keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Hautakirjoitus

Epäonnistumisen pelko on kumma asia. Se pitää liikkeessä tai jumittaa ihmisen tyystin. Olen ollut sohvakoomassa nelisen viikkoa ja se on tuntunut ikuisuudelta. Kooma itsessään on dilemman antia: jatkaako vai luovuttaa LP:n kanssa?

Olen kirjoittanut viimeisen kolmen vuoden aikana neljä käsikirjoitusta, jotka olen järjestelmällisesti hylännyt editointivaiheessa: liian sirpaleinen, huono, tosi huono, "ei helvetti mitä olen ajatellut kirjoittaessani tätä" jne. Olen ajatellut, että jossain vaiheessa, luultavasti alkukankeuden loputtua, pystyn kirjoittamaan kehityskelpoisen käsikirjoituksen ja siitä tulee ensimmäinen käsikirjoitus, jonka laitan kustannuskierrokselle.

Kun ajattelen tätä kolmen vuoden jatkumoa, minut valtaa epätoivo. En voi hylätä taas puolen vuoden työtä, koska en muuten pääse ikinä siihen vaiheeseen, jossa tekstistä viilataan oikea käsikirjoitus. Jumitan paskan raakatekstin vankilassa. Jos hylkään tämän, mikä estää taas hylkäämästä seuraavaa ja sitä seuraavaa? Tuleeko minusta sellainen tyyppi, joka pitää tätä blogia vielä kymmenen vuoden päästä ja jauhaa ikuisuusprojekteistaan?

Toki kehityn jatkuvasti kirjoittajana, enkä olisi edes valmis rundille juuri nyt, mutta jatkuva alusta aloittaminen jurppii. Tulee kieltämättä sellainen olo, että olen ylikriittinen ja kärsivällisyyteni ei riitä editoimisprosessiin.


Kirjoittamisen vaiheet: kuolettava inho & maaginen inspiraatio.

Olen kuitenkin käyttänyt viimeisen kuukauden etsien epätoivoisesti suunnitelmaa, jolla teen tästä kässäristä edes jollain tapaa toimivan. Olen käynyt läpi leikkaamiset, silppomiset, alusta kirjoittamiset, yhdistämiset jne. jotka tekisivät editoinnista järkevää. En vaan keksi toimenpiteitä, joilla tämän vuotavan paatin saa liikkumiskelpoiseksi!

Käsikirjoitus ei tunnu omalta, vaan genre edellä kirjoitetulta tarinalta, joka on päin seiniä. En ole käyttänyt hyväksi vahvuuksiani, hahmot tuntuvat ohuilta, tarina on sekopäinen, eikä mikään siinä innosta minua. Jos siellä on joku hippu josta pidän, on ainoa pelastus onkia se sieltä pois ja laittaa ravintorikkaampaan maahan.

Sydän sanoo:
"tunge se paskaläjä jonnekin muualle ja tee jotain oikeasti hyvää." 

Järki sanoo:  
"puolen vuoden päästä edessä on seuraava paskaläjä ja samat itkut."

Suu sanoo:  
"hiljaa, katon nyt netflixiä! dusk till dawnin zane holtz on tosi hawt! ♥"

Perimmiltään luulen, että käsikirjoitus on oikeasti huono. Olen kirjoittanut niin kauan, että luulen tunnistavani teknisen huonouden ja huonouden. Ei vaan kipinöi. Tarvitsen edes kipinän, jotta rikkinäisen korjaamisessa on jotain järkeä.

Kaipaamani katharsis, joka heittää minut taas kirjoittamaan, onkin varmaan vaan haudankaivuuoperaatio. Luopuminen tästäkin kässäristä. Sormien ristiminen tulevaisuuden varalle. Oman naaman läpsiminen vuoden päästä, kun itken samaa asiaa (itkin nimittäin viime vuonna samaa M:n kanssa ja sitä edellisenä I:n kanssa). Olisi hienoa printata LP pihalle ja nakata takkaan, mutta ehkä tyydyn deletoimaan pikakuvakkeen työpöydältäni...

Miksen osaa hyödyntää koelukijan taitojani kirjoittaessa, vaan kirjoitan järkyttävää roskaa? Minulla on mukamas hyvä kirjamaku ja tiukat vaatimukset, niin mikseivät ne näy omissa teksteissäni? Onko vaatimusteni ja taitojeni välissä niin törkeä kuilu? Koska sen saa kurottua umpeen?

