maanantai 28. lokakuuta 2013

Helsingin kirjamessut 2013: Sunday Drive

Viimeinen messupäivä aukeni samanlaisissa tunnelmissa kuin muutkin: järkevät messusaappaat olivat aamulla hukassa, puuroa meni väärään kurkkuun ja sotkin kynsilakkani. Ongelmista huolimatta pääsin kuitenkin messuille elävänä ja lähdimme messuseuralaisteni kanssa uuteen messupäivään.

Tällä kertaa sain seuraukseni kirjoittajabloggarit Been ja Lilan (Tässähän alkaa tulla jo ihan Doctor Who-olo vaihtuvien seuralaisten kanssa; olisiko tumman sinisestä Toyota Yariksestani Tardikseksi? O.o').

Sunnuntaina valtava messuhallikin alkoi tuntua pikemminkin
tutulta Kirjallisuuden pikkukaupungilta. ;)

Ohjelmamme oli jälleen äärimmäisen kunnianhimoinen, joten kaikkea ei vaan kyennyt/voinut/pystynyt.

10.30 - 11.00 Nykykirjailijan ammatti-identiteetti
11.30 - 12.00 J.S Meresmaa - Mifongin Aika
12.00 - 12.30 Hugh Howey - Siilo
12.30 - 13.00 Suomen Kalliomaalaukset
13.30 - 14.00 Millainen on hyvä romaani?
13.30 - 14.00 Miten kirjaa myydään?
13.30 - 14.30 Kuinka kirjoittaa lapsille?
14.00 - 14.30 Magdaleena Hai - Kellopelikuningas
14.30 - 15.30 Moni esikoiskirjailija saa näyttävän lähdön

Kuten varmaan huomaatte, oli äärimmäisen turhauttavaa tajuta, että 13.30 alkoi kolme paneelia, jotka olisivat olleet kirjoittajalle äärimmäisen mielenkiintoisia! Kolmeksi ei kuitenkaan voi jakautua, joten yksi oli valittava. Sunnuntaina paneelien päällekkäisyys oikein korostui. :(

Virpi Hämeen-Anttila (piilossa), Heidi Köngäs ja Tuula-Liina Varis.

Nykykirjailijan ammatti-identiteetin jäljillä-paneeli tarjosi kokeneiden kirjailijoiden keskustelua siitä millaista kirjailijana olo nykyään on. Keskustelun PJ:nä toimi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis, joka lienee kirjoittajabloggareille äärimmäisen tuttu; hän on aikaisemmin mm. kertonut olevansa sitä mieltä, ettei nuorista ole kirjailijoiksi, vaan kirjailijuus vaatii elämänkokemusta (tästä voi lukea lisää mm. hukkateiltä, tummista tarinoista ja missio kässäristä). Paneeli sitten alkoikin heti Variksen toteamuksella, etteivät panelistit ole aloittaneet uraansa "tyttöinä", vaan heillä on pitkät arvostettavat urat takanaan. ;)

Mm. kirjallisuuden tutkijana ja kääntäjänä työskennellyt Hämeen-Anttila näki kirjailijaksi ryhtymisen kypsällä iällä sekä etuna että haittana. Toisaalta hänen oli opittava kirjoittamisessaan eroon kaiken näyttämisestä ja asiallisuudesta, toisaalta asiantuntevaan materiaalin keräämiseen oli hyvät välineet. Pitkä ura oli myös antanut hyviä kontakteja, elämänkokemusta ja vahvan nahan kritiikin suhteen. Hän ei uskonut, että olisi kestänyt kaikkea saamaansa palautetta nuorempana samalla lailla.

Myös Köngäs tuli kirjailijaksi usean ammatin jälkeen (mm. toimittaja ja tuottajana). Hän heräsi kirjailijuuteen oikeastaan aloittaessaan ohjaajan työt ja ymmärsi, että hän halusi kirjoittaa itsekin. Varis kertoi kirjoittaneensa julkisuuteen aina ja että hänellä on tämän vuoksi terve suhde julkisuuteen ja kritiikkiin.

