perjantai 8. marraskuuta 2013

Nano 2013: Ensimmäinen viikko

Blogi onkin ollut tämän viikon poikkeuksellisen hiljaa! En voi kuin vedota kirjoittamisrauhaan.

Kirjamessujen hulinan jälkeen päässä pyöri paljon sellaisia ajatuksia ja odotuksia, joita ei mielestäni kuulu ajatella liikaa uuden käsikirjoituksen kirjoitusprosessissa. Tämän vuoksi pään tyhjentäminen Nanowrimon kaltaisella yhteistapahtumalla osuu loistavaan saumaan! 

Matkaan lähteminen on usein se vaikein osuus. Suunnittelu kannattaa!

Lukuisista Nanowrimo-osallistumisistani huolimatta olen tuottanut niissä aina lähes poikkeuksetta surkealaatuista tekstiä, joka ei ole ollut itsessään kehityskelpoista. Kökkö ilmaisu ei ole kuitenkaan se isoin ongelma, vaan tekstin rakenteellinen heikkous. En vain ole osannut kirjoittaa kässäreihini toimivaa rakennetta intuitiivisesti.

Esittelin viime kuussa blogissa ns. Snowflake metodin, joka on siis väline kirjan juonen luonnosteluun. Tällä kertaa päätin luonnostella kässärin mahdollisimman pitkälle, jotta välttyisin edellisvuosien suden kuopilta. Halusin saada Nanosta aikaan nimenomaan kehityskelpoisen käsikirjoituksen. 

Siispä kirjoitin LP:lle 4 sivun synopsiksen, josta tein lukusuunnitelman. Suunnitelmassa olivat luvut, hahmot, tapahtumapaikat, sekä tarinan juonet (pää ja sivu). Rakenne ei ollut kuitenkaan tällä valmis. Tuppaan kirjoittamaan liikaa kohtauksia, joissa ei oikeasti tapahdu mitään. Nyt halusin varmistaa, että nauttisin jokaisesta kohtauksesta ja että niillä olisi varmasti joku pointti tarinan kannalta.

Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että lukusuunnitelmaani tarvitsi lisätä kolme saraketta: 
a) päähenkilön tavoite
b) antagonisti, joka haluaa päinvastaista
c) näiden kahden aiheuttamasta konfliktista syntyvä kriisi eli kohtauksen lopputulema. 

Kun aloin hahmotella näitä jokaiseen lukuun, tajusin hyvin nopeasti miten saatoin ketjuttaa juonen yhtenäiseksi jatkumoksi, jossa juoni ei riepottele passiivista päähenkilöä mukanaan, vaan aktiivinen päähenkilö kuljettaa juonta eteenpäin!  

Lukusuunnitelma oli valmis ja se näytti alustavasti 60 000 sanaa. Tämän lisäksihän LP:hen oli jo kirjoitettu 20 000 sanaa, ns. hahmojen koeajoa, eli tarinan alku. Lähdin Nanowrimoon luottavaisin mielin.

Nanossa ei ole tarkoitus keskittyä yksityskohtiin, vaan suurin linjoihin.

Otin alusta lähtien asenteen, että kirjoitan mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Aivoni oli tavallaan ohjelmoitu supernopeudelle jo viime vuonna, jolloin tein tuplananon (projekti M). Tavoite äärimmäisestä kirjoitusnopeudesta myös toteutui.

Ensimmäisen viikon aikana kirjoitin keskimäärin 5000 sanaa per päivässä. Huippupäivänä sanoja tuli 9000 ja pohjapäivänä 3000. Torstai-iltana loppusaldoni oli yhteensä 40 000 sanaa. Tämä on pitkälti Nanowrimo foorumien Ylisuorittajat ketjun aikaansaamus - kilpakumppanien saldokateus vei yllättävän pitkälle arjen kiireistä huolimatta. ;D

Tämän lisäksihän osallistuin myös haasteeseen lihaskuntoliikkeiden suorittamisesta Nanon aikana. Itse päätin suorittaa lihaskuntoliikkeitä jokaisesta kirjoitetusta 1000 sanasta 20 kpl sarjan. Eli tein liikkeitä n. 100 päivässä. Nollakunnosta aloitettuna tämä oli aikamoinen suoritus. 

Ekalla viikolla lihaskuntoliikkeitä kertyi 800 kpl, joista 300 kyykkyä, 280 selkää, 180 vatsaa ja 40 punnerrusta (näistä oli luovuttava heti ekoina päivinä, sillä kylmiltään ei tullut yhtään mitään). 