Mutta joo, kuoppaan vaan. En kestä tätä stressiä kässärin kohtalosta, enkä halua vääntää siitä verenmaku suussa parempaa. Tulevaisuudessa on muita projekteja.

RIP LP

18 kommenttia:

  1. Oho! Eikä!
    Ei LP ole huono. Siinä on muutama vahva hahmo ja itse tarinassa on vetoa. Luomasi maailma on kaikkine herkullisine yksityiskohtineen omaperäinen ja uskottava. Tarinassa on kyllä sekopäisyyttä, mutta sopivasti annosteltuna. Tosin hiominen ja tiivistäminen parantaisivat mahtavaa tarinaa entisestään.
    Ei, missään nimessä hautuumaa ei ole sille oikea paikka - mutta hautomoon sen voisit vähäksi aikaa säilöä jos kipinä on kateissa.

    Toisaalta kirjoituksesi kuulostaa kyllä varsin tutulta. Painiskelin aivan samoissa tunnelmissa Aavistuksen kanssa ja pitkään. Olin jo vakaissa aikeissa tallentaa sen ö-mappiin, kunnes löysin pienen punaisen langanpätkän ja tiesin miten saan tarinan toimimaan.

    Kipinää odotellessa LLP LP eli Live long and prosper LP \V/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten jotenkin aavistelin, että vastustatte haudankaivamista? O.o'

      Okei, liioittelin postauksessa kamaluutta. Toki kässärissä on paljon hyvääkin, eikä se ole ihan toivoton.

      Ongelmana on ehkä pikemminkin se, ettei se oikein heijastele minua kirjoittajana tällä hetkellä. Siihen on tungettu hirveästi tavaraa, joita ajattelin ko. genren tarinan tarvitsevan. Kun turhan sälän ottaa pois, tuntuu ettei jäljelle jää oikein mitään järkevää.

      Elän vähän sellaista etsiskelykautta, jossa kokeilen kaikenlaista kivaa ja totean sitten projektin päätteeksi, ettei se ollutkaan oma juttu. Huonoutta ja keskeneräisyyttä sietää huomattavasti paremmin, kun rakastaa sitä mitä tekee. Minä yritän opetella rakastamaan fantasiaa jälleen, vaikka veri vetää selvästi erilaisiin maisemiin. Esim. se reaalifantasia novellini, jonka sinäkin olet lukenut, on selvästi lähempänä sitä haluan kirjoittaa.

      En poislue sitä, ettei ko. kässäri tekisi ylösnousemusta joskus tulevaisuudessa tyystin erilaisena (koska tämä on jo kolmas kerta 10 vuoden sisään kun sitä kirjoitan). Mutta se tosiaan vaatii sen, että uusi idea juurtuu omasta aloitteestaan edellisen raunoille.

      Poista
  2. "Tuleeko minusta sellainen tyyppi, joka pitää tätä blogia vielä kymmenen vuoden päästä ja jauhaa ikuisuusprojekteistaan?" Apua, samaistun tähän merkintään todella vahvasti! Oman tämänhetkisen projektin kanssa on tällä hetkellä huteran luottavainen olo, mutta kuinka kauan, sitä en todellakaan tiedä. Kaikki edelliset tekeleet kun ovat loppujen lopuksi joutuneet romukoppaan...

    Joka tapauksessa. En projektiasi sen tarkemmin tunne, mutta kuvittelisin silti että Rinan sanoissa on perää - jospa hautomo on tarinallesi loppujen lopuksi se oikea paikka tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän lohduttautua sillä, että osalla meistä sen Oman Jutun etsiskely vaan kestää pitempään. Joskus on kirjoitettava jotain, jotta tajuaa ettei halua kirjoittaa sitä... toivottavasti tässä oli järkeä? O.o'

      En minä tästä varmaan koskaan kokonaan eroon pääse, niin usein se on jo palannut kässärien hautausmaalta uudessa hapessa. Sitkeä ideatorakka...

      Poista
  3. Hmmm "kuolettava inho" ja "paskan raakatekstin vankila" kuulostavat tuttuakin tutummilta...Vaatimukset ja taidot eivät täälläkään kohtaa ja se aiheuttaa toistuvaa ahdistusta. Mutta ei luovuteta, pois se meistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinpas eilen dramaattinen sanoissani. XD

      Kirjoittaminen on minusta luonteeltaan masokistista puuhaa ja olen kieltämättä masokisti. Takaiskut usein vaan antavat minulle uutta virtaa ;)

      Poista
  4. Voih!