Hämeen-Anttila pohti, että onkohan hänen laaja perussivistyksensä taakka lukijalle. Hän koki kirjoittaneensa kirjoihinsa usein pintatasoa syvemmän tason, jonka ymmärtäminen vaatii lukijaa avartamaan mieltään. Hämeen-Anttila kertoi myös tekevänsä paljon taustatyötä ja tutkivansa ilmiöt ja asiat joista kirjoittaa perusteellisesti. Osa lukijoista onkin antanut palautetta, ettei olisi halunnut niin perusteellisia yksityiskohtia vaikkapa talon rakentamisesta. Toisaalta hän on sitä mieltä, ettei kirjoja voi kirjoittaa kaikille.

Köngäs koki, että elokuvan leikkaaminen on opettanut häntä myös kirjan editointiin ja kehittänyt hänelle hyvän silmän asioihin, joita on mietittävä kohtauksen vaihtuessa toiseen: tunnekuljetus, kertoja, tunnelma.

Aiheen vierestä: söin messuilla syntisen hyvän katkarapuruisleivän!

Variksen mielestä kirjailijoista on yhä vanhanaikainen käsitys suurina taiteilijoina, vaikka he ovatkin usein köyhiä moniosaajia. Kirjailijat ovat silpputyön mestareita: he kirjoittavat lehtiin, toimivat kääntäjinä, pitävät kursseja jne. 60%:lla (ilmeisesti kirjailijaliiton jäsenistä) on toinen ammatti.

Hämeen-Anttila allekirjoittaa väitteen. Hänen mukaansa silppuisuus on jopa kasvanut viime vuosikymmeninä. 10 vuotta on lyhyt aika kirjoittaa hyvin taustoitettu kirja, ja muu kirjoittaminen ja tekeminen ruokkii ajatuksia, tarjoaa haasteita ja inspiraatiota. Nykyään kirjoittajan esiintyminen on painottunut. Välillä tulee tunne, että kiskotaan joka paikkaan, vaikka pitäisi vain istua ja kirjoittaa. Kirjoja kirjoitetaan on-off ja rinnakkain vuosikausia, koska kirjailijakin tarvitsee etäisyyttä ja "vapaita" omista maailmoistaan.

Köngäs pitää kirjailijan työtä hitaana: vaikeissa aiheissa tutkimustyö kestää kauan. Koska keskittyminen on pakollista, on kirjailijan pakko myös aikatauluttaa tekemistään. Hän myös kokee kirjailijaidentiteetin markkinoinnin hankalaksi, sillä uudistuva kirjailija ei sovikaan tarkkaan määritelmään. Esimerkiksi liukuminen kohderyhmien, lasten ja aikuisten välillä, on aiheuttanut hämmennystä.  

Varis luonnehtii kirjailijan ammattia yksinäiseksi ja vaativaksi. Nykyisin kuvaan on astunut myös julkisuus, kun kirjat myydäänkin kirjailijan persoonalla, eikä kirjan sisällöllä. Varis on huomannut myös eräänlaista julkisuuden kipeyttä, halua olla esillä. 

Köngäkselle julkisuusajattelu on vierasta. Hänestä naiskirjailijat "erotisoidaan julkisuudessa" turhan usein. Kirjailijalla pitäisi olla hirveä performanssi tai rooli, jotta hän kiinnostaisi. Hämeen-Anttila kummastelee myös ulkonäkökeskeisyyttä, muttei pidä muiden miellyttämistä osana työn kuvaansa. Samalla hän nauraa sille, että he ovat median silmissä jo liian vanhoja haastatteluihin, eikä heillä ole tarpeeksi mediaseksikästä persoonaakaan. Miksei puhuta siitä kirjasta?

Varis päivitteli huomion kiinnittymistä nimenomaan kirjailijan ammattiin. Hän myös mainitsi, että kirjailijaliitto saa hirveästi hakemuksia, joita he hylkäävät, koska he edellyttävät tietyntasoista ammattitaitoa. Sitten hän mainitsi Anja Snellmanin herkullisen hahmon Ivana B:n , joka on siis julkisuudenkipeä kirjailija-wannabe. Variksen painajaisissa Ivana B:t ovat valtaamassa Suomen. :D

Muut panelistit eivät ole kuitenkaan törmänneet Ivanan kaltaisiin henkilöihin. Köngäs piti hahmoa kärjistyksenä, joka juontaa juurensa median "taviksesta julkkikseksi" formaatteihin. Ne eivät kuitenkaan istu kirjallisuuteen, koska kirjallisuus on hiljaisuutta.

J.S.Meresmaa ja hänen haastattelijansa kuuntelevat katkelmaa Mifongin Ajasta.

