torstai 19. joulukuuta 2013

Pelottava Totuus

Olen hymistellyt iloisesti viime viikkoina. Viime vuonna luin ehkä viisi kirjaa ja tänä vuonna reilusti yli 30. Olen saavuttanut tavoitteeni ja selviytynyt Goodreadsin kirjahaasteesta. Hyvä minä!

Sivulauseessa: Osa norsuistani on päässyt esille uusien hyllyjen ansiosta!

Ilo oli kuitenkin lyhytikäinen. Sain taas uusia kirjasuosituksia, jotka lisäsin kuuliaisesti Goodreadsin luettavien kirjojen listalle. Olen jo jonkin aikaa katsellut tuota sivua ja huokaillut sen pituutta. Olen hidas lukija ja olen pyrkinyt kirjoittamaan paljon tänäkin vuonna, joten kai se 30 on ihan hyvä luku? Sitäpaitsi suurin osa näistä ei ole edes hyllyssä tai lainattavissa noin vain kirjastosta... eihän?

No sitten laskin kirjahyllyni lukemattomat kirjat ensimmäistä kertaa alkuvuoden jälkeen. Niitä on 48. O.O

Siis aivan järkyttävä kasa! Aluksi löysin vain 30, mutta joka kerta kun kävin ottamassa kirjahyllystä kirjan kuvattavaksi, löysin lisää lukematonta tavaraa, kunnes kirjoja olikin jo lähemmäs 50. Muuttomme jälkeen kirjahylly on olohuoneen sijasta avokkini työhuoneessa, jossa en juuri koskaan käy (koska se muistuttaa jonkin otuksen pesäluolaa pikemminkin kuin työhuonetta), joten en vaan ole hahmottanut millaiseksi kirjavuori on paisunut, vaan ostanut onnellisesti lisää kirjoja.

Siispä teen itselleni haasteen: Koko kasa on luettu vuonna 2014. Joka ainoa kirja. Jos kykenin lukemaan tänä vuonna 30 kirjaa, kykenen lukemaan ensi vuonna 48. Revin ajan jostain. Päivitän edistymistäni. Tuhoan tuon kirjavuoren, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Kirjoja saattaa tulla vielä lisää Jouluna (koska pyysin tyhmänä lisää kirjoja lahjaksi O.O), mutta niitä en tähän pinoon laske.

Mutta mitä pinosta sitten löytyy? Olen yrittänyt lukea monipuolisemmin tänä vuonna, siksi kirjoja on tullut ostettua enemmän. Kasassa on klassikkoja, uutuuskirjoja, hämäriä tuttavuuksia ja kaikkea mahdollista.

 Kirjat 1-7: Sci-fi & Fantasia. Dyynejä olen ihastellut muissa medioissa
(minisarja + elokuva) kuin myös Conania. Conania aloitin, kun sen sain,
mutta lukeminen jäi kiireiden vuoksi.

 Kirjat 8-12: Realismi. Millenium-trilogia on ikuisuusprojektini.
Kesällä sain ensimmäistä osaa luettua 150 sivua,
mutta Larssenin tyyli ei oikein pure, vaikka juoni on mielenkiintoinen. 

  Kirjat 13-19: Kauhu/jännitys. Barker, Hautala, Harris ja Lindqvist.
Tämän osaston kirjat menevät varmasti nopeasti alas! Ainoa uusi tuttavuus on Lindqvist,
jonka kirjoja ostin nähtyäni jenkkiversion Ystävät Hämärän Jälkeen filmatisoinnista.

 Kirjat 20-22: Nuoret. Tässä on kans valikoima kirjoja,
joita haluaisin kovasti jo lukea. Welman tytöt on seuraavana lukulistallani,
Pelkoa olen fiilistellyt Kirjamessuilta lähtien ja Piirikin vaikuttaa äärimmäisen lupaavalta.

 Kirjat 23-28: Uuskumma/Urbaani fantasia. Hankalin osio,
koska sisältää niin paljon vaihtelua... Ja katsoessani kuvaa,
keksin, ettei tässä ole Sergei Lukuyanenkon Yöpartiota (#28). Voi perhana!!!

 Kirjat 29-33: Klassikot. Olen nähnyt kaikista jonkun mukaelman
tai tiedän juonen etukäteen, joten ennakko-odotuksilta ei voi välttyä.
Dante kiinnostaa eniten, kun taas Conrad pelottaa eniten.

  Kirjat 34-41 Stephen King. Musta Torni on toinen ikuisuusprojekti.
Jumitan Velhossa, koska kirjan mittainen flashback ei vaan pure.
Carrie ja Kosketus ovat tuttuja leffoina ja Tukikohtaa fanitan minisarjan
ja sarjakuva-adaptaation kautta. Mitä jos kirja ei olekaan yhtä hyvä kuin sen sovitukset?