    Ei LP missään nimessä ole noin huono! Tai laisinkaan huono! Se on vain vähän raaka joiltain kohdin, mutta usko pois, se on parempi kuin mitä monet julkaistut kirjat, joita tässä maailmassa on julkaistu. Se vain kaipaisi reipasta tiivistämistä.

    Ei kai tässä ole käynyt niin, että koelukijoitten kritiikki on saanut sinut masentumaan tekstistä? Toki jos oma into on poissa, teksti ei kiinnosta ja muutenkaan et halua olla sen kanssa missään tekemisissä, niin sen hiominen ei varmaan ole mielekästä, mutta en kyllä toivoisi LP:lle ihan hautausmaakohtaloa - voisiko se vain olla kuollut vähän aikaa ja ottaisit sen esiin joskus myöhemmin? Jos se vaikka tuntuukin sinusta hyvältä puolen vuoden tai vuoden päästä. Tai entä jos ottaisit LP:n idean ja alkaisit kirjoittaa uudestaan - vilkaisemattakaan ekaa versiota? Joskus joitan tekstejä ei ole järkevää editoida vaan kokonaan uusiksi kirjoittaminen voi auttaa. Tosin tämän taktiikan työmäärä varmasti kauhistuttaa.

    Paska raakateksti -tunne on täälläkin kyllä tuttu. Pidän lähes kaikkea kirjoittamaani kammottavana aluksi, mutta olen jo lannistunut siihen, että ekat versioni ovat hirvityksiä ja vaativat paljon muokkaamista. Olen joskus kirjoittanut käsikirjoituksen niin monta kertaa uusiksi, että valmiissa ja ekassa versiossa oli yhteistä vain muutama lause (se, onko tämä normaalia tai järkevää tai onko kyseessä edes sama käsikirjoitus enää, on tietysti kysymys erikseen...).

    Joka tapauksessa, toivon että harkitsisit vielä LP:n hautaamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä tuskastu Bee! Ei tämä oikeasti ole niin dramaattista. ;)

      Tämä fiilis oli olemassa jo ennen koelukijoita. Harkitsin jopa leirin skippaamista LP:llä, kun minulle alkoi valjeta, ettei tekstin kehittämis/korjaussuunnitelmista olisi tulossa oikein mitään. Onneksi otin kritiikin vastaan, koska loistavat koelukijat auttavat eteenpäin, vaikka joku teksti hautaantuisikin.

      Se tässä varmaan joo on, että en usko editoinnin auttavan, vaan pitäisi kirjoittaa samasta lähtöideasta kokonaan uutta. En ole keksinyt sitä näkökulmaa, joka tekisi tarinasta kertomisen arvioisen. Plus luulen, ettei tämä vaan loppujen lopuksi ollut minun genreni. Nuorille suunnattu seikkailu oli huono yhdistelmä "vaarnamaisuuteen".

      Jotain uutta tästä voi vielä joskus versoa, mutta nykyisellään en lähde editoimaan raakatekstiä.

      Poista
  5. Minun silmiini osui tuo 'genre edellä kirjoitettu* -yritätkö väkisin jotain genreä ja auttaisiko muiden kokeilu? Tai ehkä oletkin jo kokeillut kaikkea ;)
    Mitäs jos ottaisit kaikista kässäreistä sen hyvän ja länttäisit yhteen? Katsoisit mitä syntyy? Tai sitten otat sen LP:n idean ja kirjoitat kokonaan uusiksi, sekin voi hyvin toimia.
    Luulenpa että olet vain ylikriittinen ja vähän kärsimätön, yleensä kaikki kässärit on täyttä paskaa tuossa (ja monessa muussa) vaiheessa ennen kuin hioutuvat lukukelpoisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkisin kirjoittaminen on varmasti hyvä diagnoosi. Etsiskelen vielä itseäni kirjoittajana, eikä minulle ole selvää mitä teen (eeppinen fantasia, paranormaaliromantiikka ja YA fantasia kahlattu läpi). Reaalifantasia tuntuu olevan tällä hetkellä varteenotettavin ehdokas.