Sitten päästiinkin taas Louhi-lavalle ja spefiaiheisiin kirjoittajahaastatteluihin. Tällä kertaa haaviin oli tarttunut tuttuakin tutumpi kirjailija J.S.Meresmaa. Minua oikeastaan jännitti etukäteen onkohan blogimaailmassa aktiivisen Meresmaan haastattelussa annettavaa sellaiselle, joka lukee hänen blogiaan aktiivisesti, mutta oli mukava huomata, että haastattelu oli kumminkin mielenkiintoinen!  

Meresmaa ei varsinaisesti unelmoinut kirjailijuudesta ennen kuin kirjoitti työttömyyspätkän aikana ensimmäisen version Mifongeista. Häntä hiukan huvitti se, kuinka lukijat ovat tulkinneet mifongit lohikäärmeiksi ja hän luonnehti itse niitä jumalten pedoiksi, jotka elävät useissa todellisuuksissa. Toivon totisesti, että seuraava Mifonki-kirja koskettaa tuota kuvausta entistä syvemmin! Hän kertoi myös omistavansa kameleontti-patsaan, joka inspiroi häntä luomaan mifongit. Olisi mielenkiintoista nähdä kuva ko. patsaasta. ;)

Kirjailijana Meresmaa tunnusti olevansa pikemminkin intuitiivinen kuin suunnitelmallinen. Hän ei ole miettinyt miten Mifonki sarja loppuu, vaan katsoo askeleen kerrallaan. Tämä antaa hänen hahmoilleen tilaa elää ja tehdä omat valintansa. Tarinan arvoituksellisuus myös pitää yllä hänen mielenkiintoaan kirjoittamisessa. 

Meresmaata inspiroivat erityisesti kartat ja hän onkin itse kuvittanut kirjojaan. Hän tosin tunnustaa jättävänsä karttoihinsa valkoisia kohtia, kuten vanhoissa kartoissa on joskus ollut. Niitä on hauska myöhemmin tutkia ja täyttää. Meresmaa ei ole lukenut omia kirjojaan niiden ilmestyttyä, vaan pitää katseensa tiukasti tulevassa. 

Fantasiassa on kuuleman vahva Tolkien-traditio, muttei Meresmaa koe fantasian kirjoittamista kahlitsevana. Kirjoittamisen motiivi lähtee sisältä päin. Kirjailijuus on kuitenkin julkinen ammatti, jossa vertaillaan menestystä jatkuvasti kollegoihin. Kenellä on isoin myynti, suurin näkyvyys, tai isoin lava messuilla? Meresmaan neuvo aloitteleville kirjoittajille onkin: "Hanki empaattisia kollegoja."   

J.Pekka Mäkelä haastattelee ulkolaiskirjailija Hugh Howeyta.

Päädyimme seuraamaan Hugh Howeyn Siilo-kirjasta kertovaa paneelia puhtaasti siksi, että Lila on sci-fi-intoutunut. Paneeli oli minusta antoisa, joskin hieman harmitti se, että kirjailijaa englanniksi haastatellut Mäkelä pysähtyi aina tulkkaamaan keskustelun. Puolen tunnin haastattelussa tämä söi esiintymisaikaa paljon. Ymmärrän toki, että kaikki kuuntelijat eivät ole harjaantuneita seuraamaan englanninkielistä keskustelua...

Howeyn Siilo alkoi lyhyinä omakustannettuina tarinoina. Lukijapalaute oli äärimmäisen positiivista ja hän kirjoitti lisää heidän vaatimuksestaan. Tässä mielessä Howey on monen klassisen science fiction teoksen jäljillä: esimerkiksi Orson Scott Cardin Ender ja Isaac Asimovin Säätiö alkoivat lyhyt tarinoina. Howeyn Siilossa ihmiskunta elää eristyksissä ja yhteiskunnan valta on vain näennäisesti sen johtajien käsissä. Oikea valta on IT-ihmisillä, jotka hallitsevat tietotulvaa. Tämä on liioitelma todellisen elämän asetelmasta, jossa Google, Apple ja Wall Street omaavat valtavan vallan ihmisten elämässä. Mitä jos valtaa käytetään väärin? 

