maanantai 7. lokakuuta 2013

Murakamin jäljillä

Jalkani ovat hiukan jumissa, mutta olo on muuten mahtava! Kävin eilen "pikku" kävelyllä kavereiden kanssa. Otimme kuvia, puhuimme, pidimme pari taukoa, pysähdyimme laavulle grillaamaan ja joimme pahaa pikakahvia (tai no, minä join teetä).

Loppupeleissä kuljimme lämpimässä syysauringossa 15 km lenkin. Hups?

Kuva Seitsemän Veljeksen vaellusreitiltä, josta taivalsimme osan.

Olen viime aikoina pohtinut tavallista enemmän terveyttäni. Päätetyön vuoksi istun koneella päivässä aivan liian monta tuntia, mikä rajoittaa kirjoittamisintoa ja mukavuutta. Minulla ei ole muuton jälkeen työergonomia ihan kunnossa, koska näpyttelen pääosin keittiön pöydällä. Tästä sitten seuraa välillä aika lamaannuttavia niskasärkyjä ja jumeja. 

En ole luonnostani iloinen liikkuja. Kokeilen kyllä ohjattuja lajeja (tällä hetkellä Zumbaa ja Bollywood tanssia), mutta olen laiska liikkumaan omin päin. Salille minua ei saisi kirveelläkään. Työaikojen ja maantieteellisen sijainnin vuoksi myös liikuntamahdollisuudet ovat köyhtyneet samalla kun vyötärölle on kertynyt massaa. 

Kesällä rukkasin jo syömisiäni parempaan kuntoon siirtymällä työpaikkaruokalan asiakkaaksi (lautasmallin mukainen lämmin ateria päivässä tekee ihmeitä!). Jotain tarvitsi kuitenkin tehdä liikkumisellekin.

Haruki Murakamin kirja ja pinkit juoksulenkkarini. 

Pelastajaksi tuli yllättäen Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Murakami on yksi japanin tunnetuimmista kirjailijoista, maaginen realisti, jonka hyvin realistinen Norwegian Wood ihastutti minua kesällä. Nappasin kirjan mukaani, koska olen harkinnut pariin otteeseen juoksuharrastuksen aloittamista ja halusin kuulla mitä arvostamallani kirjailijalla on asiasta sanottavaa. 

Jostain syystä kirja vetosi kaltaiseeni perustampioonkin. Vaikkei Murakami mystifoinut harrastustaan millään lailla, tuntui minusta ensimmäistä kertaa, että aloin tajuta mikä on lajin veto. Minulle juokseminen edustaa ikävintä olemassaolevaa urheilua: mitään ei tapahdu, maisemat eivät vaihdu, olet yksin. Mutta hommassa alkoi olla järkeä Murakamin sanojen jälkeen ja niin lähdin kenkäostoksille (tajuttuani että jalkani ovat turvonneet ulos edellisistä kengistäni)

"Se (juokseminen) saa minut uudelleen tajuamaan, miten heikko olen,
 kuinka rajallisia minun kykyni ovat. Tulen fyysisesti tietoiseksi näistä heikoista kohdista.
Ja yksi tavallista pidemmän lenkin seurauksista on se,
että minusta tulee sen verran vahvempi."

Haruki Murakami

 Löysimme metsästä myös hiidenkirnun, jossa muhi syksyinen noidankeitto.

Juoksemistahan ei aloiteta ihan noin vain. Ensin pitää kävellä. Liekö lumetta, mutta ensimmäisten kertojen jälkeen oloni on ollut oikeastaan aika euforinen eeppisen lenkin jälkeisen paskuuden huuhtouduttua pois. Minä tein tuon. Minä kuljin vapaaehtoisesti tuon matkan. Se on mukava tunne. Ja koska varusteet ovat olleet toistaiseksi kunnossa, olen nauttinut olostani tien päällä. 

Ei ole kiirettä, voin mennä lenkille omalla ajallani, tehdä juuri niin raskaasti tai kevyesti kuin haluan, pyöritellä samalla uusinta soittolistaa ja kässärin juonta päässäni. Kuten varmaan moni muukin, en ole ikinä pitänyt siitä, että minun tarvitsee tehdä jotakin. Mutta jos tekeminen on oma valintani, on suhtautumiseni aivan eri. Toistaiseksi olen pyhittänyt lyhyille lenkeille viikonloppuaamut, jotta voin kävellä valoisaan aikaan. En pystyisi nykyisellään lähtemään lenkille työpäivän päätteeksi, varsinkaan kun aurinko on jo laskenut.

