maanantai 16. joulukuuta 2013

Kirjoittajan Inferno

 Kun sää ei suosi kuvaamista, täytyy käydä luovaksi vanhojen kuvien suhteen. ;)

Blogi on ollut selvästi hiljaisempi pari viime kuukautta. Olen huomannut, että tänne on helpompi postailla sellaisina kausina, kun inspiraatio iskee kipinää ja kirjallisuuden monet mutkat kiinnostavat.

Mutta tekstin intensiivisen työstön vaiheessa mieli pyörii niin voimakkaasti sen yhden ajatuksen ympärillä, ettei se ole kauhean mielenkiintoista materiaalia blogattavaksi. Yksityiskohtia ei kuitenkaan voi kertoa, jolloin kässäristä puhuminen menee aika yleiselle tasolle. Toisaalta omia sisäisiä dilemmoja on todella vaikea pukea sanoiksi, kun kyse on välillä fiiliksistä ja välillä raaoista faktoista.

Olen ollut LP:n kanssa intensiivisessä kirjoitusvaiheessa oikeastaan viimeiset 2-3 kuukautta. Tekstiä on syntynyt n. 80 000 sanaa, josta pieni murto-osa n. 15k syntyi kesällä tarinan koeajon yhteydessä. Vain viimeiset luvut ovat enää kirjoittamatta, mutta urakassa on mennyt rutkasti kauemmin kuin odotin.

Minun piti olla valmis joulukuuksi, jotta voisin vaan himmailla, pelata ja lukea hetken. No, kirjoitan LP:tä yhä Joulun ovella. En olisi näinkään pitkällä ilman kirjoitusssuunnitelmaa. Loppua kohden se helpotti kirjoittamista ihan mielettömästi, vaikka kasvukipuja olikin joidenkin tarinan elementtien kanssa.

Näyttää pahasti siltä, että puserran viimeiset luvut ulos itsestäni tällä viikolla ja annan tekstin seistä helmi-maaliskuuhun.

Kirjoittajabloggaajan suurin haaste on mielestäni blogin kuvittaminen.
Millä lukijalle viestii oman kirjoittamisen tunnelmia?

Kässärissä on mukavaa kaksijakoisuutta: toisaalta on niitä osia, joista olen innostunut ja koen onnistuneeni, ja sitten on niitä osia, joiden viat hahmotan liian selvänäköisesti.

Alku on kirjoitettava uudelleen, koska päähenkilöni persoona on muuttunut puolessa vuodessa niin paljon, ettei hän tunnu samalta luvuissa 1 (heinäkuu) ja 12 (lokakuu). Alku on muutenkin tunnusteleva ja turvallinen. Siellä on liian vähän konflikteja, eivätkä hahmojen väliset uudet ystävyyssuhteet käy järkeen.

Keskivaihe on yllättävän hyvä juonen aukoista huolimatta. Vähän pelkään, että juoni etenee liian pikajunamaisesti, mutta tarinan hissuttelukin pelottaa, koska se lisäisi pituutta. Olen nyt kirjoittanut tarinan luvut kejuksi, jossa on hyvin vähän väljää. Karsittavaa ei ole, ellen poista sivujuonia. Pikemminkin toiminta ja dialogi kaipaisivat lisää kuvailua sekaansa.

Tai no, tämä siis minun mielestäni. Potentiaalinen lukijahan voi olla ihan eri mieltä. ;)

Keskivaiheen loppu näyttää jo energiatasoni hiipumisen. Vaikka panokset kovenevat, hidastuu toiminta ja muuttuu tunteellisemmaksi. Löysin selailemalla täältä hirveästi säämotiivin toistoa. Tarinassa eletään synkkää, sateista marraskuuta ja onpa yhden antagonistinkin nimi Marraskuu. Alitajuntani on tehnyt minulle nanotepposet. ;)

Loppu onkin sitten pakolla väännettyä. Suuret tunteet ovat laimenneet. Päähenkilönikin kuulostaa lopen uupuneelta. Hän etsii kaksi lukua omia voimiaan ja toivoa, jolla jaksaa eteenpäin. Lopulta tarina lähtee taas nikotellen liikkeelle ja juoksee nopeinta reittiä maalia kohti. Sivujuonille annetaan pari mainintaa, mutta siihen se jääkin.

Näihin tunnelmiin onkin hyvä lopetella tänään...

Olen hahmotellut tarinan 5 osaan kässärin nykyversiossa, tosin jako on lähinnä itseäni varten. Se auttaa jäsentelemään tarinan huippukohdat, näkemään missä on löysää ja missä liian tiivistä. Tein uuden lukulistauksen sen perusteella mitä nyt on kirjoitettu. Listauksen mukaan lukuja on jäljellä 2-3.

En enää edes yritä totella sääntöä "näytä, älä kerro", vaan ängen olennaisen informaation tarinan taustakuvioista dialogiin. Ratkaisu tuntuu liian helpolta ja vaatii rutosti lisää pohjustamista.

En osaa edelleenkään kirjoittaa mysteerejä. Molemmat LP:n isoista mysteereistä tuntuvat - ainakin itselle - täysin latteilta ja ennalta-arvattavilta. Yritin kai kirjoittaa suuria shokeeraavia käänteitä, mutta tajusin nopeasti, että tarina on paisunut todella laajaksi ja että uhraan mielummin arvuuttelun ja yllätysmomentin, kuin jätän puhumatta näiden käänteiden merkityksestä tarinalle.

LP on ehdottomasti juonivetoinen tarina. Siinä on hahmoja, joiden motivaatiot ja tarinat ovat koko jutun ytimessä, mutta heidän tekonsa kuljettavat juonen alas rinnettä vierivän kiven tavoin. Illuusioni siitä, että kirjoittaisin hahmovetoista kirjallisuutta (epäonnistuneet kässärini) on lopullisesti hajalla.