Siilo perustuu myös ajatukselle, että maailma on erilainen kuin meille näytetään. Howey työskenteli mm. 10 vuotta risteilyaluksen kapteenina ja näki maailmaa. Asettuessaan aloilleen huomasi hän nopeasti, ettei TV:ssä esitetty maailma tuntunut vastaavan hänen kokemuksiaan. Uutiset näyttivät vain katastrofeja ja kriisejä. Tämähän ajatus on oikeastaan yksi vanhan liiton sci-fin perusteemoista; olemme kokeneet tarinan useassa eri olomuodossa aina Matrixista vanhoihin dystopioihin. Sen varhaisin tunnettu ilmentymä lienee Platonin Luolavertaus

Olen iloinen, että menimme kuuntelemaan paneelia, sillä kiinnostuin kyllä kovasti Siilosta. Ehkä luen sen joskus tulevaisuudessa. Esimerkiksi Taikakirjaimien Raija on blogannut tästä paneelista enemmän faninäkökulmasta, kannattaa tsekata! 

Kuuntelimme paneelin jälkeen Suomen Kalliomaalaukset-paneelin, jossa kirjailija Jukka Parkkinen ja Tuija Wetterstrand kertoivat tekemästään oppaasta. Keskustelu oli mielenkiintoinen erityisesti siksi, että avopuolisoni harrastaa melomista ja olemme jonkin verran luonnossa tarponeet ja meloneet. Panelistien mukaan he saavuttivat usean kalliomaalauksen juuri melomalla. 

Toisaalta kirjoittaja-minä katseli paneelissa esitettyjä kuvia kalliomaalauksista ja alkoi heti kuvitella silmissään kallioissa eläviä maalauksia ja niiden salaisuuksia. Mukaani saattoi tarttua paneelin jälkeen kirjakaupasta mieluisa joululahja. ;) 

(vas.) Minna Castrén, Mari Koli, Anna-Riikka Carlson, Silja Hiidenheimo.

Millainen on hyvä romaani-paneeliin osallistuivat kustannusmaailman rautaiset ammattilaiset Otavalta, Schildts & Söderströmsiltä, WSOY:ltä ja Teokselta. He luonnehtivat hyvää romaania oheisesti:

Kolin mielestä hyvä romaani myllertää sisintä: se provosoi ja kyseenalaistaa ja vie uusiin paikkoihin. Samalla se on uskottava ja koskettava tarina hyvistä henkilöhahmoista. Carlson uskoo, että hyvä tarina liikuttaa ja saa lukijassa aikaan uusia tunteita ja ajatuksia. Se saa lukijan luottamaan kirjailijaan ja heittäytymään. Se saa lukijan sulkemaan silmänsä ja uneksimaan.

Hiidenheimo on sitä mieltä, ettei hyvää romaania voi tyhjentää yhdellä lauseella. Se kyseenalaistaa aikaisemman käsityksen siitä mikä on hyvä tarina. Romaani on samaistumisen taide; se heittää lukijan uuteen maailmaan. Taitava romaani yllättää sitä lukiessaan ja kestää aikaa ja useamman lukukerran.

Castrénin pitää kysymystä hyvän romaanin ominaisuuksista on latautuneena. Suomessa vallitsee oletus, että romaanilla on suuri yhteiskunnallinen tehtävä ja sen on ansaittava arvonsa täyttämällä tämä tehtävä. Hänestä on tärkeämpää, että romaani tekee inhimillisen kokemuksen lukijalle käsin kosketeltavaksi. Viihdyttävyys on myös olennaista.

Carlsonille lukeminen on aina arvokasta. Hänestä on hienoa, että nykyään kuka vain voi jakaa lukukokemuksensa. Hän myös uskoo, että lukijat osaavat itse pitää mielessä eri kanavien lukukriteerit: kirjallisuuskritiikki kirjoitetaan eri motiivilla kuin vaikkapa kirjabloggaajan lukukokemus. Hiidenheimostakin on hienoa, että kustantamossa voidaan nykyään lukea suoraan reaktiot uuteen kirjaan. Koli komppaa edellisiä: nettiin levinnyt keskustelu on hyvä asia, sillä "pienessä ankkalammikossa on rajalliset mahdollisuudet keskustella kirjallisuudesta" (pieni ankkalammikko taisi olla printtimedia XD).