"Jos minulta kysytään mikä on romaanikirjailijan toiseksi tärkein ominaisuus,
on helppo vastata: keskittyminen - kyky suunnata kaikki rajallinen lahjakkuus
tietyllä hetkellä minkä tahansa asian ytimeen."

"Keskittymisen jälkeen romaanikirjailijan tärkein ominaisuus
on epäilemättä kestävyys."
Haruki Murakami

Ihaninta matkalla oli kulkea auringossa ja vetää keuhkot täyteen syksyä.

Tunnistan omat vajaavaisuuteni edellisistä lainauksista. Tein viimeksi postauksen riivaajista, mutta todellisia riivaajia ovat keskittymiskykyni puute ja lyhytjänteisyyteni. Aikaa menee yhä hukkaan, koska en kykene keskittymään, vaikka tarina on päässäni ja kässäri auki edessäni. Haaskaan aikani joutavuuksiin liian usein. Olen perheeni kuopus; perusluonteeni on kärsimätön.

Ehkä innostus loppuu yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Niinhän kaikkialla sanotaan: ensimmäiset kolme kuukautta ovat kamalia. Mutta ehkä aikuistun, kasvan, kehityn. Ehkä lenkki auttaa aamu-unisuuteen, kärsimättömyyteen ja niskasärkyyn. 

Olen kuitenkin aika varma, että lenkkipolku on viimeinen paikka, jossa aikaa haaskataan.

"Onneksi nämä kaksi käyttäytymistapaa
- keskittyminen ja kestävyys - poikkeavat lahjakkuudesta,
koska ne voidaan hankkia ja terävöittää harjoittelulla."
Haruki Murakami

6 kommenttia:

  1. Minäkin luin Murakamin "Juoksemisesta" ja tykkäsin, ja löysin jotain uutta ajatusta kituliaaseen lenkkeilyharrastukseeni. Vuosikymmenet olin sitä mieltä, että juoksentelu ja minä emme sovi yhteen, mutta ihme kyllä, kun olen kolmena kesäkautena yrittänyt juoksennella, niin tänä kesänä vihdoin pää alkoi antaa vähän periksi. Jaloistahan se ei oikeastaan ole kiinni, vaan siis siitä, että miten pää kestää. Ja ei, en juokse maratooneja, ennätykseni on reilut 6km :D! Mutta Murakamin kirjassa oli kyllä jotain, joka avasi silmiä... Onnea siis sinulle juoksemisen kanssa - toivottavasti saat hyviä lenkkejä tälle syksylle!

    Niin ja joo, minä vannon lautasmallin nimeen ja kahteen lämpimään ruokaan päivässä - nimim. "aina nälkä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisellä 2krt/vko tahdilla en minäkään ole menossa maratoonille ihan hetkeen, mutta minulle riittää juoksukunto. Nythän nilkutan eteenpäin kävelyä, hölkkää ja juoksua miten jaksan. Helpommaksi eteneminen tuntuu menevän koko ajan!

      Liekö taikuutta vai mitä, mutta Murakami tosiaan onnistui kiteyttämään syyt juosta ja häivyttämään epäilykset. :D

      Minullakin on aina nälkä, ja olen aivan surkea kokki. Nyt kun joku muu tekee ruuat, syön paljon paremmin. ;)

      Poista
  2. Ihanan pinkit lenkkarit!

    Minunkin pitäisi liikkua enemmän, sillä fyysisesti paremmassa kunnossa kirjoittaminenkin sujuu paremmin.

    Onneksi marraskuussa on luvassa motivaatiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa halunnut pinkkejä lenkkareita. Naisten malleissa ei vaan ollut kuin pinkkiä/violettia. O.o

      Joo, odotan marraskuuta kauhulla! Kirjoittaminen voi silloin tuntia levolta treenaamisesta! D:

      Poista
  3. Voi, minä tahtoisin juosta! Keksin vain aina typeriä tekosyitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaminen oli yli kahden vuoden pohdinnan, valituksen ja välttelyn tulos. Ja alkuunhan pitää kävellä. ;)

      Poista