lauantai 22. helmikuuta 2014

Heitä lapsesi koskeen!

Okei, otsikko on totaalinen provo, mutten voinut vastustaa. Tarkoitan tässä lapsella käsikirjoitusta ja koskella koelukijaa. On hyvä saada palautetta mahdollisimman ajoissa, koska turhat luulot lähtevät pois. Siispä koskeenheitto on suositeltavaa. ;D

Olen saanut hurjasti palautetta LP:stä viime päivinä. Palaute vahvistaa pitkälti omat diagnoosini epäonnisesta skalaasta, genresekoiluista, kielellisestä kurasta ja muusta surkeudesta. Toimiva ja hyvin perusteltu kritiikki pistää niin pirusti, mutta tässä tapauksessa toipuminen on ollut nopeahko, koska asioiden todellisesta laadusta on ollut ennakkoaavistus
 
Lapsi on nyt koskessa ja räpiköi kovasti pysäkseen pinnalla. Kauhean moni juttu ei auta sitä kellumaan, mutta sellaista se elämä aina välillä on.
 
Kehityskohteiden listani kirjoittajana on rutkasti pitempi kuin asioiden, jotka toimivat jo. Tästä voi masentua ja ryhtyä toimintakyvyttömäksi tai printata listan pihalle, työstää sitä aktiivisesti ja liimata kehityspinkkaan kivoja tarroja. Jälkimmäinen kuulostaa enemmän minulta. ;)

Mm. kosken päälle nouseva silta on hyvä heittopaikka. ;D
 
Olo onkin oudon euforinen. Mietin aina toisinaan olenko ylikriittinen, mutta aika usein aavistukseni oman kirjoittamisen suhteen ovat oikeassa. Se on minusta tosi positiivinen juttu.
 
Luulen etten ota pariin kuukauteen oikein mitään kirjoittamistavoitteita (Novaan aion edelleen osallistua). 
 
Pitkän kirjoitusrupeaman loppupuolella kirjoittamisesta on kadonnut ilo, eikä novellien vääntäminenkään ole ollut innostavaa. Olen tehnyt viime aikoina jos jonkinmoista kokeilua ja tuntuu, että pitäisi palata sen oman kirjoittamisen lähteelle ja hylätä turha kikkailu. 
 
Olen lukuhaasteessani jäljessä ja joukossa on iso läjä yli 800-sivuisia opuksia, joihin keskittyminen on vaikeaa rajallisen ajan ja juoksevien kalmanrajojen vuoksi. Ajattelin jättää ylikriittisen lukemisen, teoriaoppaat, pakonomaisen vääntämisen ja muun hetkeksi. Työ-ja vapaa-ajalla on ollut tavallista enemmän haasteita tässä kuussa ja on varmasti jatkossakin (mikä on heijastunut blogaamisen vähentymisenä). Raskaammat työpäivät kaipaavat enemmän "aivot narikkaan" puuhaa vastapainokseen.
 
Parin kuukauden päästä tekstiä on taas helpompi editoida, uuden kirjoittamiseen on uutta virtaa ja hyvien kirjojen lukeminen ei ole koskaan pahitteeksi. Ja eiköhän se lapsikin nouse koskesta sitten keväällä. :D
 

17 kommenttia:

  1. Esitän eriävän mielipiteen; jos kehityskohteittesi lista olisi niin paljon pitempi, tuskin olisit saanut aikaan käsikirjoitusta lainkaan. Sinulla on kirjoittamisen taito, sitä on paljon vaikeampi treenata kuin teknistä toteutusta. Anna lapsen kellua vähän aikaa koskessa, mutta pelasta se sieltä sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tarkoitin, että teknistä toteutusta voi aina treenata ja harjoitella, mutta jos perustaito puuttuu, asiat ovatkin paljon vaikeampia...

      Poista
    2. Mietin kyllä aina toisinaan onko lahjakkuus puhtaasti myytti. Kuvittelisin, että sinnikkäällä treenaamisella ja itsensä kehittämisellä pääsee paljon pitemmälle kuin pelkällä lahjakkuudella.

