perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hyvässä seurassa

Vietin viime sunnuntain hyvässä seurassa: Pyörin Helsingin vilinässä ensin Malnan ja sitten Been kanssa. Oli hirveän kivaa, toivottavasti päästään ottamaan pian uusiksi! :)

On aina huojentavaa päästä keskustelemaan kirjoittamisjutuista ja hiukan henkilökohtaisemmastakin muiden kirjoittajien kanssa. Välillä voi tuntea olonsa "tavisten" seurassa yksinäiseksi, kun oma kirjoittamisharrastus on vähän hankala aihe ei-kirjoittaville. Tässä seurassa sitä ongelmaa ei kuitenkaan ole. ;)

Samalla reissulla kävin Akateemisessa Kirjakaupassa. Kirjojen ostaminen verkkokaupassa ei ole samanlaista kuin hyllyjen välissä puikkelehtiminen ja utelias selailu, joten on aina ihana päästä suureen kirjakauppaan. Mukaani tarttui mukavasti kirjoja, vaikka olen kovasti povannut lopettavani niiden ostamisen. Ehkä synkkäsävytteinen uutisointi kirjamyynnin laskusta on saanut minut syyllistettyä?

Tänään en jaksanut sommitella, ostelin niin sekalaista. O.o 

Ehei, ostohimoni juontaa pikemminkin juurensa lukutottumusteni monipuolistamisesta. Tällä kertaa mukaan lähtivät Mirkka Rekolan runokokoelma, kovakantinen ja kuvitettu John Miltonin Paradise Lost, englanninkielinen Popshot Magazine (runoja ja lyhyt proosaa upealla kuvituksella) ja Shakespearen Erehdysten näytelmä.

Shakespeareni luin jo junassa kotimatkalla. Kenties lukioikäisenä teatterihistorian kurssilla pakkoluetut kreikkalaiset tragediat ovat tehneet minut ennakkoluuloiseksi klassikkonäytelmiä kohtaan, mutta Shakespeare on ollut yllättävän mieluisaa luettavaa. Ahmin viime kesänä Juhannusyön unen (Kesäyön unelma?) ja sen jälkeen olen yrittänyt bongailla näytelmiä alennuksista. Rekolan kokoelmaa ehdin myös silmäillä ensimmäiset 100 sivua.

Olen oikeastaan lukenut kuluneen vuoden aikana enemmän runokirjoja kuin koskaan. Minusta on tullut runojen lukija hiukan huomaamattani - kenties siksi, että olen häätänyt vanhat ennakkoluuloni inhottuani runoja ensin vuositolkulla.

En tiedä onko mitään oikeaa tapaa lukea runoja. Olen päättänyt olla pohtimatta sitä, koska muuten runot varmasti jäisivät lukematta. Vietin jo suuren osan elämästäni inhoten runoja, joten säästän turhat analyysit ja nautiskelen sen sijaan tuntemuksista, joita puhutteleva runo minussa herättää.

Jääkaapillekin on ilmestynyt runoja! Kuvassa Aapine-kirjan kortteja
(runot: Heli Laaksonen, kuvitus: Elina Warsta).

Minulle on vakiutunut eräänlainen rituaali, jossa silmäilen kokoelman, taitan kiinnostavimmista sivuista korvat ja luen mielenkiintoisia sitten syvällisemmin. En odota kaiken puhuttelevan minua. Välillä kohdalle kuitenkin osuu runo, jossa sanat liukuvat paikalleen oikealla tavalla.

Runomakuni on vanhahtava, haikaileva ja romanttinen. Rekolan runoissa minua miellyttää yksinolo, joka ei ole yksinäistä.

Ja sitten on toki niitä erikoisempiakin tapoja nauttia runoista, kuten jääkaapin oveen isketyt Aapine-kortit. En varmaan olisi kiinnostunut teoksesta ilman näitä. Pitääkin napata kirja hyllyyn joku kerta, sillä se vaikuttaa aivan loistavalta!

Muuten viikko on kulunut väsymyksen, kiireen ja sairastelun merkeissä. Olen lueskellut kirjoittamiani  harjoituksia, ajatuksenvirtaa ja raapaleita. Kaikki viime aikaiset tekstit tuntuvat sekavilta, lauseet järjettömiltä. Välillä flow vie voimakkaasti, enkä pysy enää sen perässä. Tauon paikka?

8 kommenttia:

  1. Oli kiva että ehdit näkemään. :) Minä en puhu taviksille kirjoitusharrastuksestani jos voin välttää, siitä tulee vähän vaivaantunutta yleensä.

    Ostit kyllä ihailtavan laaja-alaisesti kirjoja. Minä olen vähän huono ostamaan kirjoja uutena, ellen ole kirjoja jo todennut hyviksi esim. kirjastosta lainattuna, mutta uutisointi on kyllä syyllistänyt minut ja yritän välillä ostaa kirjoja.