 Kirjat 42-46 Chuck Palahniuk. Olen lukenut Palahniukin uran alkupään teokset,
joten tilasin alkuvuodesta uudemmatkin. Kevyet, ohuet kirjat jäivät odottamaan,
kun yritin lukea enemmän suomeksi. Samalla pelotti toistaako tuotanto liikaa itseään?

Kirjat 47-48 Muu. Viime vuonna hain uutta inspiraatiota kirjoitusprojekteihin
Japanin kansanperinteestä ja tarinoista.  Kirjat vaan jäivät lukematta,
kun ne hautautuivat hyllyni perälle.

Tässä olikin tämä lukemisvälitilinpäätös sopivasti ennen lomaa. Yritän tuhota mahdollisimman monta kirjaa seuraavan kahden viikon aikana, jotta urakka lähtisi kunnolla käyntiin.

 Tervetuloa 2014 ja Flabbergastic Fortyeight!

6 kommenttia:

  1. Ihania norsuja!

    Hui, huikea tavoite sinulla ensi vuodelle! Minä en ole laskenut kirjahyllyni lukemattomia kirjoja, mutta mm. tuo Piiri siellä on. Olen kyllä aloittanut sen, ja se vaikuttaa hyvältä, mutta koska tänä vuonna olen kirjoittanut aika paljon, en vain ole ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin tahtonut. (Minulla ei jotenkin riitä energiaa molempiin harrastuksiin yhtä aikaa.) Kingiä luin yläasteella, Carrie oli muistaakseni ihan kiinnostava, Mustasta tornista en ole päässyt ekaa kirjaa pitemmälle, vaikka haluaisin kyllä tietää miten sarja jatkuu.

    Ah, Tuulen viemää! Suosikkejani! Kirjana paljon parempi kuin leffa, mutta joku muu voi tietysti olla eri mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kyllä molemmat aika yksinäistä puuhaa, joten en oikein itsekään jaksa harrastaa molempia aktiivisesti samaan aikaan. Luen yleensä paljon kirjoitustaoilla ja todella vähän, kun kirjoitan tavoitteellisesti. Lukeminenhan tässä sitten kärsii.

      Musta Torni lähtee mielestäni käyntiin oikeastaan vasta toisessa kirjassa. King on itsekin hävennyt ekan osan huonoutta aikanaan ja tehnyt siitä uuden version 2000-luvulla.

      Tuulen Viemää lukisin mielelläni! Leffakin on niin pitkä, että siinä on varmasti oiottu monessa suhteessa.

      Poista
  2. Hei! Minä olen juuri nyt lukemassa Piiriä! En ole päässyt vielä pitkällekään, kun ahdistus on ollut sen verran kova, ettei ole kyennyt edes lukemaan. Mutta kyllä mä sen vielä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä sinuakin Katsu! Voi ei, ikävää kun sinulla on ollut ahdistusta! Toivottavasti se helittää näin Joulun alla. :)

      Poista
  3. Oi, jos näkisit minun kirjahyllyni lukemattomien kirjojen määrän, niin etpä pitäisi omaasi niin huimana. En ole uskaltanut laskea pitkään aikaan. Pitäisi varmaan laittaa jokin "lue näin suuri osa oman hyllyn kirjoista ensi vuonna"-haaste, mutta en toisaalta jaksa pakottaa lukemistani, joten luultavasti vain jatkan samalla linjalla kuin tänäkin vuonna, eli muistutan itseäni säännöllisesti, että niitä oman hyllyn kirjoja kannattaa myös katsoa. Onneksi siellä on aika monta tosi mielenkiintoista. Toisaalta luotan, että useimpien kirjojen aika tulee jossain vaiheessa, vaikka se ei vielä olisikaan ollut.

    Noista kuvissa olevista kirjoistasi luin Piirin kesällä ja tykkäsin kovasti, se imaisi aika vauhdilla mukaansa. Ylpeyden ja ennakkoluulon luin takavuosina muutamaankin kertaan, nyt edellisestä kerrasta on jo aikaa. Kultahatun luin joskus lukioikäisenä ja se ei silloin iskenyt, en tiedä olisiko jossain muussa elämänvaiheessa otollisempi aika sille.

    Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakottaminen toimii minulla paremmin. Keksin muuten tekosyitä tehdä jotain aivan muuta, kuten katsoa huonoja leffoja, hengata netissä jne. vaikka kirjat itsessään kiinnostavatkin. Ongelmana on myös tosiaan se, että ne ovat hautautuneet pois silmistä, minkä vuoksi pinosinkin ne nyt makuuhuoneeseen. ;)

      Kuuntelin Piirin kirjoittajia kesällä Finnconissa, joten löysin kirjan sitä kautta. Se ainakin kuulostaa sen tyyppiseltä, että tykkäisin! Kultahattu on käsittääkseni sellainen kirja, jota luetaan paljon lukiossa ja se ei siinä iässä vielä aina avaudu. Odotan sen lukemista myös innolla :)

      Poista