sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Vääristä hälytyksistä

Kävimme tänään kirjoittajatoverini Been kanssa Orion-teatterissa, jossa näytetään vanhoja elokuvia. Yksi syksyn teemasarjoista on fantastinen 80-luku, joka tarjosi mahdollisuuden nähdä yhden kaikkien aikojen suosikkielokuvistani valkokankaalla: Jim Hensonin fantasiaklassikon Labyrintin.

Labyrinttifanin arkistoista...

Reissu oli hauska ja elokuva mitä mainioin, etenkin elävän yleisön kera. Oli ihana seurata muun yleisön reaktioita vauhdikkaan leffan käänteisiin. Se jotenkin teki elokuvakokemuksesta tuoreen, vaikka olen vuosien varrella Labyrintin nähnyt kymmeniä kertoja.

Elokuvaa en voi koskaan kehua tarpeeksi. David Bowie on charmikas ja kiehtova pahis, Jennifer Connelly  samaistuttava ja uskottava protagonisti, elokuvan fantasiamaailma on vivahteikas ja kiinnostava, sen nukketeatterilla toteutetut asukkaat voittavat monen nykyleffan efektit 6-0 (Jim Henson company ♥) ja Trevor Jonesin säveltämä soundtrack on aivan loistava. David Bowie on itse tehnyt elokuvaan usean itsetulkitsemansa biisin, joista suosikkini on kenties synkkäsävytteinen "Within You" elokuvan loppupuolelta.

Jos siis 80-luvun fantasiaelokuvat uppoavat (ja tämä viihdyttää ikään katsomatta), etkä ole vielä Labyrinttiin tutustunut, niin etsi tämä helmi toki käsiisi joku kerta! Uskon ettet pety.

 

Toisaalta on mielenkiintoista tutkia lapsena rakastamiaan elokuvia ja kirjoja aikuisen silmin. Löytyykö sieltä uusia ulottuvuuksia, joita ei itse aiemmin tajunnut? Koin hauskan oivalluksen katsoessani elokuvaa pitkästä aikaa. 

Elokuvan keskivaiheilla Sarah ja Hoggle kohtaavat erikoisia kivikasvoja Labyrintin uumenissa. Nämä kivikasvot toistavat kovaan ääneen erilaisia lannistavia lausumia: 

"Tämä ei ole oikea suunta."
"Varo. Varo."
"Palaa vielä kun voit."
"Tämä tie johtaa varmaan tuhoon."


Hoggle kutsuu kivikasvoja vääriksi hälytyksiksi. Labyrintti on niitä pullollaan - etenkin kun ollaan oikealla tiellä.

Kirjoittajana allekirjoitan tämän tosielämässäkin. Lannistavia ihmisiä on kaikkialla. Moni varmasti jakelee neuvojaan absoluuttisina totuuksina asiasta jos toisestakin.

Kirjoittaminen on harrastus, jolle ei tunnuta antavan arvoa, ellei siinä menesty ammattimaisesti. Kirjailijaksi ryhtyminen puolestaan vaatii kovaa nahkaa kritiikille ja arvostelulle. Mainetta siitä tuskin saa, ellei käy loistava tuuri. Rahaakin kirjamyynnistä saa usein vallan heikosti ja kirjailijan tuntipalkka on usein aika mitätön.

Mutta Labyrinttifilosofian mukaan lannistavien ääniä alkaa kuulua, kun tullaan oikealle polulle. En tietenkään väitä, etteikö osaa äänistä kannata uskoa. Mutta esimerkiksi internetin anonyymi keskustelupalstakulttuuri on niin julmaa, etten lannistuisi niiden kommenteista liiaksi.

Parasta onkin ympäröidä itsensä muilla kirjoittamisesta innostuneilla henkilöillä ja saada vertaistukea tällä tavoin. Lannistavat äänet katoavat pois kuvioista helpommin, kun niiden vierellä on positiivinen vertailukohta, joka ei ole kuitenkaan sokea puutteillesi (kuten vaikkapa perhenjäsenet toisinaan ovat).

Periaatteessa oma kässärini kilpailee jokaisen blogimaailmassakin seikkailevan kirjoittajan kässärin kanssa. Iloitsen kuitenkin mielummin muiden saavutuksista ja annan heille yhden iloisen äänen väärien hälytysten sijaan. Maailmassa on tarpeeksi negatiivisuutta muutenkin. 

Kiitoksia jälleen kerran kirjoittajakollegoilleni. Olette mahtavia! ♥ ♥

2 kommenttia:

  1. Kiitos kun esittelit tämän leffan minulle! Minusta tuli kerta heitolla sen fani, leffa oli aivan upea! Fiilistelen sitä vieläkin ja etsin soundtrackin käsiini. :)

    Ja hieno postaus muuten, ihan totta tuo kaikista vääristä hälytyksistä ja lannistavuudesta, onneksi ympärillä on kirjoittajakollegoita, joilta saa positiivista tsemppiä tämän joskus mahdottoman harrastuksen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin kans itse eilen leffan soundtrackia kotona. Se on niin ihanan kasaria! :D

      Toivottavasti kukaan ei joudu kuuntelemaan pelkkiä vääriä hälytyksiä, oli oma haave sitten mikä tahansa. Mikään ei tapa unelmia nopeammin kuin lannistavat ihmiset. :(

      Poista