      Uskon kyllä omaan potentiaaliini, mutta edessä on vielä paljon tehtävää. ;D

      Poista
    3. Minä uskon, että lahjakkuutta on olemassa, mutta en tiedä onko se kovin myyttistä. Sen lisäksi on oltava valmis tekemään työtä... ja kuinka moni on valmis tekemään sellaisen työmäärän, jos taipumusta tai kiinnostusta lajiin ei valmiiksi ole...

      Usko itseensä on hyvä lähtökohta. :) Tehtävämäärä voi tuntua suurelta, mutta se ei kai katoa kuin tekemällä. Itsellänikin on kässärileirikäsiksen kanssa niin suuri työlista edessä, että olen valmistautunut kuluttamaan sen parissa ikuisuuden. :/

      Poista
    4. Jospa kumminkin sovitaan, että ikuisuus on tässä tapauksessa mitattavissa korkeintaan vuosissa. ;)

      Poista
    5. No joo, ehkä se olisi hyvä. :D Toisaalta olen ihan iloinen, koska nyt minulla on pitkästä aikaa sellainen projekti, jonka kanssa uskon jaksavani viettää aikaa!

      Poista
  2. Ja muuten, koskessa on yleensä myös pelastusrenkaita kellumassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä! Tässä tapauksessa renkaita tullaan tarvitsemaan PALJON. ;D

      Poista
  3. Kyllähän tuon vertauskuvan ymmärtää, mutta vähän on ehkä kaukaa haettua :D Eli olisiko sitten jo valmiiksi hyvä lapsi uimakykyinen? Ja koski on niin hurja kuin oikolukijakin, joko muovinen lampi tai myrskyinen kaaos?

    Joka tapauksessa, hyvin kuullostaa menevän. Palautteen antajat ovat kyllä korvaamattomia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen kirjoittaja suhtautuu palautteeseen tietenkin eri tavalla. En voi sanoa, ettei välillä kirpaisisi tai tuntuisi avuttomalta. Myllerrystä olen tainnut tuntea miltei aina, tuli sitten pääosin ruusuja tai risuja. :)

      Minulla on kyllä aivan korvaamattomia koelukijoita! :D

      Poista
  4. Tsemppiä! Osaat selvästikin ottaa kritiikin vastaan oikealla asenteella. Toivoisin itseltäni samaa ominaisuutta... Menin sitten ilmoittautumaan vanhojen Oriveden Opison kirjoittajakaverieni järjestemään tekstipajaan, joka pidetään ensi sunnuntaina. Lähetin heille luettavaksi Arkin 11 ensimmäistä liuskaa. Kamala kun jännittää... Nämä ihmiset ovat lukeneet tekstiäni viimeksi vuonna 2010 ja juuri sen vuoksi he ovat kovasti innoissaan minun osallistuessani nyt mukaan. Mutta silti, apua, olen kauhean arka ottamaan palautetta vastaan - etenkin kasvotusen! Yäk!
    Siinä mielessä tästä blogiviestistäsi oli minulle suuresti apua jo näin etukäteen. Otan tarrat valmiiksi mukaan, kun kritiikkiä alkaa sadella... :D

    Btw, kenellä luetutat kässärisi ensimmäisen version? Ilmeisesti luet itsekin toisten bloggaajien testejä... niin että, jos sinulla jossain välissä liikenisi aikaa, haluaisitkohan kenties ottaa oman rakkaan poikaseni syynättäväksi? En uskalla antaa tuota kenelle tahansa, koska olen niin vainoharhainen, että pelkään heti ideavarkauksia ym. mutta jos vain haluat, voisin lähettää Arkin sinulle jossain vaiheessa kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kritiikin sietokyky kehittyy ajan myötä. Sen vastaanottaminen on paljon helpompaa verkossa kuin kasvotusten. Kasvotusten palautteen sulamiseen ei välttämättä saa tarpeeksi aikaa, jolloin siihen voi tulla vastattuakin puolustelevammin. Kammoan edelleen kasvotusten palautteenantoja, vaikka luen raakatekstiä ryhmän edessä joka toinen viikko.

