torstai 18. heinäkuuta 2013

Naishahmot

En todellakaan miellä itseäni miksikään ylimmäksi auktoriteetiksi naishahmojen saralla. Päätin avautua aiheesta, sillä se tuppaa eteeni internetin puskista jatkuvasti. Myös Nörttityttöjen Finncon paneeli sai minut miettimään tätä asiaa. Oheisessa postauksessa asiaa ja esimerkkejä omista suosikkinaishahmoistani.
 
 Soturiprinsessa Xena (Lucy Lawless) ja Alien elokuvien Ellen Ripley
(Sigourney Weaver), jotka ovat merkittäviä naishahmoja.

Asiahan on niin, että netti on täynnä listoja ja oppaita hyvän naishahmon kirjoittamiseen. Kirjoittamisfoorumeilla näkee vuodesta toiseen samoja aiheita: "miten kirjoitan vahvan naishahmon?", "miten kirjoitan coolin naishahmon?", "mikä naishahmossani on vialla?"

Voisi siis päätellä, että naisten kirjoittaminen on jotenkin vaikeampaa kuin miesten.

Lukijat ovat kriittisempiä naisten suhteen. Kenties siksi, että miehet ovat dominoineet mediakenttää niin kauan. Olemme tottuneet näkemään paperisia naistulkintoja ja tuntuu edelleenkin, että naiset työnnetään turhan usein äidin tai tyttöystävän rooliin sen kummempia miettimättä. Vaadimme naishahmoilta enemmän kuin miehiltä ja analysoimme heitä armotta. Yksikin erhe tuntuu riittävän siihen, että naishahmo on huono tai epäuskottava.

Buffy Summers (Sarah Michelle Gellar) ei kaipaa esittelyjä,
mutta (uuden) Battlestar Galactican monipuoliset naiset ovat suuri ilo silmille.
 

Hyvä naishahmo on mielestäni aktiivinen toimija tarinassa. Hänellä on oma agenda, joka ei liity vain romanttisiin ihmiskuvioihin. Hän tekee virheitä ja kehittyy tarinan aikana. Hän saa olla perhekeskeinen tai urakeskeinen tai molempia. Hän saa olla seksuaalisesti aktiivinen tai pidättäytyväinen. Hänen ei tarvitse uhrata feminisiä piirteitään ollakseen fyysisesti voimakas. Hänellä on mielipiteitä ja unelmia. Hänen ei tarvitse olla pidettävä tai samaistuttava, kunhan hän on mielenkiintoinen.

Alleviivaan edellisestä etenkin aktiivisuutta ja omaa agendaa. Parisuhde ei ole kenellekään koko elämä. Aktiiviset hahmot kiinnostavat lukijoita sukupuolesta huolimatta. Muuttuuko tarinan juoni lainkaan, jos naishahmon poistaa tyystin? Ellei, ei lukija todennäköisesti ole kiinnostunut hänestä. 

Totta kai yllämainittuja on suhteutettava naisen rooliin tarinassa. Jos hän on sivuhahmo, ei hahmonkehitystä ole voi laittaa tarinaan liiaksi. Mielestäni ongelmat naishahmoissa liittyvät kuitenkin usein siihen, että hän on tarinassa vain siksi, että mieshahmo(i)lle on tyttöystävä/äiti/sisko/mikälie, eikä hän elä ollenkaan tämän roolin ulkopuolella.

Ginger Snaps trilogian sisarukset Brigitte (Emily Perkins) ja Ginger (Katharine Isabelle)
sekä legendaariset Thelma (Geena Davis) ja Louise (Susan Sarandon)

Haluaisin nähdä enemmän naisia, joilla on merkityksellisiä suhteita muihin naisiin. Naiset lyödään turhan usein vastakkain, eikä heillä ole mediassa/fiktiossa samanlaisia syviä ystävyyssuhteita kuin miehillä. Jostain kummasta syystä mediassa vallitsee usein mielikuva naisista kateellisina ja ilkeinä kilpailijoina.

