maanantai 9. joulukuuta 2013

Ryppyjä rakkaudessa?

Tämä latteasti otsikoitu postaus kertoo siitä itsestään: romantiikan kirjoittamisesta. Sen kai pitäisi olla helppoa naiskirjoittajalle - onhan meidät usein kyllästetty elämää suuremmilla romansseilla lapsuudesta lähtien. Tunnustan lukeneeni romantiikkaa monessa muodossa ja nauttineeni siitä usein isomman tarinan lisukkeena. Olen myös kirjoittanut romantiikkaa vuosikaudet aina jossain määrin.

Tällä kertaa tunnun vain lyövän päätäni seinään tämän asian kanssa. LP:ssä on romanttinen sivujuoni, sellainen joka on nivoutunut tarinan ytimeen vuosien saatossa. Tunnen että tämä romanssi kuuluu tarinaan ja sen pitää olla siellä. Tästä huolimatta jokainen ns. romanttinen kohtaaminen tuntuu lässähtävän latteaksi ja kuluneeksi klisheiden kirjaamiseksi. Pyörittelen silmiäni, metsästän Cupidoa ja yritän valaa itseeni oikeaa fiilistä soittolistoilla.

Ei onnistu. Elänkö kenties sellaista hetkeä omassa elämässäni, että suurten romanssien aika on ohi?

Havainto, Edith Södergran.

Kuuden parisuhdevuoden jälkeen voin sanoa, ettei tasapainoinen parisuhde ole aina kauhean dramaattista katseltavaa. Lukurintamalla olen tainnut lukea elämää suurempia romansseja jo liikaakin, kun sietokykyni tuntuu olevan rajoillaan klisheiden ja epätasapainoisten pariskuntien kanssa.

Minua kai vaivaa aikuistumisen sivutuote: kyynisyys. En taida enää muistaa miltä rakastuminen tuntuu tai miten se saattaa muuttaa koko maailman ympärilläsi. Toisaalta olen itse ollut hyvin jalat maassa rakastumisieni suhteen, mikä saa minua pyörittelemään silmiäni paljon kaiken mallisille salamarakkauksille.

En kai enää usko sellaisiin "yhdessä ikuisesti" rakkaustarinoihin kuten ennen. Uskon pikemminkin Scarletteihin ja Rhetteihin, huonoihin ajoituksiin, kivun sanoittamisen vaikeuteen ja siihen, että ihminen ei ole kärsivällinen olento. Viimeisen parin vuoden aikana olen nähnyt tosielämässä enemmän eroja kuin toisiaan yhä rakastavia pariskuntia.

Metsän vaalea tytär, Edith Södergran.

Fandomin kielessä puhutaan OTP:stä, one true pairingista. Tämän pariskunnan edesottamuksia seurataan loppuun asti ja toivotaan parasta. Heidän tarinansa nykii fanin sydänjuuria. Kun tässä yritin yksi päivä etsiä inspiraatiota jostain minua innostaneesta pariskunnasta, omasta OTP:stäni, tajusin pohjimmillani fanittavani yhä Sarah Connoria ja Kyle Reesea (♥). Minussa on varmaan jotain pahasti vialla, kun ylipäätään ajattelen Terminaattoria romanttisena tarinana. O.o'

Koen romanttisten hetkien kirjoittamisen vaikeaksi, koska minulla on jokin hämärä käsitys siitä, että suuri romanssi vaatii dramatiikkaa, puheita ja suuria tunteita. Minulle rakkaus on aina ollut yksinkertaisempaa: tekoja sanojen edellä.

Tarinassa ei ole kolmansia osapuolia, ei merkittävää konfliktia rakkaustarinan edessä, ei jumalaisen näköisiä hahmoja, jotka himoavat toisiaan heti ensimmäisestä kohtaamisesta. Rakkaus on koko ajan siinä taustalla, yhtä luonnollisena kuin hengittäminen. Ristiriita onkin varmaan se, etteivät omat kokemukseni rakkaudesta vastaa sitä mitä viihde yrittää minulle rakkaudesta sanoa. Yritän kuitenkin kirjoittaa kuten olen oppinut, luoda niitä suuria hetkiä, mutta ne eivät vain tunnu istuvan tarinaan.

Sonetti 44, William Shakespeare.

