keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kohtaamisia kirjassa

Inspiroiduin Opuscolo-blogin kautta kohtaamisia kirjassa-haasteesta. Oikeastaan minun on pitänyt jo jonkin aikaa kirjoittaa juttua minua inspiroineista asioista ja sellaisista kokemuksista, jotka ovat olleet suuria vaikuttimia kirjoittamiseeni. En vain ole keksinyt luontevaa tapaa.

Haasteen sisältö:
  • Kerro kirjasta, joka on ollut tärkeä kohtaaminen. Ehkä tämä on kirja, jonka henkilöt ovat puhutelleet sinua lukijana tai jonka tapahtumat ovat saaneet sinut kulkemaan jonkin tärkeän matkan.
  • Kirjoita Kohtaamisesta teksti blogiisi. 
  • Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.
  • Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa, joiden kohtaamistarinan haluaisit kuulla.

Rehellisesti sanottuna elämässäni on ollut hyvin niukasti järisyttäviä lukukokemuksia. Elokuva on minulle suurempi rakkaus, eikä juuri mikään kirja ole kulunut käsittelyssäni. Poikkeuksia on muutama.

Lukukokemus joka saa kuparin maistumaan suussa.

Tärkein kohtaamiseni kirjan kanssa on epäilemättä Chuck Palahniukin Fight Club. Kirjasta tehty kulttielokuva nosti Palahniukin suurempaan tietoisuuteen ja kirjailijaa on sitemmin moitittu itseään toistavasta inhorealistisesta ja yltiöshokeeraavasta tuotannosta (suosittu mielipide on myös, että lahjattoman kirjailijan tuotantoa fanittavat vain coolia feikkaavat hipsterit - jos näin on, olen mielelläni hipsteri). ;)

Kun luin Fight Clubin, en tiennyt Palahniukista mitään. Olin sopivan kriittisessä iässä, siinä 16-18 vuoden haarukassa, ja olin lukenut pääasiassa fantasiakirjoja sekä koulun pakottamia klassikoita. Mielessäni oli selkeät laatikot kirjallisuudelle, joka oli homehtuvaa todellisuuspakoa tai Suomen historiasta jauhamista.

Näin elokuvan ensin ja se oli hämmentävä kokemus. Mitä pirua Brad Pitt teki tässä elokuvassa? Sitten näin elokuvan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Sattuman kautta elokuvasta tuli tärkeä osa minun ja parhaan ystäväni yhteistä eloa. Laitoin kirjan varaukseen kirjastoon ja mietin voisiko se olla elokuvaa parempi. Vastaus: kyllä voi.
Tyler gets me a job as a waiter, after that Tyler's pushing a gun in my mouth and saying, the first step to eternal life is you have to die. For a long time though, Tyler and I were best friends. People are always asking, did I know about Tyler Durden.

Kirjan nimetön kertoja on ikävystyttävässä päivätyössä jumittava luuseri, jota vaivaa unettomuus. Sattumoisin hän koukuttuu sairaiden ihmisten tukiryhmiin, joissa tuntemattomat ihmiset yhä kuuntelevat toisiaan ja välittävät. Ilo jää lyhytaikaiseksi, kun kertoja tapaa tukiryhmässä Marla Singerin, toisen tukiryhmiin soluttautuneen valehtelijan. Marlan ja kertojan välille muodostuu hämmentävä viha-rakkaussuhde ja taaskaan kertoja ei saa unta.

Todellinen käännekohta kertojan elämässä on kumminkin kohtaaminen Tyler Durdenin, erikoisen vapaa-ajattelijan, kanssa. Sattuma ajaa heidät yhteen ja miehet perustavat yhdessä tappelukerhon. Kerho on kuitenkin vain ensimmäinen askel Tylerin suunnitelmissa vapauttaa maailma ja siitä alkaa kertojan syöksylasku kohti itsetuhoa.

Fight Club räjäytti tajuntani, koska se oli ensimmäinen lukemani kirja, joka ei tuntunut seuraavan "sääntöjä". Sen rakenne oli hektinen ja energinen, sen ei-pidettävät hahmot kiehtovia, sen kieli jotain muuta kuin kukkaista fantasiakieltä. Luin kirjan todella nopeasti ja sitten luin sen uudelleen.
You aren't alive anywhere like you are at fight club. When it's you and one other guy under that one light in the middle of all those watching. Fight club isn't about winning or losing fights. Fight club isn't about words. You see a guy come to fight club for the first time, and his ass is a loaf of white bread. You see this same guy here six months later, and he looks carved out of wood. This guy trusts himself to handle anything. There's grunting and noise at fight club like at the gym, but fight club isn't about looking good. There's hysterical shouting in tongues like at church, and when you wake up Sunday afternoon you feel saved.