Bechdelin testi on työkalu, jota on käytetty elokuvien arvioimiseen. Siinä tutkitaan sisältääkö elokuva kohtauksia, joissa kaksi naista keskustelee toisilleen jostain muusta kuin miehistä. Tämä ei ole mikään pomminvarma ilmaisin (moni huono elokuva läpäisee testin), mutta se kertoo kyllä miten vähän naiset ovat yhdessä esimerkiksi valkokankaalla.

Sarah Connorin aikakirjoissa Lena Headey inhimillistää Kohtalon Äidin
Myös sarjan kakkoskaudella näkyy mielenkiintoisia naisia
kuten Riley Dawson (Leven Rambin) ja Jesse Flores (Stephanie Jacobson).
 

Koen yleisen innostuksen kirjoittaa voimakkaita naishahmoja hieman huonoksi suuntaukseksi. Tämä siksi, että näissä hahmoissa keskitytään turhan usein vain fyysiseen voimaan. Etenkin sarjakuvissa/toimintaelokuvissa voimakkaan naishahmon tuntomerkit tuntuvat olevan korostettu maskuliinisuus, jossa naishahmo hylkää täysin feminiset piirteensä. Hänestä tehdään melkein kirjaimellisesti yksi pojista.

Hyvin usein maskuliinisuutta korostetaan naishahmon negatiivisella asenteella omaan sukupuoleensa. Naiset kun ovat tyhmiä, itsekeskeisiä ja pinnallisia - paitsi tämä yksi kickass naishahmo, joka nauraa poikien kanssa muille naisille. Hän ei tarvitse muilta apua vaan on täysin omavarainen yhden naisen armeija, joka ei epäonnistu tai saa köniin. Rakkaus tekee hänet heikoksi, sillä silloin hän joutuu luottamaan muihin ihmisiin.

Voimakkaat naishahmot tuppaavat siis usein olemaan täysin epärealistisia siksi, etteivät he ole inhimillisiä ja erehtyväisiä vaan "jonkin sortin poikkeama naisten homogeenisessä massassa".

Hellraisereiden Kirsty Cotton (Ashley Laurence) joutuu setänsä perverssin
mielenkiinnon kohteeksi
, kun taas Hannibalin Clarice Starling (Julianne Moore)
taistelee FBI:ssa
jatkuvaa seksismiä vastaan

Eniten minua ehkä häiritsee se millainen rooli seksuaalisella väkivallalla tai sukupuolisella syrjinnällä on vahvojen naishahmojen elämässä. Mielestäni naishahmon ei tarvitse kokea kumpaakaan voidakseen tulla aktiiviseksi, itsevarmaksi ja osaavaksi, mutta samalla näiden kokeminen edes jossain määrin on ikävä kyllä osa naisten arkea. Se että naishahmo on välttynyt ikävyyksiltä, ei tee hänestä voimakkaampaa.

"On kokenut - Ei ole kokenut" akselilla on välimaasto. Erityisesti vihaan sitä, miten voimakas hahmo rikotaan tällaisella juonenkäänteellä toimintakyvyttömäksi (katson tuomitsevasti sinua Berserk Ò__Ó). 

Pidän erityisesti naishahmoista, joilla on hieman likaa kynsiensä alla: vastoinkäymisiä, erehtymisiä, huonoja luonteenpiirteitä, pahoja tapoja (tunnetuin esimerkki lienee Scarlett O'Hara ♥). En halua lukea ideaaliversioita mistään sukupuolesta, koska en tunne täydellisiä ihmisiä. Minä olen ainakin mokannut tuhat asiaa elämäni aikana, osa ihan megaluokan mokauksia ja osa paljon pienempiä, mutta olen yhä elossa. Uskotaan Nietzcheä?

Nikitan naiset ovat moniulotteisia ja päteviä ja
Dreddin Cassandra Andersson ja Ma-Ma ovat magneettisia ruudulla.

Tämä postaus on täynnä esimerkkejä mielestäni mielenkiintoisista naishahmoista, mutta mainitsen vielä nimeltä viimeisen vuoden suurimmat yllättäjät.