Ja tämän postauksen perusteella voisi tietenkin vain todeta, että miksi sitten yritän änkeä tarinaan Jenkkityylistä elämää suurempaa rakkautta? No koska se kuuluu nuorten genreen? No miksen vain leikkaisi koko rakkaustarinaa pois jos se kerran rassaa? ...koska minä pidän siitä rakkaustarinasta kaikesta huolimatta?

Ongelmani on siis se, että minusta on tullut kyyninen ihmisolento, joka ei osaa kirjoittaa rakkaudesta idealisoidusti. Osaan kyllä matkia romantiikan henkeä, kirjoittaa sellaisesta keskiaikaisesta rakkauskäsitteestä, jossa rakkauden objektia ihaillaan kaukaa ja angstataan. Mutta jos tuon tyyppinen asetelma tulisi laittaa nykyhetkeen niin, että molemmat osapuolet diggaavat - joo ei kiiitos.

Taidan miettiä liikaa kuvitteellista lukijaani tässä vaiheessa. Tuntuu, ettei minulla ole työkaluja välittää omia tunteitani hahmoja kohtaan lukijalle - mikä ei kyllä itsessään ole edes olennaista. Enhän minä voi hallita lukijan tuntemuksia hahmoja kohtaan! Joku tykkää, joku ei.

Eniten taidan pelätä, että hahmojen välinen yhteys jää latteaksi ja tylsäksi aikana, jona paranormaalin romantiikan toisinaan kyseenalaiset parisuhdemallit esitetään eeppisen rakkaustarinan pohjapiirrustuksena.

Luonnistuuko romantiikka teiltä? Entä millainen romantiikka uppoaa?

4 kommenttia:

  1. Minäkin koen romantiikan kirjoittamisen hyvin vaikeaksi nykyisen tekstini kanssa. Mutta miksi rakkaudesta pitäisi kirjoittaa idealisoidusti? Minusta olisi mukava lukea tarina, jossa rakkausjuoni on jotain muuta kuin jenkkityylistä pararomanssien "elämää suurempaa" rakkautta... Suoraan sanottuna sellainen vain ärsyttää minua yleensä, koska se ei aina oikein tunnu realistiselta. Okei, ei ehkä romanttisen viihteen ole tarkoituskaan olla realistista, mutta en ymmärrä miksei jokin vähemmän dramaattinen rakkaus voisi kiehtoa lukijaa.

    Mikä sitten uppoaisi... Suoraan sanottuna en ehkä ole suuri romanttisen kirjallisuuden fani, luen sitä aika vähän. Mutta pidän pareista, jotka rakastavat toisiaan muiden vastustuksesta huolimatta. Ja toisinaan myös sellaisista, jotka eivät koskaan saa toisiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä? Koska se "eeppisen rakkauden" kaava on päässäni? Jotenkin vaan tuntuu, että "näinhän sen pitäisi mennä", vaikka hahmot haraavat vastaan. Syytän aivopesua... O.O

      Luulen että eeppisyys jää kyllä pois kuvioista ja pyrin rehellisyyteen. Tämä olisi tärkeämpää jos rakkaus olisi koko juoni, mutta onneksi se vain pieni osa sitä. ;)

      Minä pidän kolhuisista, konflikteja vilisevistä romansseista. Usein vielä sellaisista, joissa hahmot ovat päällisin puolin vastakohtia, mutta syvällä sisimmässään hyvinkin samaa maata.

      Poista
    2. Sano kaavalle hei hei ja kirjoita niin kuin sinusta tuntuu! Jos hahmot haraavat vastaan, se on yleensä merkki siitä, että on kirjoittamassa jotain, joka ei tule aivan luonnostaan (tämä on vain oma teoriani). Romantiikkaa on monenlaista eikä viime aikoina pinnalla olleet kuvaukset ole ainoa oikea.

      Tuollaiset romanssit ovat kiehtovia paperilla. Oikeassa elämässä pidän tylsistä ja turvallisista. :D

      Poista
    3. Näinhän se on varmaan tehtävä. Mietin tuota romanssia uudelleen editoidessa. Stoorissa on nytkin jo ihan liikaa tavaraa! :)

      Totta tuokin. Omaan elämää ei kaipaa yhtään ylimääräistä konfliktia ;D

      Poista