keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Edessä on polku

Lokakuussa seikkailin Murakamin jäljillä. Sitemmin uusi lenkki-innostus kuitenkin nuukahti moneksi kuukaudeksi, kun linnoittauduin tietokoneelle ja väänsin kässärin raakaversion ulos. Toivo lenkkipolun taiasta näytti unohtuneen lopullisesti sateisen talven alle.

Tammikuussa tuli kuitenkin ihana valkeus ja lumi. Sain käsikirjoituksen pois mielestäni ja saatoin taas kuunnella omaa kehoa. Hivuttauduin hiljalleen ulos, hengitin pakkasilmaa ja tunsin oloni kotoisaksi. Aloitin lenkkeilyn varovaisesti ja tunnustelin kehoni kipukohtia. Löysin oikean ajan ja tavan liikkua.

Tammikuinen metsä tuntui vieraalta lumeen verhottuna.

Nyt olen taas koukussa. Oloni on hurjasti parempi, kun käyn lenkillä. Kieltämättä juoksemiseen tottumattomat jalkani valittavat jokaisen lenkin jälkeen, mutta riemu on valtava, kun jaksan muutaman viikon jälkeen taas hieman enemmän. Makaan usein saunassa lenkin jälkeen ja vain olen. Kipu tyynnyttää ja rauhoittaa. Nukun seuraavan yön todella hyvin.

Suoritus ei vielä ole kauhean kummoinen. Juoksen ehkä muutaman minuutin pätkiä kunnes alkaa sattua ja kävelen siihen asti, että kipu menee taas pois. Kierrän n. 3km pitkän lenkin, josta suurin osa sujuu reippaasti kävellen. Toisaalta on ihana mennä juuri omaa tahtia, kuten keho sallii, eikä jahdata jotain tiettyä saavutusta.

Lähden lenkkipolulle säännöllisesti, kuljen reittini sinnikkäästi ja kärsivällisesti. Ja kieltämättä on helpompi hukuttautua tarinan maailmaan, kun fiilistelen musiikin tahdissa ja yritän ajatella mitä tahansa muuta kuin heikkoja jalkojani. Uuvuttavien kirjoitussessioiden selkäsäryt ovat poissa, ajatukset tuulettuvat ja tuntuu, että saan jotain aikaan niinäkin iltoina, kun en kirjoita.

Huomaan unelmoivani kesästä ja mutkikkaasta metsäpolusta lumisen asfaltin sijaan. Toivottavasti innostus kestää tällä kertaa. ;)

14 kommenttia:

  1. Juokseminen on yllättävän kivaa! Olen tosi hämmentynyt siitä, miten hyvältä se tuntuu. Odotan ihan sairaasti huhtikuun valoisia, sinisiä iltoja ja juoksulenkkejä mustarastaiden laulauessa huilunokillaan.

    Minunkin lenkkini on kolme kilsaa, juoksen sen kahdessa pätkässä ja kävelen välissä hetken. Minulla on ihan kamala rapakunto tällä hetkellä, mutta kyllä se tästä, hiljaa hyvä tulee. En ole ollut koskaan mikään urheiluhullu, mutta on todella jännittävä huomata miten liikkumisesta tulee riippuvaiseksi. Ällää kirjoittaessani löysin uinnin, enkä ole voinut lopettaa sitä, toivottavasti tämän juoksemisen kanssa käy samalla tavalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nimenomaan pidän pimeässä juoksemisesta. Ainoa miinus on se, ettei voi mennä niin vapaasti luontoon seikkailemaan. ;)

      Juokset kumminkin enemmän kuin minä. Onneksi kunto kasvaa aika nopeasti näin alkuun. Olen kuullut jostain, että noin kolmen kuukauden jälkeen meno on jo ihan erilaista. Katsoo sitten miltä juokseminen näyttää kesällä. ;D

      Poista
    2. Pimeässä juokseminen on parasta! Ja kesällä sateessa tai auringossa aikaisin aamulla (jos olisi muka hereillä) tai myöhään illalla. Olen huono talvijuoksija, koska kesälenkkipolkuni ovat lumen ja latujen alla. Tai no tällä hetkellä voi olla, että ovat jo sulaneet, en ole uskaltanut käydä katsomassa, kun pelkään vihaisia hiihtäjiä..