Olen maininnut CBS:n uuden Sherlock Holmes adaptaation Elementaryn ennenkin, mutta se todellakin yllätti minut kiehtovilla naishahmoillaan. John Watsonista on tullut älykäs Joan Watson (Lucy Liu), Irene Adler (Natalie Dormer) yllättävä hahmo itsessään, ja tavallisesti äidillisestä vuokraemännästä Ms Hudsonista (Candis Cayne) on tehty älykäs ja seksuaalisesti haluttava transnainen.

Toiminnan fanina olin yllättynyt 2000 AD sarjakuvan uudesta elokuvaversiosta Dreddistä. Väkivaltaisessa toimintaelokuvassa on pätevä naishahmo Cassandra Anderson (Olivia Thirlby), joka ei tarvitse päähenkilöä pelastamaan itseään, sekä sadistinen ja julma naispahis Madeline Madriga eli Ma-Ma (Lena Headey), joka on oikeasti sydäntä kylmäävä vastus päähenkilöille.

La Femme Nikita elokuvaan pohjautuva Nikita on pyörinyt Jenkeissä jo kolme kautta, mutta rantautui Suomeen vasta tänä vuonna. Sarjan kaksi päähenkilöä Nikita (Maggie Q) ja Alex (Lyndsy Fonseca) ovat molemmat omanlaisiaan hahmoja, joilla on demoneita ja muutakin mietittävää kuin romantiikka (sitäkin tosin löytyy). Kolmantena mainitsen kieroutuneen Amandan (Melinda Clarke), joka on hyvin tehokas antagonisti. Agenttitrilleri ja toiminta tarjoaa huikeita hetkiä Maggie Q:n matkassa. Tämä nainen on oikeasti actionjumalatar!

 The Fast and The Furious sarja oli minulle tärkeä nuorena,
koska Letizia Ortiz kertoi, että oli OK olla kiinnostunut "poikien jutuista". 
Claymore on harvinainen anime-esimerkki soturinaisista,
joita ei ole seksualisoitu ja jotka ovat täysin tarinan etualalla. 

Netflixin tuottama uutuussarja Orange is the new black puolestaan kertoo naisvankilasta ja sen asukkaista. Sarja on koukuttavin kokemus aikoihin! Se on monikulttuurinen, kiehtova ja kantaaottava. Vangit ovat inhimillisiä ja erehtyväisiä. Joukkoon mahtuu korruptoitunutta vankilajohtoa, rakkaustarinoita vankien välillä, vankilan voimataistelua ja upeita ystävyyssuhteita. Elementaryn ohella toinen sarja tänä vuonna, jossa on positiivinen (joskin rikollinen) transnainen. Suosittelen lämpimästi.

Hollywoodin yksipuolisista naishahmoista kertonee jotain se, että Fast & Furious 6 on harvoja elokuvia, joissa on päteviä naishahmoja. Jokainen on olemassa tyttöystävän funktiossa, mutta naiset ovat mukana toiminnassa ja pukeutuvat käytännöllisesti! Gina Carano ja Michelle Rodriguez ottavat yhteen henkeä huimaavassa nyrkkitappelussa samaan aikaan, kun mieshahmot ottavat turpaan pahikselta 10-0. Tässä tosin puhuu planeetan kovin Rodriguez fani, joten ehkä näkökulmani on värittynyt. ;)

Toisenlaisia sankarittaria: Amélie Poulain (Audrey Tatou) ja
kasariklassikko Labyrintin Sarah Williams (Jennifer Connelly)

Disclaimer: Huomatkaa nyt ihmeessä, että puhun tietenkin omista mieltymyksistäni ja tarjoamani esimerkit ovat myös sen mukaisia! Passiivisetkin naishahmot voivat olla hyviä hahmoja (pidän esimerkiksi Ylpeyden ja Ennakkoluulon Jane Bennettista aika paljon), mutta en halua heitä etualalle tarinoihin. Jos joku viihtyy heidän parissaan, niin siitä vain!

Huomatkaa myös se, että elämää ei voi elää etsiskelemällä jotain ideaalihahmoa, jolla on kaikki mainitsemani ominaisuudet. Välillä ihastun täysin klisheisiin ja stereotyyppisiin hahmoihin näyttelijättären karisman tai nokkelan dialogin vuoksi (Lue: Michelle Rodriguezin kaikki hahmot), enkä todellakaan häpeä sitä!