Tein liikkeet aina seuraavana päivänä, ennen kuin aloin kirjoittamaan sen päivän sanoja. Voin sanoa, että pari ensimmäistä päivää oli aika tuskallisia! Mutta toisaalta liikkeet pelastivat kivuliailta niskajumeilta, joita sain viime vuonna ihan liikaa. Liikunta myös tarjosi paljon uutta energiaa! Suosittelen lämpimästi :D

Kirjoittaminen suunnitelman kanssa on tunnelissa kulkemista - Hyvällä tavalla ;D.

Entäs sitten itse tarina? Nano tekstiksenihän valikoitu projekti LP, joka on siis ollut elämässäni jo yli vuosikymmenen. Olen yrittänyt kirjoittaa siitä käsikirjoitusta useaan otteeseen, mutta syystä tai toisesta en ole onnistunut. Minulla oli siis jo jonkin verran ajatuksia siitä mitä tarinassa tapahtuu, vaikken ollut miettinyt sitä alusta loppuun.


Valmiina LP:stä oli ehkä kolmen lauseen mittainen runko: alkutilanne, käännekohta ja loppu. Tunsin päähenkilön ja hänen ystävänsä ainakin pintapuolisesti, tiesin antagonistin motivaation ja hahmotin sen, että kässärissä on kumminkin kaksi aika limittäistä pääjuonta. Suunnitelmalla ikään kuin pakotin kaikki vanhat ideat paperille ja täytin niiden aukot uusilla ideoilla. Jonkin verran jäi myös itse kirjoittamisen varaan, koska vaikka kirjoitin kohtauksille tavoitteet, konfliktin ja kriisin tarvitsivat hahmon aikaa kohtausten väliin toipua tapahtuneesta sekä jäähdytellä.

Minulla oli mielessäni useampikin kauhukuva siitä, miten suunnitelman kanssa kirjoittaminen tappaa kaiken kiinnostukseni. Tämä osoittautui turhaksi luuloksi. En kirjoittanut sokeasti suunnitelmani kanssa, vaan jätin osan kriiseistä toteuttamatta, kuittasin suunniteltuja kohtauksia vain muutamalla lausella, lisäsin matkan varrelle uusia konflikteja ja sain jatkuvalla syötöllä hyviä ideoita siihen miten hahmot toteuttaisivat asioita. 

Minulla ei ollut oikein missään vaiheessa tilaisuutta ahdistua tyhjästä paperista, koska tiesin koko ajan minne tarina on menossa. Niinä hetkinä, kun kirjoittaminen ei kiinnostanut, tsemppasin itseni siirtymään mahdollisimman nopeasti seuraavaan kohtaukseen.

Juonellisesti LP:n Nanosta syntyvä käsikirjoitus on eheähkö (kerrankin!). Kielellisesti se on aika kamala. XD Kiireellä kirjoittaessa tarinan kieli typistyy pakostakin, sillä tulee käytettyä heti ensimmäistä mieleen tulevaa, usein kulunutta ilmaisua. Kirjoitin paljon dialogia, jossa on niitä kirottuja adverbejä, ja kuvailen ihan liikaa hahmojen kasvojen ilmeitä toteamuksilla. "Näytä, älä kerro" ei siis toteudu kovin hyvin. 

Onnistumisiakin tietenkin on. Välillä kirjoitetun sekaan uppoaa flown voimasta kauniita ilmaisuja ja metaforia. Olen mielestäni onnistunut hahmojen luomisessa ja viihdyn heidän seurassaan. Päähenkilö tuntuu ainakin omassa päässäni ikäiseltään. 

Oman kässärin kanssa on pakko olla siellä tunnellissa, suojassa muulta maailmalta..


Suurin haaste kässärissä lienee sen sävy. Tällä hetkellä tarinan huumori on todella mustaa, välillä taas lapsellisempaa. Kässärissä on kuolemaa, väkivaltaa, petoksia, seksiä, mediakriittisyyttä, kauhua ja melkein kaikki päähenkilöt kärsivät jonkin asteisesta posttraumaattisesta stressioireyhtymästä. Tarinan alku on aika perinteinen fantasiaseikkailu, mutta loppu käsittelee teemoja realistisemmin. Pelkään, ettei teoksesta tule riittävän yhtenäistä.

