lauantai 1. helmikuuta 2014

Nahanluonti

Minua on vaivannut tällä viikolla jokin omituinen negatiivisuus. Okei, työviikko oli aivan karsea, mutta yleensä piristyn kotona, kun pääsen avokin luo ja kirjoittamisen pariin. Se sellainen kirpeä ja paha olo on pysynyt.

Ajatukset pyörivät käsikirjoituksessa, repivät sitä palasiksi. Liu'un intensiivisestä rakastumisesta intensiiviseen inhoon.

No en koskis vaikka maksettais!!! ò_ó ò_ó

Mikä tuokin on olevinaan? Sehän on ihan epäonnistunut tekele. Kamalaa proosaa, omituisia ja epäuskottavia hahmoja, ihmeellinen hoppu paikasta toiseen, klisheinen juoni... ja siis kohdeyleisöön varmasti uppoaa tällainen sekasikiö. Kustantamotkin rakastavat genresekoiluja ja maksavat niistä ihan hirveästi rahaa. Just joo.  

Mutta kun nuo ajatukset purkaa, alkavat ne hiljalleen menettää voimansa. Huonot asiat paljastavat itsensä, hyvät saavat puolustuksen. Nämä ovat minun valintojani minun makuuni. Kaikkia en voi miellyttää ja luulen, että katuisin enemmän uskalluksen puutetta kuin uskallusta itseään.

Haluan tehdä hyvää työtä: eheän tarinan, joka koskettaa lukijaansa. Kertoa mahdottomista asioista, joissa on totuuden siemen, allegoria ja metafora.

Prosessiin liittyy jatkuva epävarmuus. Mitä jos olenkin sokea omille puutteilleni? Kirjoittaja ei voi seistä yksin. Tarina ei ole mitään ilman lukijaa. Ja toisaalta kaikkea ei voi korjata. Kirja on tietyllä tapaa jatkeeni, siihen heijastuu persoonani ja maailmankuvani. Kaikki eivät voi pitää siitä, eikä itseään voi muuttaa niin radikaalisti.

Murehdin ja mietin. Luon nahkani uudelleen, ennen kuin katson tarinaa uusin silmin.

Tänään on jo parempi olo kuin eilen. Epävarmuus lipuu nykyään aina vain nopeammin ohi. :)

10 kommenttia:

  1. Heippa siellä! Kirjoittelen vastauksen tässä samalla, kun seuraan UMK:n finaalia, joten jos vastauksestani ei löydy yhtä selkeää punaista lankaa, tiedät sen johtuvan tyystin siitä, että tuijotan paraikaa Lauri Mikkolan silmiä.
    Okei... Ensinnäkin, vaarna, kaikki nuo tuntemukset käsikirjoitustasi kohtaan ovat tuttuja myös minulle. Välillä tuntuu siltä, että luon tämän vuosituhannen hienointa suomalaista nuorten trilogiaa... mutta sitten niinä huonoina päivinä... no. Sinä sen jo kuvasit. Tekstini on surkeaa, eivätkä omat taitoni riitä siihen, miten haluaisin tarinani esittää lukijalle. En osaa tehdä kertomukselleni oikeutta.

    Välillä tulee mietittyä lukijaa liikaakin. Ei saisi. Minulle kirjoittaminen on omalla tavallaan taidetta sekin, ja omalle tyylilleen on pysyttävä uskollisena. Mikäli alkaa liiaksi ajatella mikä myy ja millaista tekstiä valtaosa lukijakuntaa haluaisi lukea, homma menee huoraamiseksi. Oma lukijakunta löytyy varmasti. Siihen on vain uskottava.

    Sokea omille puutteilleen on varmasti jokainen jossain vaiheessa. Siihen ei auta mikään muu kuin etäisyyden ottaminen ja esilukijat. Minua esilukijoiden käyttäminen kuitenkin vielä pelottaa... Pelkään saada niitä ensimmäisiä kommentteja. Käsikirjoitus on ollut niin lähellä omaa minuutta, ja sille on antanut kaiken osaamisensa ja intohimonsa - mitä jos lukijani eivät pidäkään siitä? Mitä jos he säälivät tekemistäni?
    Nämä ovat piikkejä, joiden kanssa on vain opittava elämään. On keksittävä jokin metodi, joka auttaa vaikeiden hetkien yli. Vaikka sitten se kuuluisa tauko. Pienen pieni etäisyys omaan kirjoittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tästä selvää sai. Lauri Mikkola inspiroi? ;)

      Vuoristoratatuntemukset lienevät kaikkien kirjoittajien riesa. En näe niitä kuitenkaan ongelmana, kunhan ääripäistä osaa vain laskeutua ja nousta maanpinnalle. Keskitie on paras paikka editoinnille.

      Nyt ensimmäisen version valmistuttua on jo pakkokin ajatella yleisöä. Ekan version annan yleensä mennä reilusti yli hahmojen ehdoilla. Nyt on silottelun, poistamisen jne. aika. Jossen ajattele lukijoita, kuuntelen vain egoani.