Omat suosikkini tulevat tietenkin niistä genreistä, joita seuraan eniten, eli spefistä ja toiminnasta. Näkisin mielelläni kuluttamassani viihteessä enemmän mielenkiintoisia hahmoja vähemmistöistä ja muista kulttuureista, mutta heitä on aika vähän eritoten mainitsemissani genreissä. Media on myös aika rajoittunut naisten ulkonäön suhteen. Naisilla ei tunnu olevan mitään asiaa viihteeseen, elleivät he ole hyvännäköisiä. Onneksi sentään draamat tarjoavat meille eri ikäisiä ja taustaisia naisia.

Ketkä ovat teidän suosikkinaishahmojanne? Millaisia naisia haluaisitte nähdä enemmän? Onko suosituksia kirjoissa, sarjoissa tai elokuvissa? Meninkö täysin metsään tai unohdinko jotain olennaista? Keskustellaan ihmeessä!

18 kommenttia:

  1. Olen miettinyt naishahmoja paljon. Hyvä postaus, komppaan kyllä tuota aktiivisuutta ja omaa agendaa hyvän hahmon piirteinä.

    En juurikaan katso toimintaa, mutta yleensä niissä mennään pieleen siinä, että ajatellaan, että kunhan nainen on fyysisesti mahdollisimman voimakas ja käyttää sitä, hän on hyvä hahmo, vaikka mielestäni tällaiset ulkoiset muutokset ei riitä hahmon monipuolistamiseen. Esim. en pidä Kill Billin hahmoja kovin onnistuneina, tai ainakaan mitenkään mullistavina.

    Mitähän esimerkkejä itse keksisin... pidän myös Scarletista! Vaikka hän on myös ärsyttävä. :) Ja Donna Noblesta. Varmasti on paljonkin hyviä hahmoja, en vain nyt saa päähäni. Parhaita ovat ne joita ei ole kirjiutettu pelkästään edustamaan jotakin sukupuolta, vaan kokonaisiksi ihmisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, minä olen täysin sokea Kill Billin epäonnistumisille, mutta se onkin lempileffojani.

      Poista
    2. Lisäys: en pidä action-leffojen mieshahmojaan erityisesti parempina kuin naishahmoja. Jotenkin tuntuu että genre perustuukin ihan muulle kuin syvällisille henkilöhahmoille...

      Poista
    3. Kill Billin naiset olivat mielestäni monipuolisia. Elokuvassa kyseenalaistetaan Morsiammen verinen kostoretki. Vernita Green on nykyään kotiäiti, jonka lapsesta tulee orpo. Budd on täysi luuseri, joka siivoaa vessoja. Bill on hyvä isä lapselleen. Eli pidän elokuvasta, koska hahmot elävät toimintarooliensa ulkopuolella.

      Mullistavinta Kill Billissä on naisten määrä ja rooli tarinan keskiössä. Tarinan miehet ovat "heikompia". Billin tai Buddin taistelut eivät ole verisiä spektaaleita, kuten Morsiammen taistelut entisten naistovereidensa kanssa. Se oli mielestäni uutta silloin kun leffa ilmestyi.

      Eli Kill Billin hahmot nimenomaan tuntuvat kokonaisilta hahmoilta. Toisaalta ymmärrän, ettei toiminta ole sinun juttusi Bee. ;)

      Poista
    4. Toiminta ei ole minun juttuni, mutta se ei tarkoita ettenkö voisi katsoa sitä analysoiden. Kill Billistä voisin kirjoittaa vaikka esseen. :) Silmäni avautuivat sen suhteen yhdellä naistutkimus/mediakurssilla, jolla leffaa tarkasteltiin kriittisesti. En tiedä ovatko leffat sinänsä antifeministisiä, mutta eivät ne minusta feministisiäkään ole. Olen valmis kyllä perustelemaan näkemystäni lisää. Ja Billkönhyvä isä? No jos on sitä mieltä että hyvät isät ampuu lastensa äidit...