    Luulen, että on tauon paikka, jos olo on kipeä ja uupunut! Minunkin viime aikojen tekstit tuntuvat sekavilta. Ehkä tässä on tullut paahdettua helmikuussa vähän liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavisten kirjoittamisajattelu on ärsyttävän julkaisukeskeistä! :P

      Minulla on vakityöpaikan vuoksi budjetti myös kirjoille, ja olen ottanut kannan, että klassikoihin kannattaa panostaa. Neljän viikon lainausaika on armoton runoille ja klassikotkin vaativat usein pitempiaikaista panostusta. Harvemmin ostan kirjoja, joista minulla ei ole mitään ennakkokäsitystä, vaan kypsyttelen ostopäätöksiä kaikessa rauhassa.

      Helmikuu on kyllä ollut rankka! Seitsemän palautetta, novellit, blogi, työkuviot jne. Tässä kuussa aion ottaa iisimmin.

      Poista
  2. Myös minä kuulun niihin, jotka ostavat kirjat uusina. Harrastan myös miellelläni ns. "sika säkissä" -onkimista, eli hankin kirjan, vaikken tiedä mitä se tulee sisältämään. Harrastan samaa dvd-kokoelmassani. Haluan omistaa teokset ja nähdä ne uusina ja kiiltävinä hyllyssäni.
    Minua kuitenkin hävettää myöntää se, että olen toistaiseksi hirvittävän "omaan genreeni sulkeunut". Tarkoitan tällä sitä, että vapaaehtoisesti en lue juuri mitään mukavuusalueeni ulkopuolelta. Tämä johtaa siihen, etten lue vapaa-aikanani juuri muuta kuin nuortenkirjallisuutta tai viihdettä. Asiasta tekee erityisen huolestuttavan se seikka, että opiskelen kirjallisuutta.
    Toki luen aina kaikki kirjat, joita kursseillani pyydetään lukemaan, mutta en tee sitä oma-aloitteisesti.
    Tähän epämukavuusalueeseen lukeutuvat mm. runot. En usko, että vihaisin poetiikkaa yhtään niin paljon, jos saisin lukea sitä omilla ehdoillani ja ajatuksen kanssa. Kuitenkin tehtävänanto, jossa pyydetään analysoimaan joku hämmentävä runokatkelma, on omiaan lisämään runovihaani. Ajatukset kuten "minä en osaa" ja "minä en halua" kaikuvat vahvoina mielessäni.
    Runot vaativat totuttelua. Ei muuten yhtään huono idea kiinnittää niitä jääkaapin oveen. Eräs ystäväni osti kirjainmagneetteja ja kirjoitti niistä omia, lyhyitä runoja jääkaapin oveen.
    Tosi söpöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei ole niin väliä onko uusi vai vanha. Otan yleensä sen version, jonka ensiksi löydän. "Sika säkissä" tyylistä ostamista en kauheasti uskalla tehdä, ainakaan näillä hinnoilla. ;)

      En usko, että lukisin lähellekään näin laajasti jos olisin yliopiston kasvatteja. Minun pitää ns. paikkailla sitä klassikoiden tuntemusta, jonka moni muu kirjoittaja saa opiskeluiden kautta. Toisaalta on ihanaa, ettei mitään tarvitse analysoida tai lukea pakolla.

      En ole vielä päässyt runoihin kauhean laaja-alaisesti. En esim. pidä kauhean arkisista runoista tai nykyrunoudesta, vaan luen pääasiassa isoja nimiä ja varmoja valintoja. "Mä en ymmärrä tätä" on täysin tuttu tunne!

      Jääkaappirunous kuulostaa hienolta! Minusta runouteen onkin hyvä suhtautua iisisti, eikä ottaa sitä kauhean vakavana. :D

      Poista
  3. Tuo Miltonin Paradise Lost kuvitettuna on aika läähpuuh-unelma-hankinta <3. Haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin halunnut suomenkielisen (kun sain Dantenikin suomeksi, nyyh!), mutta tähän on tyytyminen. Kannattaa ehkä käydä Akateemisessa lähiaikoina? Tämä ei muistaakseni ollut edes hintava. Oisko ollut jonkun 16€?

      Poista
  4. Mahtavaa, että pääsee muiden kanssa keskustelemaan kirjoittamisesta. Itselle oman blogin pitäminen ja muiden seuraaminen on juuri sitä, nyt vain näin... Internet välityksellä. Tämä yksinään on jo mahtavaa. On todella hauska nähdä miten muilla menee ja kuulla muiden saavutuksista ja ongelmista, se auttaa jaksamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aina vähän arpomista, että löytää samanmielisiä ihmisiä. Kirjoittajiakin on niin paljon erilaisia. Siinä suhteessa minua on onnistanut, kun olen törmännyt niin moneen kirjoittajaan, joiden kanssa klikkaa livenäkin.

      Ja netissä käydyt keskustelut ovat myös arvokkaita. :)

      Poista