Minua kuitenkin lohduttaa suuresti ajatus siitä, että koelukijani pystyvät katsomaan tekstiä tuorein silmin ja kertomaan toimiiko se lainkaan. Pitäisikö väkivaltaisuutta rajoittaa? Pitäisikö hahmojen traumoja käsitellä hienovaraisemmin? Menenkö sävyn kanssa metsään? Toimivatko fantasian toismaailmaiset elementit yhdessä painavan realistisen puolen kanssa? Olen vielä liian lähellä tätä tekstiä, jotta voisin vastata itse näihin kysymyksiin.

Kirjoitussuunnitelman mukaan minulla on vielä 20 000 sanaa kirjoitettavana. Tämä loppusuora on kaikista haastavin myös kirjoittaa. Vanha sanonta kuuluu: Pimeintä on juuri ennen aamua. Pystyin kirjoittamaan kevytmielistä seikkailua nopeasti, koska hahmot olivat suoraviivaisempia. Nyt kun haaste menee henkilökohtaisemmalle tasolle, liittyy kirjoittamiseen enemmän ristiriitaisten tunteiden myötäelämistä. Se on todella raskasta kirjoittaa, vaikka onkin tarpeellista hahmojen katharsikselle. 

Samalla yksityiselämäni puolella on sattunut jotain sellaista, että en voi oikein ottaa aikaa hurjille kirjoittamisputkille tällä hetkellä. Minun on oltava erään kärsivän läheiseni tukena. Kirjoitustahti siis hidastuu pakostakin. Olisin ehkä kyennyt jatkamaan villiä seikkailutarinaa, koska se olisi tarjonnut todellisuuspakoa. Mutta tarinan realistisempi osuus osuu kieltämättä nyt tämän tapahtuman johdosta liian lähelle omiin kipupisteisiin.

Aion kirjoittaa LP:n lopun maltillisemmin, mikä lienee ihan viisasta. Ei siis enää 9000 kirjoituspäiviä, mutta 2000-3000 päivässä on varmasti ihan toteutettavissa oleva tahti.

Suunnitelmanikin on huomattavasti hämärämpi seuraavien lukujen kohdalla. En halunnut mennä tähän tarinan vaiheeseen liiaksi suunnitellessani, koska tiesin tämän olevan vaikein vaihe. Ja se on juuri se syy, miksi nyt täytyy pinnistää ja mennä rohkeasti sinne, vaikka oma jaksaminen onkin kortilla.

Otan nyt ihan iisisti, selvittelen oman elämän ikävämmät jutut pois alta ja runnon LP:n lopun kasaan. Joulukuun pidän taukoa ja sitten alkaa pikaeditointi ennen koelukua. Nyt täytyy tosin ensin jatkaa kakkosviikkoon uudella virralla murheista huolimatta.

4 kommenttia:

  1. Wow, ahkeraa! Ei voi muuta sanoa. :D Pitäisi ehkä itsekin liikkua, tehdä tuollainen päätös ja pitää siitä kiinni.
    Ajattelitko jatkaa kirjoittamista koko marraskuun, vai onko tavoitteenasi "pikanano"? (Vai pidätkö taukoa, kuten mainitsitkin)
    Vaikka en itse suunnittele juurikaan tekstiä, auttaa aivan suunnattomasti jos tietää lopun edes jotenkuten. Tämän vuoden nanossa on vähän se ongelma, vaikka uskon sen ratkeavan itsekseen, kunhan aika kuluu pidemmälle.

    Jaksamisia niin kirjoittamiseen kuin reaalielämäänkin! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on kehittynyt harjoittelemalla aika voimakas motivaatio ja keskittymiskyky kirjoittamiseen, kun niin päätän. ;)

      Pidin taukoa tämän viikonlopun, mutta jatkan kyllä tarinan loppuun. Aion kirjoittaa viimeiset 20k sitä mukaa kun ehdin. En aio ottaa siitä paineita, kun suurin työ on kuitenkin jo takana.

      Kiitos! Jaksamisia sinnekin! :D

      Poista
  2. Nanosi on edistynyt hienosti! Ihailin lumihiutalemallia, vaikken itse sitä lähtenytkään toteuttamaan. Editoidessa voisi kyllä tutkia, miten luvut rakentuvat siihen nähden...

    Oma jaksaminen on tärkeää, että jaksaa olla muiden tukena, joten on varmasti hyvä ottaa rauhallisesti. Voimia ikävien uutisten keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mallit eivät sovi kaikille kirjoittajille. Tunnen kuitenkin hurjaa helpotusta nyt kun omat mallit alkavat rakentua. Tämä helpottaa jatkossa työskentelyä hurjasti.

      Kiitos! Tämä viikonloppu on ollut aika raskas, joten rauhoittuminen on ollut tarpeen. :)

      Poista