      Poista
    5. Joo en usko, että Kill Bill on mikään feminismin riemuvoitto. ;) Jotain yritystä tuntuu kuitenkin olevan, sillä naiset ovat moniulotteisempia ja heitä on seksualisoitu tavallista vähemmän (Gogon koulutyttöpuvun ja Ellen hoitaja-asun ulkopuolella naiset pukeutuvat aika käytännöllisesti).

      Mielestäni tässä voi erottaa Billin ja Morsiammen suhteen Billin isyydestä. Hän kohtelee leffassa tytärtään hyvin rakastavasti ja isällisesti, mikä viittaa siihen, että kusipää on voinut muuttua vuosien varrella.

      Se ei kuitenkaan tarkoita, että Bill olisi yhtään vähempää halveksuttava ja huono ihmisolento. Hän on tehnyt hirveitä tekoja, joten leffan logiikan mukaan hän ansaitsee kuoleman.

      Ns. pahatkin hahmot voivat olla hyviä jollain elämänsä osa-alueella. Se inhimillistää heitä ja tekee tarinasta hivenen monimutkaisemman.

      Poista
    6. Naishahmoja on ehkä seksualisoitu vähemmän, joo. Mutta silti he ovat kaikki kauniita ja laihoja. Naiset ovat toiminnallisempia ja he ovat tärkeässä roolissa leffassa, ja on toki edistystä, ettei tässä ole perinteistä mies pelastaa naisen -sankarikuviota. Pääpaholainen on kuitenkin mies, naisia käytetään seksuaalisesti hyväksi ja eniten heitä määrittävä tekijä näyttäisi kuitenkin olevan äitiys. Tai no, ainakin päähenkilöä määrittävä. Se tekee hänestä toiminnallisen.

      Mielestäni niitä ei oikein voi erottaa toisistaan, mutta ymmärrän pointtisi. Ei tämä leffa pahimmasta päästä ole, mutta en tiedä, en jotenkin ole koskaan ymmärtänyt hehkutusta.

      Poista
    7. Pointtisi ovat ihan totta, Bee. ;) Yritän itse tarkastella näitä aina kontekstissa. Toimintaelokuvan pääosassa ei todennäköisesti nähdä muuta kuin laihaa valkoihoista naishahmoa vielä pitkään aikaan. Äiteys hahmojen voimanlähteenä on myös trope, josta on tullut hyväksyttävä Ellen Ripleyn/Sarah Connorin jäljillä.

      Itselleni Kill Billin suurin miinus on juuri tuo väkivalta naisia kohtaan. Osaltaan se esitetään realistisena, mutta minusta siinä on myös mässäilyn makua. Esim. sehän ei riittänyt, että katsoja näkee Morsiammen hakatun naaman ensimmäisenä, hän saa kuulan kalloonsa ja herää koomastaan ilman lastaan. Ehei, tähän piti vielä heittää ällö sivujuoni Buddista, joka päästää porukkaa naimaan Morsianta maksua vastaan hänen koomansa aikana.

      Hehkutus johtuu osaltaan siitä, että Morsian on myös miesyleisön hyväksymä sankaritar. Pidän Kill Bill kakkosesta enemmän kuin ykkösestä varmaan siksi, että siinä hahmot on inhimillistetty paremmin ja Morsiankin on muuta kuin raivostunut tappokone. Tarantinon naisista pidin enemmän Inglorious Basterdsin Shoshannasta.

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Minua on aina ärsyttänyt elokuvien näennäisesti vahvat naiset, joiden elämä tuntuu silti pyörivän vain ja ainoastaan miesten ympärillä. Se, että nainen pitää seksistä, rakastuu tai haluaa naimisiin, ei ole heikkous, mutta niin kuin sanoit, ei parisuhde todellakaan ole kenelläkään koko elämä.

    On hirveän traagista, että naissankareista pitää edes erikseen keskustella, ettei voida vain käyttää neutraalia sanaa "sankari", mutta tällaisessa maailmassa me elämme. Jostain syystä miehet ja naiset ovat kummallisessa kilpailuasemassa keskenään (mitä ei voi hirveästi ihmetellä, koska naiset nyt ovat aina olleet ja ovat vieläkin huonommassa asemassa kuin miehet, eli pieleen on menty jo kauan sitten), vaikka miehiä ei olisi olemassa ilman naisia, eikä naisia ilman miehiä.