      Pyrin pyörittelemään kritiikkiä ja laittamaan sen avoimesti "esille", jotta siitä ei tulisi mielessä kummittelevaa negatiivista voimaa, vaan neutraali huomio. Eräs kirjoittajakaverini on kehystänyt hylsyjään, toinen piirtelee niiden pohjalta ja minä tosiaan printtaan, värikoodaan, askartelen ja liimaan tarroja työstäessäni kritiikkiä.

      Eiköhän tekstipajassa mene ihan hyvin! Sekin auttaa palautteen saamisessa, että sitä saa ihmisiltä, jotka tuntee ja joita kunnioittaa. :D Minä luetutan tekstejäni pääasiassa kirjoittavilla blogikavereilla/tutuilla. Puolet tämänkin ketjun kommentoijista on siis lukenut tuon koskessa itkevän lapsukaiseni.

      Otan Arkin mielelläni lukuun! Juuri nyt minulla on lukujonossa kolme kässäriä (haalin näitä aina vähän joka puolelta O.o'), mutta aikaisintaan parin viikon päästä on varmasti jo paremmin aikaa. ;)

      Poista
    2. Voi kiitos! :) Pari viikkoa on ehkä liian aikaisin, koska antaisin sinulle mieluummin kässärin tokan version. Ensimmäisessä raakileessa kun on liian paljon korjattavaa. Mutta tämän kevään aikana joka tapauksessa voisin laittaa tekeleen sinulle tulemaan. Katsot sitten mitä mieltä siitä olet.

      Tosiaan netissä palautetta on paljon helpompi ottaa vastaan, mutta aina sekään ei ole mukavaa. Sain vastikään kandiohjaajaltani pitkän sähköpostin, jossa tutkielmani suunnitelmaan tehtiin parannuksia. Käytännössä parannuksia oli niin paljon, että koko homma meni uusiksi.
      Mahassa oikein muljahti ja posket punehtuivat kuin luin sitä tekstiä.
      Toisaalta tämä voimakas häpeäntunne potkaisi minuun lisää vauhtia. "Ja mähän en ole näin huono", kelailin ja ryhdyin vimmatusti parantelemaan dispositiotani. Tänään sitten vein uuden version kandiohjaajan tarkastettavaksi, ja tällä kertaa se kelpasi sellaisenaan.
      Että kannatti vain purra hampaat yhteen ja ryhtyä tuumasta toimeen sen sijaan, että olisin vetäytynyt peiton alle nyyhkimään. Tämäkin on nimittäin tullut koettua (elämäni ensimmäisen hylsyn jälkeen)... :D

      Voisin ihan oikeasti kokeilla ottaa tuon tarrasysteemisi käyttöön. Kuulostaa niin hauskalta!

      Poista
    3. Toka versio käy aivan hyvin. Ei siis mitään kiirettä. :)

      Oman opinnäytetyöni ohjaaja ei edes tajunnut aihettani, ennen kuin olin kirjoittanut sen kokonaan. Ohjaamisen tiukkuudesta oli siinä suhteessa hyötyä, että hän puristi minusta viimeisetkin mehut pois ja sain loppujen lopuksi parhaan mahdollisen arvosanan. Tie sinne oli kyllä raskas. O.O

      Poista
  5. Minulla käsikset muuttuvat lapsiksi vasta kun ovat enemmän käsiksen kuin nanotasoisen sekasorron näköisiä. Ennen sitä se on henkistä oksennusta. Eli älä huoli, lapsi oppii paljon todennaköisemmin uimaan kuin yrjö muuttuu eläväksi olennoksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsiin liittyy ehkä sellaista toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen, kun yrjö taas tuntuu koko ajan puurtamiselta. Omaan tekemiseen on tärkeä uskoa, vaikka välillä pusertaisikin ilmoille yrjöä. ;)

      Poista
  6. Vaarna, olen kyllä samoilla linjoilla Been kanssa - toimivien asioiden lista on kyllä pidempi kuin kehityskohteiden. Muuten sinulla ei olisi lasta koskeen heitettäväksi, mielenkiintoista, kaunista ja omalaatuista lasta.
    Joten nouki ihmeessä muksu ylös vedestä, pistä kuivumaan, odottele ja ota etäisyyttä ja vasta sitten katso miten haluat sitä muokata.

    VastaaPoista