maanantai 13. tammikuuta 2014

Editoinnin ihanuutta

Blogi on taas ollut aika hiljainen viimeiset pari viikkoa. Postaukset ovat istuneet luonnoshyllyllä lähinnä sen vuoksi, että olen tehnyt kovasti töitä kässärin eteen.

Joo, tiedän. Kässärin piti antaa olla, mutta se ei oikein ole onnistunut. Minun on nykyisin entistäkin vaikeampi kokea sellaista kaikensyövää rakkautta kässäreitäni kohtaan, joka estäisi minua näkemästä kehityskohteita. Toki se rakkaus palaa voimakkaasti kirjoittaessa ja välillä lukiessakin, mutta kykenen jo ihan erilaiseen editointiin kuin aiemmin ja kässärin ihanuuden sijaan mieltäni ovat kaihertaneet kässärin puutteet ja uudet ideat niiden korjaamiseksi.

Totuudenmukaisesti olisin varmaan antanut LP:n olla, ellen olisi sopinut kässärileirin vuoksi koeluvusta ja sen aikarajasta. Olen siis valmistautunut henkisesti ja fyysisesti keskeneräisen tekstin jakamiseen.

Mieli tekisi hautautua mökkiin kässärin kanssa ja tulla ulos vasta,
kun lumet sulavat, purot laulavat ja kässäri on valmis


Ei ole helppoa antaa kirjoittamaansa luettavaksi, kun näkee itse vielä tekstin aukot ja puutteet. Joku näkee asiat aina toisin. Ehkä rakastamasi hahmo ei ole kiinnostava, ehkä pahoinpitelet lukijaa teemalle, ehkä koko kässäri on kielellisesti tuskaisaa luettavaa. Toisaalta puutteiden tiedostaminen etukäteen auttaa, koska silloin toisen näkökulma ei iske yhtä voimakkaasti oman näkemyksen kanssa yhteen. Selittely ei kuitenkaan auta. Tekstin on seisottava omillaan.

Olen kierrittänyt ja pyörittänyt kässärin raakilettani puolelta toiselle ja kirjoittanut ylös korjattavaa. Olen hionut satunnaisia lauseita ja etsinyt toistoa (sana kasvot on kässärissäni yli 250 kertaa). Olen haaveillut ensimmäisten lukujen totaalisesta uudelleenkirjoittamisesta. Parin viikon sisään poistin kässäristä 5 000 sanaa: lähinnä toistoa, turhia ajatuskuvioita, minikohtauksia ja kaikkea ylimääräistä sälää.

Mutta olen myös nauttinut siitä, että kässäri on rakenteeltaan pääosin eheä. Siinä on alku, keskikohta ja loppu. Siinä on nousevan jännitteen täydellinen kaari. Siinä ei ole mitään kokeellista haahuilua, vaan se toimii.

Ja vaikka näkemyksiä on erilaisia, olen kaiken lukemisen, kirjoittamisen ja tutkimisen jälkeen yhtä mieltä Hitchcockin kanssa draaman olemuksesta:

"Drama is life with all the boring parts cut out of it." -- Alfred Hitchcock

Hyvin harva lukemani kirja (taideproosa ja klassikot ovat asia erikseen) onnistuu toimimaan tarinana jos se matkii todellista elämää liiaksi. Minulla on yhä taipumusta mennä asian ytimeen liian hitaasti. Tuppaan siis aloittamaan kohtaukseni liian aikaisin. Nyt lukiessa noita pitkitettyjä alkuja on helppo saksia pois. 

Armottoman editoimisen keskellä tuntuu kuitenkin, että saan tästä kiinni. Löydän ne ongelmakohdat ja saan ne korjattua. Olo on erittäin optimistinen tämän kässärin suhteen. Toivottavasti lukijatkin pitävät siitä (tai jaksavat edes lukea ko. tiiliskiven loppuun). :D

Kun deadline koittaa, jätän editoinnin ihan oikeasti useammaksi kuukaudeksi ja keskityn johonkin muuhun, esim. novellin taikomiseen Novaa varten. ;)

2 kommenttia:

  1. Kässäreitten on yllättävän vaikeaa antaa olla... Hienoa, että käsiksessäsi on hyvä kaari ja rakenne! Lauseiden hiominenkaan ei ole sivuseikka, mutta sitä ennen käsiksessä pitää olla jonkinlainen kokonaisuus.

    Minäkin olen aika yhtä mieltä tuosta lainauksesta. Tosin jotkut klassikot ja muutkin teokset voi olla asia erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaisin varmaan jättää kässärin rauhaan ellei se olisi menossa luettavaksi. Mutta hyvä vain, saattaisin muuten istua sen päällä vuosikaudet ja hioa sitä ikuisuuksiin asti.

      Lukemistottumukset ja odotukset ovat muuttuneet aika paljon niistä ajoista, kun moni klassikko on kirjoitettu. Toki nykyäänkin on sellaisia intuitiivisia kirjailijoita, jotka vain onnistuvat kertomaan vähän ylimääräistä äärimmäisen kiehtovasti (Murakami). Taidan itse kyllä leikata löysän pois suosiolla. ;)

      Poista