      Sääliä tuskin koelukijoilta saa. Välillä hyödymme enemmän niistä kommenteista, joiden antajat eivät rakastuneet tarinaan. Minä ainakin näen tarinoissa aina yrityksen ja työmäärän, vaikkeivat ne minua koskettaisikaan. Palautteen antamisesta kannattaa myös antaa palautetta. Koeluetuttaminen helpottuu ajan myötä.

      Minä yleensä puhaan jotain muuta näiden hetkien aikana. Etsin vaikka jonkin sarjan tai leffan, jota rakastan, ja etsin niitä positiivisia tunteita takaisin niiden kautta. Toisaalta kirjoitan myös negatiivisuudesta, koska silloin tunteet tulee käsiteltyä ja on helpompi jatkaa eteenpäin. :)

      Poista
  2. Sinulla on ehkä nyt vain joku viime hetken paniikki tekstin kanssa. (Minulla on se aina.) Ja jos töissä on tarpeeksi kamala viikko, se voi hyvinkin seurata kotiin. :( Toivottavasti ensi viikko on kivempi!

    Omien puutteitten lisäksi voi olla myös sokea omille onnistumisilleen. Ei LP ole surkea tekele, älä huoli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, saan näitä tauoilla. Etäisyys ikään kuin mahdollistaa tekstin tarkastelun pahimmasta mahdollisesta näkökulmasta. Siitä sitten hilaan itseni kohti neutraaliuutta.

      Joo, en enää tänään uskokaan, että LP on huono. Vain keskeneräinen. ;)

      Poista
    2. Ahaa, aattelin että sinulla on viime hetken paniikki ennen palautteen saamista, mutta ehkä se sitten johtuu tauosta. Itse olen suurimman osan ajasta paniikista joten vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin.

      Koko elämä on keskeneräinen projekti. ;)

      Poista
  3. Jos yhtään lohduttaa, niin olen huomannut että yleensä epävarmimpia omasta kirjoittamisestaan ja tekstistään ovat ne parhaat kirjoittajat. Se johtuu luultavasti siitä, että hyvään kirjoittamiseen tarvitaan kykyä nähdä missä suhteessa voi kehittyä ja miten tekstin voisi tehdä vielä paremmin, ja kyseenalaistaa sitä mitä on kirjoittanut. Ne jotka luulevat olevansa jo tosi mahtavia ja kirjoittavansa kullanarvoisia sanoja eivät sitten yritä tarpeeksi, tai kirjoittamiseen tulee jokin ylimielisyyden leima tai haluttomuus katsoa minnekään oman näköpiirin ulkopuolelle.

    Nuo tuntemusten vaihtelut kuuluvat varmaan tosiaan asiaan, itsekin välillä olen tosi innoissani käsikirjoituksestan ja välillä olen varma, että se on ihan surkea eikä kukaan ikinä tule haluamaan sitä, ja vaikka itse tarinassa olisi paljon potentiaalia niin en varmasti ikinä kykene saamaan sitä sellaiseksi kuin haluan... Ja pelkään olevani sokea puutteilleni tai toisaalta editoivani pois jotain joka onkin hyvää mutta en vain tajua sitä.

    Kuulemma julkaisseet ja menestyneetkin kirjoittajat kokevat samaa, esim. Neil Gaiman muistaakseni kirjoitti joskus blogissaan siitä, kuinka on aina jokaisen uuden kirjansa kohdalla jossain välissä varma että se on hirveää roskaa eikä siitä ikinä tule mitään. Jossain vaiheessa kun hän valitti kustannustoimittajalle kuinka kauhea hänen nykyinen käsikirjoituksensa on ja kuinka hän ei kerta kaikkiaan pysty, kustannustoimittaja muistutti häntä siitä, kuinka hän on sanonut samaa kaikkien aiempienkin kirjojensa kohdalla jossain vaiheessa, ja hän tajusi että se taitaa vain kuulua prosessiin. Ei se tietysti tee siitä tunteesta yhtään kivempaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tiedä parhaista kirjoittajista, käytetään mielummin sanoja "kehityskelpoiset kirjoittajat". ;)

      Vaikka tämä tunne on toisinaan aivan hirvittävä, tasapainottaa se minusta hyvin kirjoittamista. Pääsen sen kautta paikkaan, jossa hyväksyn tekstin keskeneräisyyden ja sitoudun editoimaan sen paremmaksi. Ei se fiilistä täysin poista, mutta tekee sen kärsimisestä helpompaa.

      En ole katunut mitään editointejani. Kaikki poistamani on tehnyt tarinasta paremman, enkä ole koskaan joutunut laittamaan poistamaani takaisin. Olen siinä suhteessa kai onnekas.

      Itse kuulun Chuck Wendigin koulukuntaan. Hän on joskus sanonut: "Writing is when we make the words. Editing is when we make the words not shitty." ;)

      Poista
  4. Normipaniikkia. Yritä selvitä! LP koukuttaa ja on minulta tulossa muitakin kehuja. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, normipaniikkia, ja sinun kehut on ostettu Alice Cooperin lyriikoilla! XD XD

      Poista
    2. Joo pelkäsin aluksi että puolueellisuus iskee, mutta älä huoli, minulla onkin ongelma lyriikoiden kanssa! : p

      Poista