      Kaikki kässärit ovat ikävä kyllä tyystin eri genrejä, joten niiden sekottamisesta voisi tulla aika psykedeelistä tavaraa! XD

      Kärsimättömyyden tunnistan. Onneksi olen lueskellut paljon muiden kirjoittajien kässäreitä, ihan ekojakin versioita, joten minulla on kyllä hyvä käsitys siitä, ettei rima ole kauhean korkealla. Tämän kohdalla työmäärä muokkaamisessa olisi suurempi kuin kokonaan uudelleenkirjoittamisessa, joten säästän hermojani. ;)

      Poista
  6. Repäise ja kirjoita jotain IHAN muuta. Vaikka pätkiä vaan. Avaa mieli, kuljeskele, katsele, kuuntele, anna alitajunnan tuoda mitä tuo. Ja härnää alitajuntaa kirjoittamalla tarkoituksella kaikkea mahdollista ja ehkä nimenomaan erilaista kuin koskaan ennen. Kyllä se Idea, joka kolahtaa kunnolla, sieltä putkahtaa :)
    Ja samalla voit tietysti uudelleenkirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan missään loputtomassa epätoivossa ryve. ;) Uskon kyllä pystyväni vaikka mihin, enkä takerru yksittäisiin juttuihin. Kuukauden päästä paahdan todennäköisesti jo jotain ihan muuta. Kiitos tsemppauksesta! :)

      Poista
  7. "Miksen osaa hyödyntää koelukijan taitojani kirjoittaessa, vaan kirjoitan järkyttävää roskaa?"

    Koska kriittinen mieli (se joka arvioi tekstiä ja miettii mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa ja miten sitä voisi parantaa) on eri juttu kuin se luova mieli joka tekee ensimmäisen version, eikä niitä oikein kannatakaan sekoittaa. Jos yhtään lohduttaa, niin Hemingway tai joku muu yhtä nimekäs sanoi "The first draft of anything is shit". Neil Gaiman selitti joskus blogissaan kuinka jokaista käsikirjoitusta tehdessään on varma, että nyt kirjoitti jotain ihan kamalaa eikä tästä tule ikinä mitään ja mikä hullu hän oli lähtiessään tekemään tätä (ja lisäksi unohtaa aina että tuskaili samojen tunteiden kanssa edellistä käsikirjoitusta tehdessään ja on siis varma että tämä on nyt se todellinen katastrofi). Ja siirtyäksemme hieman edellisiä pienempiin nimiin, kun minä luin M:n ensimmäisen, täysin editoimattoman luonnoksen, muutuin hiukan armollisemmaksi suuresti inhoamalleni Stephenie Meyerille. Näin meinaan yhtäkkiä mistä Twilight on tullut: se on vain kirjoitettu suurin aikein ja odotuksin mutta jätetty se editoiminen tekemättä. :-D Ja jotta en liikaa pahoita yleisössä kenties olevien Twilight-fanien mieltä, jättäkäämme vertailut muihin syrjään ja todetkaamme vain, että voi taivas mitä roskaa se ensimmäinen versioni olikaan täynnä. Uskon vahvasti nykyisen olevan paljon parempi.

    Mutta tunnistan myös tuon tilanteen, ettei löydä kipinää koska ei oikeastaan ole kirjoittanut omalla äänellään ja on laittanut tarinaan sellaisia asioita mitä jotenkin olettaa että siinä pitäisi olla, ei niinkään omasta sisäisestä tarpeesta. Minullakin on ollut sellaisia käsikirjoituksia, ja se kai vain kuuluu johonkin vaiheeseen jossa löytää itsensä kirjoittajana. Ei siihen muu auta kuin että kirjoittaa paljon, ja ehkä samalla muutenkin kuin kirjoittamalla miettii, mitä itse oikeastaan haluat, ihan vain omasta sielustasi ja sisimmästästi, vähät siitä mitä kukaan muu ajattelee mistään kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen tai tarinoidesi aiheeseen liittyvästä. Minulla siihen auttoi muun muassa se "järkyttävä paljastukseni" eli RPS:n kirjoittaminen - kun sitä kirjallisuudenlajia nyt ei voinut mitenkään ottaa taiteellisesti vakavasti tai näyttää melkein kenellekään, niin sain jotenkin vapautuksen etsiskellä rauhassa sitä mistä tykkäsin ja harjoitella ilman paineita.