      Nyt alkoi tehdä mieli lenkille.. juuri kun keitin teetä. No onhan tässä ilta aikaa... :)

      Poista
  2. Tiedätkö, juuri aikaisemmin illalla päätin itsekin aloittaa lenkkeilyn taas pitkästä aikaa! :) Jos vaikka minäkin pääsisin täältä rapakunnon suosta!

    Mitä tulee lenkkeilyn potentiaalisiin mukaviin puoliin ajanvietteenä, niin minulla on tosin kirjoittamisen/tarinan suunnittelun kannalta se vika, että keskityn niin paljon sopivan hengitysrytmin ylläpitoon, etten saa mietittyä oikein mitään siinä samalla. Saisikohan editointia tehtyä ainakin alitajuntaisesti, jos lukisi tekstiään ääneen etukäteen tiedostoksi, jonka lataisi sitten lenkkikuunneltavaksi kännykkään/mp3-soittimeen... Vai tulisiko siitä kammo tekstiä kohtaan, kun yhdistäisi inhoamansa lenkkikivun tunteen lukuun, jonka kanssa on muutenkin vaikeuksia ja jonka joutuisi sitten kuuntelemaan vielä kaiken kukkuraksi oman äänensä lukemana? :P Täytynee kokeilla!

    Ps. Komppaan Ahmua: Ah, uiminen! Harmi, ettei lähellä ole hyvää (ja huokeahintaista) uimahallia, muuten tämän hylkeen voisi bongata viikottain altaan vesiä loiskuttamasta: ei tule perinteisessä mielessä hiki, voi ajatella samalla kun ei tule kipuja kolausten tai pelkän painovoiman aiheuttamien hötkyilyjen takia (:D) ja tuntuu erittäin miellyttävältä. Hmm... Pitäisiköhän ensi viikolla lähteä kauemmas allasvesiä tavoittelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa siis sattuma! Olen unelmoinut juoksuharrastuksesta pitkään, koska se sopii parhaiten nykyiseen elämäntilanteeseen ja asuinpaikkaan (jossa harrastusmahdollisuudetkin ovat köyhemmät). Aloittamiseen on kieltämättä kynnys, mutta kyllä se siitä lähtee!

      On minullakin iltoja, jolloin ajatukset ovat puhtaasti kehossa ja musiikki on vain jonkinlaista transsihälyä. Olen kuullut, että jotkut juoksijat kuuntelevat äänikirjoja juostessaan, mutta siihen ei minun keskittymiskykyni riitä. Itse en kykenisi kuuntelemaan omaa ääntäni nauhoitettuna. En tiedä miksi, mutta saan aina kylmiä väreitä (sanelin joskus pentuna kirjoituksiani kaseteille... O.o').

      Tavoittele ihmeessä allasvesiä. Uiminen on kans loistava (ja suhteellisen edullinen) tapa huolehtia omasta kunnosta. :)

      Poista
  3. On aika ihmeellistä miten ihanaa liikunta on sitten kun itsensä saa siihen. Ja kun siihen tottuu, ei enää tahdokaan olla ilman - nykyään minulle tulee nopeasti aika kurja olo, jos olen pidemmän aikaa liikkumatta, mutta aikanaan itseään oli tosi vaikea saada säännöllisesti liikkumaan. Odotan niin että saan pyöräni takaisin huollosta ja voin alkaa pyöräillä työmatkat (kun täällä Helsingissä alkaa jo nyt olla pyöräilykelit). Se helpottaa säännöllistä liikuntaa! Ja kirjoittajien varsinkin kannattaa pitää siitä huolen, kun tämä on muuten niin helposti sellaista koneelle jämähtämistä... Ja liikunta vaikuttaa henkiseenkin energiaan enemmän kuin uskoisikaan. :-)

    Ja se on tärkeää, että löytää itselleen oikean tavan liikkua. Minulla on nyt ainakin tanssiminen ja jooga, ja ajattelin aloittaa uudelleen uimisen kunhan saan hankittua uimalasit (koska kloorivesi sattuu silmiin) ja uimalakin (koska kloori ei tee myöskään hiuksille hyvää ja uimalakkeja taidetaan pitkähiuksisille vaatiakin monissa uimahalleissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vajosin hiukan elämänmuutoksen suohon, vaikka olin opiskeluaikana innokas liikkuja. On kestänyt aikansa, että olen löytänyt taas järkevän harrastuksen, joka sopii nykyiseen menoon.