Aiheeseen liittyen: Melkein kaikki messuilta ostetut kirjat.
Osa menee (onneksi) lahjoiksi ;D


Hiidenheimon mielestä suomalaisen kirjallisuuskritiikin taso on heikentynyt. Lukijat eivät mukamas halua kuulla kirjasta vaan kirjailijasta. Kriitikot eivät näytä analyysinsa välineitä. Hän näkee kritiikin ongelmaksi sen, että siinä yritetään määrittää kirjallisuuden tehtävää. Ei taiteen kuulu vastata haluihin. Carlson jatkaa aiheesta. Hänestä on tylsää, että ammattikritiikkiä on niin vähän ja sitä kierrätetään eri lehdissä. Hänestä joissain blogeissa on myös ammattikritiikin tasoista analyysia. Castrén uskoo monimuotoisuuden voimaan. Yhteinen kokemus ja vastaanotto on tärkeä osa kirjallisuutta ja nykyisin tieto välittyy paremmin tuosta kokemuksesta.

Carlson ei aluksi mieti liikaa vaan ihastuu kirjaan ja jatkaa sen lukemista. Kriteereitä voi aina listata, mutta valinta kustannuskelpoisten kirjojen suhteen on aina intuitiivinen. Hiidenheimon mielestä kustantaja etsii aina uutta. Hän etsii kirjasta upeaa kieltä ja yllättävyyttä. Kolille on tärkeää, että kirjasta voi aistia uskottavuuden. Vaikka kirjoissa pyörivät paljon samat ja tutut teemat, voi ne aina kertoa uusin, tuorein tavoin. 

Castrénilta hyvän romaanin reseptin määrittely ei onnistu, sillä siinä on liikaa muuttujia. Kirjallisuudessa ei ole hyvän romaanin muuttumatonta muottia. Hänestä hyvä romaani herättää mielenkiinnon ja kipinän lukea se loppuun. Lukiessaan hän aistii potentiaalin ja sanoihin tulee usko.

Carlson kiteyttää ajatuksen. Rakastumisessa ei ole järkeä ja sitä kustantaja juuri tekee, kun hän löytää hyvän käsikirjoituksen: rakastuu siihen.

Hiidenheimo pitää hienona sitä, kuinka kustannustoimittajan kommentit voivat synnyttää jotain aivan uutta, kun kirjailija työstää romaania niiden pohjalta paremmaksi.  Hän ei myöskään allekirjoita kustantamoiden käytäväkeskusteluissa elävää ajatusta siitä, että kirjoittajakoulutus tasapäistäisi tekstejä ja köyhdyttäisi omalaatuisuutta. Hänestä on vain hyvä, etteivät aloittelevat kirjoittajat ole enää yksin.


Paluu Louhi-lavalle: Magdalena Hai ja haastattelijat.

Louhella haastatteluun oli saapunut Magdalena Hai, jonka uusin teos Kellopelikuningas (Gigi ja Henry #2) ilmestyi kesäkuussa. Olin itse ostanut messuilta perjantaina Hain ensimmäisen kirjan Kerjäläisprinsessan ja ahmaissut sen sunnuntaihin mennessä, joten odotin tätä haastattelua innolla. :D

Hai tunnustautuu suunnitelmalliseksi kirjoittajaksi. Hän tietää jo etukäteen minne Gigin matka vie, vaikkeivät kaikki yksityiskohdat olekaan vielä tiedossa. Kuten kuvastakin näkyy on Hai innostunut höyrypunk-harrastaja. Höyrypunk kiehtoo Haita, sillä se keskittyy 1800-luvulle, jona moderni maailma syntyi. Harrastus mahdollistaa myös tekemisen käsillä: kaikenlaisen askartelun ja ompelun. Haita kiinnostaa erityisesti höyrypunkin estetiikka. 

Seuraavaksi kirjailija kertoi hiukan pseudonyymistään. Magdalena Haihan on puolifiktiivinen persoona, joka lähti liikkeelle kirjoittamisharjoituksesta, jossa piti luoda sivuhenkilö. Tämä sitten karkasi hiukan käsistä ja MH jäi elämään. Hain mielestä kaikki kirjailijat ovat mediassa jonkin verran fiktiivisiä olentoja. Hai luonnehtii siviiliminäänsä "vähemmän kärkkääksi ja ärsyttäväksi". Hänestä onkin huolestuttavaa, että MH valtaa alaa siviilissäkin. Puolifiktiivinen kirjailijapersoona on minusta kertakaikkisen herkullinen asetelma aika lailla samoista syistä. Se myös kiinnostaa, koska olen itse miettinyt julkaisua nimenomaan pseudonyymillä. 