    Ehkä sinunkin pitää kirjoittaa vaikka jotain tosi über-Mary Sue -juttua jossa hyödynnät Zane Holtin hottiutta oikein olan takaa. ;-) Tai sitten muuten vain repäistä jotain muuta. Suosittelen myös vapaakirjoitusta jossa vain pistetään kynä paperille (tai sormet näppäimistölle) ja kirjoitetaan pysähtymättä, silloin jossain vaiheessa alkaa mielestä nousta kaikenlaista yllättävää ja aidompaa kuin se mitä saa aikaan jos oikein kovasti yrittää tehdä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyväksynyt surkean proosan raakavedoksissa. Uskon vakaasti Chuck Wendingin editointimantraan: "Writing is when we make the words. Editing is when we make the words not shitty." ;)

      Kieltämättä tästä tulee vähän saamaton olo, vaikka olen kirjoittanut aivan törkeästi vuosien varrella. Olin periaatteessa päässyt ficcien puolella sellaiseen tilaan, jossa editoin, kirjoitin ja olin hyvin tyytyväinen. Tämä siirtymävaihe on sitten tätä takkuilua.

      Olen kuitenkin vannonut jättäväni fanitarinat internetin mustaan aukkoon! En siis kirjoita Mary Sue ficciä, vaikka kuinka yrität saada minua koukkuun taas. Vastustan, vastustan!! XD

      Vapaakirjoitus varmasti auttaisi. En ole tehnyt mitään harjoituksia aikoihin. Voisi olla hauska tapa viettää päivä aurinkotuolissa harjoitusten seurassa...

      Poista
  8. Ikävä kuulla, vaarna... Minä en tiedä LP:stä mitään, mutta tiedän sen, että oma käsikirjoitus on äärimmäisen tärkeä ja rakas asia, josta ei noin vain halua päästää irti. Se on oma pienokainen, jonka kanssa on parhaimmillaan voinut viettää vuosia. Siitä irtipäästäminen on vaikeampaa ja karumpaa kuin voisi kuvitellakaan. Ainakin omalla kohdallani ensimmäisesta käsikirjoituksesta Bluesista luopuminen oli todella tuskallista. En halunnut uusia hahmoja, en halunnut uutta tarinaa. Halusin Bluesin. Kuitenkin pakottauduin luopumaan vanhasta käsikirjoituksesta ja aloitin uuden tarinan: Arkin. Meni puoli vuotta ennen kuin Arkki meni tärkeysjärjestyksessä Bluesin ohi, mutta lopulta niin tapahtui. Ja nykyään kun luen Bluesia, olen oikein tyytyväinen että ymmärsin päästää siitä aikoinani irti. Se oli puutteellinen kaikin puolin. Suurin ongelma oli kuitenkin siinä, että käsikirjoitus oli täysin hengetön.

    Kuitenkin kuten jo aikaisemmin sanoin, en tiedä LP:stä mitään. Kaiken tietämyksesi ja hyvien neuvojesi perusteella minun on kuitenkin hyvin vaikea kuvitella, että kyseessä olisi täysin toivoton tapaus, jota ei kannattaisi enää työstää. Minäkin neuvoisin sinua vain pitämään taukoa LP:n suhteen. Jatkat sitä jahka olet saanut kässäriin hieman etäisyyttä. Ja vasta sitten kun olet katsonut tehneesi kaiken kässärisi eteen, päätä sen lopullisesta kohtalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siinä suhteessa hiukan epätyypillinen kirjoittaja, että en sitoudu kässäreihin aivan yhtä vahvasti kuin muut. Jotkut kirjoittavat samaa vuosia, minä usein kirjoitan omani muutamasta kuukaudesta puolen vuoden sisään ja siirryn seuraavaan. Usean projektin pyörittäminen yhtä aikaa on minulle luonnollisempi tapa toimia kuin yhteen keskittyminen. Toisaalta oli minullakin nuorempana kässäreitä, joita työstin vuositolkulla...

      Ihan oikeassa olet, ettei kässäri varmasti ole superkamala, kuten postauksessani angstasin. :)

      Enemmän on varmasti kyse siitä, ettei se ollut genrensä/aiheensa jne suhteen se Oma Juttuni. Se oli jotenkin "epäaito". Kuoppaaminen auttaa varmasti selkiyttämään omia ajatuksia sen suhteen tulevaisuudessa.

      Edessä on ainakin toistaiseksi toisen kässärin työstäminen.

      Poista