Ihastuin Palahniukin tapaan kiteyttää hahmojensa maailmankuva lyhyisiin anekdootteihin. Ihastuin hänen ääneensä (jota aloin tietysti matkia saman tien). Kirjan minä-kertojan puhe on kuin virta, joka yltyy koskeksi eikä päästä enää otteestaan. Huumori on kieroa ja armotonta, maailmankuva kyyninen ja karkea. Konsumerismi on syönyt kaiken tieltään, miehet on kuohittu ja he haluavat nyt valtansa takaisin. Moni lukija ei tunnista omaa todellisuuttaan kirjasta, mutta minua paskanmakuinen maailma kiehtoi yli kaiken.

Fight Club sai minut tajuamaan, että aivan lähellä, tutuissa asioissa ja yksityiskohdissa, voi olla täysin vieras todellisuus. Se oli oudon vapauttavaa.

Palahniuk on varmasti ainoa kirjailija, jota olen aktiivisesti fanittanut. Muistan kirjoittaneeni lainauksia hänen kirjoistaan vihkoihini, lukeneeni hänen sivustoaan, metsästäneeni hänen kirjojaan joka puolelta. En tiedä olisinko rakastunut kirjaan yhtä voimakkaasti jos olisin lukenut sen reilusti vanhempana. En ehkä enää etsi kirjoista totuutta samalla tavalla. Olen leipiintynyt, en kyseenalaista ympäristöäni ja janoa kapinaa.

Teoksella oli kuitenkin merkittävä rooli ilmaisuni kehittymisessä, enkä voi sanoa minkään toisen teoksen koskettaneen minua samalla tavoin. On aivan mahdotonta arvioida sen meriittejä objektiivisesti, kun kirja suurin piirtein riivasi minut liki kymmenen vuotta sitten.
I look at God behind his desk, taking notes on a pad, but God’s got this all wrong.
We are not special.
We are not crap or trash, either.
We just are.
We just are, and what happens just happens.
And God says, “No, that’s not right.”
Yeah. Well. Whatever. You can’t teach God anything. 
En haasta muista ihmisiä, mutta jos joku inspiroituu, niin siitä vain! :)

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea kohtaamisestasi Fight Clubin kanssa. Minä en ole tätä kirjaa lukenut, mutta kuullut monilta että tämä on heihin tehnyt vaikutuksen. Minusta tuntuu, että kaikki itseäni eniten järisyttäneet lukukokemukset ovat tapahtuneet enimmäkseen silloin kun on ollut nuorempi... mutta se varmaan on yleistä. Hm, pitääpä pitää tämä haaste mielessä, jos inspiroidun joku päivä kirjoittamaan aiheesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu etten nykyään vain ole enää samalla tavalla kirjan vietävissä. En lumoudu, en päästä tarinaa luihin ja ytimiin. Toisaalta tämä muistutti jo pakkomiellettä, joten ehkä vain parempi? O.o'

      Olisi hauska lukea sinulta joku vaikute! Oisko Harry Potter? ;)

      Poista
    2. Sama täällä. Nyt sitä ei enää ihan samalla tavalla ole kirjan vietävissä... tai no, ei sitä tiedä, ehkä ei vain ole tullut vastaan uutta täysillä iskevää kirjaa. Toisaalta ehkä hyvä, ettei aikuisena ala yhtä helposti pakkomielteisesti fanittaa jotain kuin nuorena. :D

      Pitääpä postata jotain, jos osaan päättää, mikä minuun on eniten vaikuttanut. Harry Potteria kyllä fanitin hyvin paljon!

      Poista
    3. Olen huomannut, että nykyään tulee harvemmin niin täysin kirjan vietäväksi kuin nuorempana, mutta olen silti kauhean iloinen silloin, kun niin tapahtuu. :-)

      Poista
  2. Ai Fight Club on myös kirjana hyvä? Miten muistan kuulleeni jotain päinvastaista? En tiedä. Kiehtova elokuva (jonka tosin olen nähnyt vain kerran), se on myönnettävä!

    Tämän voisi laittaa omallekin lukulistalle, ehkä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämähän riippuvat ihan puhtaasti lukijasta. Yleisesti leffaihmiset pitävät enemmän elokuvasta ja kirjaihmiset enemmän kirjasta. Elokuva on hyvin uskollinen kirjalle, mutta kaikille Palahniukin kirjoitustyyli ei istu. Riippuu myös ihmisestä jaksaako näin kyynistä maailmankuvaa lukea.

      Suosittelen kyllä kokeilemaan. :)

      Poista