Juuri nyt mieli halajaa lepoa. Koti on sekaisin, keksimme avokkini kanssa pitkästä aikaa konsoliropen, jota jaksamme pelata yhdessä (ainakin toistaiseksi), ja editointi ei kiinnosta minua yhtään tässä vaiheessa. Perfektionistina olemisessa vaikeinta on tekstistä luopuminen, vaikka sen virheet näkisi.

Nyt olen sitä mieltä, että kolmen luvun päästä LP:n raakaversio on valmis.

9 kommenttia:

  1. Vou, kuulostaa hurjan analyyttiseltä ja järjestelmälliseltä omaan kirjoittamiseen verraten. Tsemppiä viimeisiin lukuihin, ja ole armollinen raakaversiolle. :) Sen ei ole tarkoituskaan olla valmis, ja hienoa, että tiedät jo, millä tavalla lähdet sitä viilaamaan. Ainakin alkuun. Todennäköisesti lukija on kuitenkin osittain eri mieltä.

    Sori, olen vielä virallisen palautteenannon fiiliksissä. Kuulostan aika kliseeltä.

    Tsemppiä ja jaan tuskasi, vaikka tämän hetkisestä projektista onkin kaikki luvut paperilla. Editoitavaa on niin hurjasti, ettei töiden jälkeisessä koomassa millään saa mitään oikeasti hyvää, järkevää ja tehokasta aikaiseksi. Onneksi huomenna pääsee kampaajalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kuulostaa hienolta ja analyyttiselta vielä nyt, mutta odota vaan kun joudut lukemaan tätä! ;) 60% kässäristähän on kirjoitettu sokerihumalassa "oisko aika jännä??" periaatteella. Puhumattakaan lääketieteellisistä aasinsilloista. O.o'

      Tuo töiden jälkeinen kooma on niin tuttu juttu. Onneksi töissä on juuri nyt matalan stressin kausi, joten voin vapaalla vaihtaa ihan oikeasti vapaalle. Toivottavasti sielläkin helpottaa! Ja jee, kampaaja on aina kiva :D

      Poista
  2. Osaat kyllä analysoida hyvin tekstiäsi ja suhdettasi siihen! Olen itsekin välillä perfektionistinen tekstin suhteen (vaikka se ei lopputuloksesta aina näykään...), mutta perfektionismi on valmistumisen suurimpia hidastuttajia. Raakaversion ei tarvitse eikä se varmaan voikaan olla virheetön. Kyllä se siitä valmistuu! Kolme lukua vain, sehän on käytännössä valmis!

    Minulla piti olla raakaversio yhden kerran editoituna tänään, mutta aikataulu petti. Jouluna en kyllä aio kirjoittaa. Lukea voin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joo, kirjoittajabloggaajan postausten kuvittaminen on suuri ongelma! Kirjoittaminen on kun on sen verran paikoillaan pysyvää ja hiljaista hommaa, että siitä ei oikein kuvia irtoa... Mutta kuvasi ovat hienoja, varsinkin tuo ensimmäinen, se kuvaa otsikkoa. :)

      Poista
    2. Olen ehkä hiukan ylianalyyttinenkin, eli kyllä joku (selväjärkinen?) ulkopuolinenkin tarvitaan kuvioon, jotta syntyy yhtään mitään. ;)

      Onneksi olen osannut hyvätä vaatimukset hyvästä kielestä. Juuri nyt minua rassaa oikeastaan vain se, että ruudulta puuttuu tavaraa, eli juonen palasia yms.

      Tämä on erityisen kurja vuodenaika lähteä luontokuvaamaankaan, kun olen valoisan ajan aina töissä. :( Onneksi kuva-arkistossa on tavaraa ja Photoshop pelaa!

      Ja älä sinäkään ole liian vaativa itsellesi! Se että olet ylipäätään ehtinyt editoimaan marraskuun jälkeen on tosi hyvä saavutus. :D

      Poista
  3. Tällä kommentilla ei kyllä ole mitään sisältö- tai uutisarvoa, mutta pakko sanoa, että on todella mukavaa ja mielenkiintoista seurata jonkun toisen kirjoittamis- ja editointiprosessia samaan aikaan kun oma pää työskentelee oman projektin parissa. Blogipäivityksesi piristävät aina päivääni, kiitos siis tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tällä arvoa ainakin minulle! Huomasin omassa kirjoittamisessani, että minusta tuli ahkerampi ja innostuneempi, kun aloin pyöriä kirjoittajablogeissa. Mukava siis jos sama toimii sinulle! ;)

      Kirjoittaminen on kumminkin pääasiassa aika yksinäistä puuhaa...

      Poista
  4. Tsemppiä vielä tältäkin suunnalta! Mietin tuota lukiessani, että kirja The Lies of Locke Lamora voisi auttaa (ellet ole sitä jo lukenut). Sen juoni tuntuu välillä niin, en tiedä, siltä että se voisi hajota koska tahansa, koska se sisältää niin paljon eri juttuja (aikatasoja, tapahtumia tapahtumien sisällä yms). Mutta silti Scott Lynch on onnistunut pitämään kaiken kasassa. :) Kirja on auttanut minua tajuamaan, mitä haluan ensimmäiseltä kässäriltäni, millä tyylillä saisin sen toimimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut, mutta WSOY on näköjään suomentanut sen nimellä Locke Lamoran valheet. Pitää yrittää metsästää tämä käsiini joku kerta. Yritän välttää kirjojen lukemista nykyään englanniksi, koska en pitkään aikaan muuta lukenutkaan. Niin ja suomennuksia on hyvä tukea. :)

      Poista