    Toiseksi ärsyttää juuri se, että nainen ei saa olla naisellinen, ns. tavallinen nainen (viehättävä tai vähemmän viehättävä) ollakseen kiinnostava ja pärjätäkseen maailmassa, että hänen täytyy muuttaa itseään miehisemmäksi. Kovistella, kiroilla, tapella ja tosiaan välillä inhota toisia naisia. Se ei ole mitään tasa-arvoa se.

    Itsellä lempihahmoja ovat Ripley ja Dana Scully. Pidän myös Bones- sarjan Tohtori Brennanista. Roolihahmo on liioitellun nerokas ja outo ollakseen kovin realistinen, mutta se on viihdyttävä yhdistelmä. Paavi Johanna on mielenkiintoinen tarina, joka kertoo älykkäästä ja vahvasta naisesta, mutta hänenkin on esitettävä miestä päästäkseen yhtään minnekään.

    Game of Thrones- sarjassa on ihan mielenkiintoisia naisia. Esim Daenerys Targaryen, joka nousee varsin alistetusta asemasta. George R.R. Martin on sanonutkin itseään feministiksi.

    "There's one thing that's interesting about your books. I noticed that you write women really well and really different. Where does that come from?"

    George R.R. Martin: "You know, I've always considered women to be people."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dana Scully on aivan loistava esimerkki. Hän on älykäs, vahva ja naisellinen. Bones ja minä emme ole samalla aaltopituudella, joten en voi kommentoida Brennania. Paavi Johanna pitää varmaan tsekata tulevaisuudessa.

      Ripley on siitä mielenkiintoinen esimerkki, että hänen hahmonsa oli alunperin mies. Ripley on 1. elokuvassa aikalailla tyypillinen miehinen nainen, eli jämpti ja tehtäväorientoitunut. Leffasta on leikattu pois kohtaus, jossa perinteisempi nainen Lambert käy läimäisemässä Reipleytä sairastuvalla, kun Ripley ei meinaa päästää Kanea sisään karanteenin vuoksi.

      Seuraavassa elokuvassa hänet on kirjoitettu pehmeämmäksi ja äidillisemmäksi. Kolmas saa miesfanit usein raivon valtaan, kun hahmo kehtaa harrastaa lääkärin kanssa seksiä, vaikkei rakasta tätä. Myös hänen itsetuhoiset ajatuksensa saavat usein faneilta kritiikkiä. Ripleyn pitäisi kai heidän mielissään olla jonkinlainen yli-inhimillinen madonnahahmo, joka ei epäröi tai tunne seksuaalista halua.

      Valtaistuinpeli ei vedonnut minuun kirjana (kuten ei Sormusten Herrakaan), mutta TV-sarjaa olen katsonut. Siinä on käsittääkseni menty takapakkia naishahmojen kanssa (koska heidän ajatuksiaan ei aina näy ruudulla?). Mutta monipuolisia naisia siinä ainakin on! Minua kiehtoo esim. Cercei. Hänen kaltaisiaan naishahmoja on harvemmin esillä.

      Poista
  3. Loistava postaus, kiitos. Minusta näitä pitäisi eritellä enemmänkin. Uusimmista jutuista tulee ehkä Katniss mieleen hyvistä naishahmoista. Ja olen hulluna Veronica Marsiin, tämä on harvinaista siksikin kun minä harvoin todella lämpeän päähenkilöille. Sinä kai taisit ko sarjaa suositellakin?

    Buffy on minulle tärkeä sarja ja vaikka esim se lesbokuvio on vuonna -13 katsottuna aika nolosti tehty niin olen saanut Buffysta paljon irti, myös omaan kirjoittamiseeni. Jatkossa minua kiinnostaisi nähdä todella femme, ehkä jopa kanamainen naishahmo kiinnostavassa roolissa. Ehkä jotakin Harmonyn tyylistä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin voinut "luennoida" tästä aiheesta enemmänkin, mutten halua saarnata. ;)

      Nälkäpelin parhaita saavutuksia on se, kuinka myös pojat ovat onnistuneet samaistumaan Katnissin hahmoon (miehethän eivät voi samaistua naishahmoihin median korkeimpien voimien mukaan). Myös rakkauskuvioiden työntäminen sivualalle on ihailtavaa.