      Liikunta on henkisen jaksamisen suhteen juuri tärkeä palikka. Minulla on niin pitkä työmatka (yli 60 km), ettei pyöräily ole vaihtoehto (tai olisi ainakin todella HC XD). Olen kyllä miettinyt, että alan myös pyöräilemään, kun keli sallii.

      Tanssiminen ja jooga ovat myös täällä. Ikävä kyllä en ole löytänyt hyvää joogaa tänä vuonna, mutta yritän koko ajan metsästää sopivaa paikkaa. Hektiset työpäivät ja kirjoitusrupeamat tasoittuvat kummallisesti, kun käy tyhjentämässä välillä mieltään. :)

      Poista
    2. Minullakin päivätyö tekee hankalammaksi saada harrastettua säännöllistä liikuntaa - aikaa on yhtäkkiä niin vähän eikä sitä saa sijoitettua niin kuin haluaisi. Liikunnan joutuu pääsääntöisesti tekemään työpäivän jälkeen mutta liian lähellä nukkumaanmenoa ei voi tai ei saa unta, ja joskus pitäisi ehtiä myös kirjoittaa, nähdä kavereita, siivota kämppää, tehdä ostoksia, ihan vain olla ja rentoutua, jne. Tällä hetkellä saan ihan kohtuullisesti liikuttua, mutta selän mielestä en tarpeeksi...

      60 kilometrin pyöräily olisi tosiaan aika HC. :-D Minulla on vain 10 % tuosta niin sujuu paljon mukavammin.

      Poista
  4. Minua ihan hävettää, kuinka vähän harrastan säännöllisesti liikuntaa. Kävelen noin. puoli tuntia päivässä, mutta eihän se ole oikein mistään kotoisin. Mutta olen kyllä esimerkkienne innoittamana päättänyt alkaa kokeilla juoksua - on vain hankittava juoksuun sopivat kengät. :)

    Tykkään liikkua kyllä luonnossa, ja täällä on onneksi vähän metsikköä ympärillä, mutta silti rasittavaa melusaastetta joutuu kuuntelemaan joka lenkillä. Haaveilen kesästä ja siitä, että pääsisin vaeltamaan johonkin kansallispuistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. ;)

      Unelmoin kans ensi kesälle kansallispuistoreissusta. Viime kesäisestä Kuusamon reissusta jäi loistava fiilis (että siellä oli upeaa)! Ostin muuten avokille sen kalliomaalauskirjan, jota katseltiin silloin Kirjamessuilla. Olisi ihanaa päästä luontoon ja metsästää hiukan kalliomaalauksia. ♥

      Poista
    2. Minäkin haluan kansallispuistoon, tai ainakin jonnekin vähän enemmän oikeasti metsään täältä pääkaupunkiseudun jatkuvasta autoväyläsekamelskasta. Pitäisikö tehdä kesällä kirjoittajien luontoretki? :-)

      Poista
    3. Kengät sainkin jo hankittua, mutta nyt tulikin takatalvi. :D Oulangan kansallispuisto Kuusamossa on tosiaan ihana. Täällä ei ole oikein lähellä kuin Nuuksio ja se on mielestäni vähän tylsä paikka. Haluan korkeuseroja, synkkää metsää ja kanjoneita! Ja kalliomaalaukset! Niitä haluaisin nähdä kyllä lisää, se kirja vaikutti mahtavalta. Harmi kun minulle ei kesällä juurikaan ole kesälomaa, luontoretket olisivat mahtavia!

      Poista
    4. Kannatan luontoretkiä!!

      Poista
    5. Oi, kirjoittajien luontoretki olisi niin ihana. :D

      Poista