Kirjailija on ilmoittanut toimenkuvakseen kryptozoologian, eli sellaisten eläinten tutkimuksen joiden olemassaoloa ei voida todentaa (mm. Loch Nessin hirviö, lumimiehet). Hai lukee vapaa-ajallaan paljon laidasta laitaan ja pitää lukemista tärkeänä kirjailijalle. On tärkeää nähdä erilaisia tapoja kirjoittaa. Häntä kiinnostavissa kirjoissa on usein jokin etäännyttävä elementti, eli ne sijoittuvat kauas pois tai kuvaavat sellaisia asioita, jotka ovat hänelle täysin vieraita. Hai yrittää lukea mahdollisimman paljon suomalaista kirjallisuutta ja vinkata sitä muillekin lukijoille. 

Hai haluaa ennen kaikkea viihdyttää lukijoitaan, ei olla opettavainen. Kirjoista löytyy kuitenkin myös sellaisia tasoja, joissa on enemmän purtavaa. Seikkailugenre on mennyt pois muodista, mutta hänen kirjoilleen on kuuleman ollut kysyntää. Hai on myös saanut hyvää palautetta. Hänellä on mielessään eräänlainen "haamulukija", kun hän kirjoittaa: sellainen erilainen nuori, joka ei aivan istu joukkoon. Toisaalta Hai on tavannut aivan kaiken ikäisiä faneja nuorista lapsista aina parrakkaisiin sci-fi harrastajiin.

HS:n esikoiskirjapalkinnon ehdokkaat 2013
- Moni esikoiskirjailija saa näyttävän lähdön.


Lopuksi tulimme vielä kuuntelemaan Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaiden haastattelut. Lavalle saapuikin yhdeksän (yksi oli Rooman matkalla) hyvin erilaista esikoiskirjailijaa kertomaan hieman omista teoksistaan ja niiden synnystä. Paatuneena sf-fanina en ehkä tarttunut realistien tarjontaan yhtä innokkaasti kuin yllä avattuihin spefikirjailijoiden haastatteluihin, mutta mielenkiintoista realistienkin kuunteleminen oli! Jätetään heidän ajatuksensa kuitenkin tällä kertaa kirjaamatta. Rajansa kaikella! ;)  

Vaikka onkin epätodennäköistä, että pääsisin itse joskus tuolle lavalle, olisihan se aikamoista. Näihin unelmoiviin tunnelmiin onkin hyvä päättää 2013 Helsingin Kirjamessut raportointini. Ensi vuonna uudestaan! :)

12 kommenttia:

  1. Huh kuinka perusteellinen raportti! Kiitos, Vaarna. Se onko Toyota Yariksestasi Tardikseksi riippuu varmaan siitä, onko se suurempi sisältä? ;)

    Tuohon kirjailijan ikäasiaan - minusta on ikävää, että kirjailijoita tuolla tavalla arvotetaan iän perusteella. Minulle on tärkeämpää kirjan sisältö, ei se, onko kirjailija aloittanut uransa parikymppisenä vai kuusikymppisenä. Yhtä arvokkaita ihmisiä ovat. Varmasti elämänkokemuksesta on hyötyä, mutta väite ettei nuoremmat voisi tietää elämästä mitään, on aika loukkaava. Kuka kukaan on sitä ulkopuolelta sanomaan, mitä ihmiset ovat elämässään ehtineet kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaris ei ehkä ole merkittävästi suurempi sisältä, mutta tilamallissa on korkea katto ja penkit saa kaadettua. ;D

      Minä en nyt jotenkin jaksa edes provosoitua Variksen asenteesta. Hänelle kypsällä iällä aloittaminen on toiminut, joku toinen aloittaa uransa nuorempana. Jos kirjallisuuden pointtina on kehittää empatiakykyä, olisi kirjallisuuden kenttä aika köyhää vain keski-ikäisten kirjailijoiden tuottamana.

      Mutta kuka tietää? Kenties minäkin lyön läpi vasta kypsässä keski-iässä, kun pitkä elämänkokemus on saanut minut näkemään valon. XD

      Poista
    2. En minäkään jaksa provosoitua, ja onhan ihmisillä oikeus mielipiteeseensä. Jotkut aloittavat uransa aiemmin, jotkut myöhemmin eikä kumpikaan ole väärin. Sivuseikkahan se on. Mielestäni Suomessa vain on niin monia hyviä nuorempiakin kirjailijoita, ja eikös Mika Waltarikin julkaissut aikoinaan esikoisteoksensa 17-vuotiaana, että on vähän hölmöä vähätellä heitä.

