin lyö päälle, niin ei sitä eniten huvita tietokoneen ääressä olla tai stressata itseään juonikuvioista, jotka eivät ota luonnistuakseen. Ja ulkona kirjoittaessa käy helposti niin, että sopivaa sanaa miettiessään jääkin ihastelemaan satakieltä tai narsissia ja unohtaa koko kirjoittamisen. Tai ainakin minulle käy niin. Mutta eiköhän kirjoittajallekin ole tärkeää myös elää siinä hetkessä missä on, ei koko ajan olla olemassa vain kirjoituspäämääriä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotain tällaista tässä varmaan on taustalla. Sitäpaitsi on ihan hyvä lukea kaikenlaista. Inspiraatio voi tulla välillä todella yllättävistä lähteistä.

      Kirjoitin kyllä viime kesänä ahkerasti, mutta minulla on harvoin työn alla kässäriä, jonka olisin saanut kesäkuukausina edes hyvään alkuun. Ja kesä on kyllä paras aika elää hetkessä. :)

      Poista
  2. Joskus lukeminen tosiaan auttaa saamaan inspiraation siihen miten oman tarinansa haluaisi kirjoittaa. Toisaalta itselläni se on joskus johtanut siihen, että olen liikaa yrittänyt jäljitellä jotain rakennetta joka ei oikeasti ole minun juttuni tai johon en kykene, mutta sinä olet sen verran hyvä analysoimaan, että lukemisestakin saa enemmän irti.

    Ja voin samaistua tuohon tunteeseen, kun vanhat tarinat alkavat kolkutella ja irti päästäminen on vaikeaa. Mutta toisaalta - jos on ideaoita uuteen inkarnaatioon, miksi olisi pakko päästää irti vain siksi, että tarina alun perin on vanha?

    Minä olen välillä kirjoittanut kesällä ja välillä en. Aurinkoiset päivät ovat kirjoittamisen suhteen toivottomua, mutta nyt kun kello lähenee yhtä, muistan että miten olenkaan joskus käyttänyt kesäyöt...

    Tuo hiekkalinna on mahtava! Tuon Dyynin laitoin ylös. Pitää tutustua kunhan joskus taas pääsen lukemattoman kirjapinoni takaa johonkin uuteen luettavaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siinä suhteessa tuuliajoilla kirjoittamisen kanssa, että vaaditaan kyllä aika kova tuulenpuuska, jotta liikun mihinkään. En siis ainakaan tietoisesti yritä pakottaa mitään paperille vaan odottelen voimakkaampia fiiliksiä ennen uusia suunnitelmia.

      Dyyniin kannattaa kyllä tutustua. Se on yllättävän monimuotoinen ja syvällinen noin vanhaksi sci-fi kirjaksi (60-lukua). Kirjat ovat kevyempää luettavaa kuin kova sci-fi yleensä.

      Tämä kyseinen idea on (jälleen kerran) eeppistä fantasiaa, jota en osaisi sijoittaa nykypäivän Suomeen tai muutenkaan modernisoida. Lisäksi tunnistan nyt liiankin hyvin mistä eräät elementit on lainattu, enkä usko että tämä olisi millään tapaa järkevä projekti jos haluan julkaista kirjan.

      Säännölliset työajat ovat kirjoittamiselle kuoleman suudelma kesällä. Nuorempana niitä öitä saattoikin valvoa ja kirjoittaa kirjoittamistaan. ;)

      Poista
    2. Vanha scifihän on parasta. ;)

      Mutta eihän sitä koskaan tiedä! Ehkä eeppistä fantasiaa aletaan kaivata kohta, kun ei sitä ehkä Suomessa niin kamalasti ole viime aikoina julkaistu...?

      Joo, töiden takia ei jaksa valvoa enää niin. Kumma, että koulu- ja opiskeluaikoina jaksoin kyllä valvoa. o.O No, toisaalta koulunkäynti on ehkä töissäkäyntiä kevyempää.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Vesireppu pelasti minut. En jaksa juosta (vielä) tuntia pidempään ilman juotavaa. Ja laahustava tahti kieltämättä auttoi alkumatkan. ;)

      Poista
  4. Ihanaa kesää vaarna! :)

    Meillä on kotona tuo Dyyni I. Avokkini on ylistänyt sitä maasta taivaisiin, vaikkei tavallisesti hän lue yhtikäs mitään. Minä en ole toistaiseksi ennättänyt muuta kuin hypistelemään kyseistä kirjaa käsissäni ja pläräilemään sitä satunnaisesti sieltä täältä. Kirjan takakansi ei ainakaan vakuuta minua. Mielenkiintoista kuitenkin huomata, että sinäkin pidit tästä scifitarinasta. Ehkä minunkin pitäisi antaa romaanille hieman enemmän aikaa vakuuttaa minut.

    Ja hei arvostan, että olet juossut päälle 10 km näissä helteissä! Vau! Minulla ei ole puhettakaan, että kykenisin juoksemaan viittä kilometriä pidempää matkaa näin kuumalla. Tukahdun paikoillaan olessanikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Pyysit tuossa kevään aikana, että lähettäisin kandini sinulle sähköpostissa sitten kun se on valmis. No, se on valmis nyt, vaikken ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen olekaan. Arvosanaksi sain 4/5, joten kaipa tutkimuksestani kuitenkin ihan asiallinen tuli. Voin laittaa sen sinulle mailiin, jos vielä olet kiinnostunut lukemaan sen.

      Poista
    2. Pidin Dyynistä enemmän kuin TSH:sta, enkä muista milloin "kova" fantasia/sci-fi kirja olisi viimeksi ahmaissut minut tällä tavoin mukaansa. Olen tosin lukenut näitä eeppisiä sarjoja kovin vähän viime vuosina. Kokeilusta ei ole haittaa! ;)

      Juokseminen on pitkälti tottumiskysymys. Pidennän lenkkejä pikku hiljaa, juoksen helteellä viileitä metsäteitä ja vesirepun kanssa. Vuosi sitten en olisi uskonut tähän yhtään, mutta kummasti juokseminen alkaa jossain vaiheessa vaan sujua.

      Joo, laita vaan! Luen kandisi edelleen mielellään. Sinähän sait hyvän arvosanan. ;)

      Poista