      Mutta joo, ehkä minäkin tästä vielä valaistun.

      Poista
  2. Äh, en minäkään jaksaisi provosoitua, mutta sanon silti sen verran, että mielestäni yhtä kaikki etniseen taustaan, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntaukseen kuin ikäänkin liittyvä syrjintä on surullista. Siihen en haluaisi törmätä missään ammattikunnassa tai elämän osassa.

    Oh, minäkin pidin mifonkia ilmiselvänä lohikäärmeenä! Tosin olen mytologiasta kiinnostuneena kova tulkitsemaan kirjan antamia vinkkejä, eli jos sanotaan esim. että tyyppi nukkuu hauta-arkussa, imee verta eikä kestä valoa, oletan lukevani vampyyristä vaikka häntä kutsuttaisiin Kukkaruukuksi. Ehkä fantasiaperinnettä ei-niin-paljon tuntevan on helpompi lukea sellaisia hahmoja, joiden ominaisuudet yhdistävät ne herkästi johonkin tutumpaan hahmoon.

    Kiitos perusteellisesta messuraportista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että kuviossa masentavinta on se, että Varis on kuitenkin Suomen Kirjailijaliiton pj, eli hän on aika näkyvässä roolissa ja hänen mielipiteensä painavat monelle ihmiselle maallikkoja enemmän. :(

      Mifonkeja kuvaillaan mielestäni kyllä lohikäärmemäisinä. Tässä suhteessa kuva mifongista tai erojen korostaminen kuvailussa auttaisi hämmentyneitä lukijoita. Toisaalta mifonkien lohikäärmemäisyys ei ole vaikuttanut lukukokemukseeni oikein mitenkään, joten tämä on minulle hiukan olematon huomio. Kiinnostuin kyllä viitteistä "kahdessa maailmassa elämiseen".

      Jep, arvelin että näille on lukijoita ;D

      Poista
  3. Kiitos kattavasta messuraportista! Oli todella kiva, että kerroit paljonkin siitä, mitä haastatteluissa ja paneeleissa sanottiin. En itse päässyt paikalle, mutta minua kiinnostaa kuulla, mitä messuilla on tapahtunut ja puhuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarkoitus oli nimenomaan avata paneeleja niille, jotka eivät päässeet paikalle tai olivat seuraamassa jotain muuta ohjelmaa. Suomeksi on kumminkin niin vähän tavaraa kirjoittamisesta, että metsästän itse niitä tiedonmurusia vähän joka puolelta. ;)

      Poista
  4. Olipa taas tuhti raportti, hienoa lukea. Minä ehdin lukea Meresmaan omat mietteet mifonkien tulkinnasta ennen kuin luin ensimmäisen kirjan ja se vaikutti mielikuviini. Lohikäärme-mielikuva on kuitenkin hyvin ymmärrettävissä.

    Pitäisi hankkia Sudenveri luettavaksi (se oli ostoskuvassasi). Kirja on alkanut kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, minä tulin Mifonkikelkkaan hiukan jälkijunassa, mutten muista itse pohtineeni lohikäärmemäisyyttä sen kummemmin. Onneksi tulevissa kirjoissa on mahdollista keskittyä ei-niin-lohikäärmemäisiinkin ominaisuuksiin, joita Meresmaa on mifongeille ajatellut. ;)

      Sudenverta on kyllä kehuttu kovasti, joten olen iloinen, että sain itsellekin viimein. Taisin puhua romaanista enemmän perjantain postauksessa, kun Kangasvuo oli palkittavana.

      Poista
    2. Luin samoin J.S.:n omia pohdintoja ennen kirjan lukemista, mutta kyllä silti lohikäärme-mielikuva istui tiukassa. Niin me olemme tottumuksiimme urautuneita.

      Poista
  5. Vau, upea ja perusteellinen postaus! Kiva oli lukea myös jutuista, joita ei itse ehtinyt (jaksanut mennä) seuraamaan. :) Ja katkarapuleipä...

    Joo, se Siilo-keskustelun suomentelu häiritsi kyllä muakin. Olisi voinut jättää vähemmälle, ihan pääkohdat korkeintaan.

    VastaaPoista
  6. Hitsit, olisin nimenomaan halunnut kuulla noista esikoiskirjailijoista!

    VastaaPoista