      Veronica Mars on yllättävän hyvä sarja, vaikka silläkin on omat heikkoutensa. Ja joo, minä taisin sanoa siitä. :D

      Buffy oli aikanaan todella edistyksellinen. Willow/Tara suhdetta vaivasi pitkään se, etteivät he saaneet suudella/olla fyysisesti lähekkäin, koska kanava ei sallinut sitä! Harmi vaan, että suhde päättyi kuten päättyi :(

      Kanamaisista naishahmoista paras on Elle Woods. Tiedät varmaan Reese Witherspoonin Legally Blonde leffat? Päällisin puolin ne ovat hömppää, mutta Elle on kertakaikkiaan rakastettava hahmo kanamaisuudestaan huolimatta. Pidän myös Sandra Bullockin romanttisista komedioista. :D

      Niin ja toivon, että Nälkäpeli leffat laajentavat Effie Trinketin hahmon kehitystä. Hänessä olisi potentiaalia!

      Poista
    2. Meidän täytyy selvästikin pitää joku feministinen iltama, haluan lisää luennointia. :D

      Itse asiassa en siedä romanttisia komedioita niin sikäli kanahahmot jäävät aika vähälle. Kanalla pitää olla kontrasti.

      Spin-off Effielle pliis! Hihi.

      Poista
    3. No ensihätään voin sanoa, että Nörttityttöjen Finconn paneeli on nyt heidän sivuillaan luettavissa. Katsellaan iltamaa joskus myöhemmin. ;)

      Romanttiset komediat voivat olla todella hit & miss kamaa, mutta tuo Legally Blonde oli mielestäni viestiltään erittäin positiivinen. Elle oli alkuun mieheensä takertuva, mutta kehittyi sitten itsenäiseksi ja osaavaksi naiseksi.

      Uusimman trailerin perusteella Effiellä voisi olla ehkä enemmän puuhaa uusissa leffoissa, joten sormet ristiin! :D

      Poista
  4. Aivan loistava postaus ja hyvä, että esimerkkejä oli paljon, niin joukkoon mahtui monta tuttua hahmoa. :)

    Syyllistyn huonoihin naishahmoihin, tosin he ovat aika usein sivuosissa. Tosin mielestäni olen luonut myös muutaman hyvän naishahmon.

    Alastair Reynolds! Scifiä ja hyviä naishahmoja. Prefektin pääosa on nainen ja varsin näppärä mutta tekee myös virheitä ja vastaa niistä (kirjan lukemisesta on kauan, joten en muista enää tarkemmin). Jäänpuskijoissa kaksi tarinan tärkeintä hahmoa on naisia, ja heidän viha-ystävyyssuhteensa ja valtataistelunsa vaikuttaa koko lähes 800-sivuisen kirjan läpi. Muutenkin tasa-arvo on Jäänpuskijoissa varsin pitkälle vietyä.

    Ja Katniss ja Game of Thronesin Dany ovat myös hyviä hahmoja. Tosin viimeisessä kirjassa kypsyin Katnissiin. Ai niin, Desperate Housewives on täynnä hyviä naishahmoja! :D Tykkäsin myös Body of Proofin (suomennettu typerästi Totuuden anatomiaksi ja näytettiin viimeksi ihan väärään aikaan) pääosasta, jonka nimeä en muista. Ja Castlen Kate Beckett on myös hyvä hahmo.

    Sivuhahmoista pakko sanoa, että joskus tyttöystävä-/äitihenkilöä vain tarvitaan, eikä hän sivuhahmona ehdi / saa tilaa kehittyä. Myös miespuolisia vastineita näille löytyy.

    Tuo George R. R. Martinin sitaatti oli kyllä loistava. Pääasia on kirjoittaa hyviä hahmoja, olivat ne mitä sukupuolta tahansa. Sivuhahmojen kanssa voi vähän joustaa. Ja jokaisen hahmon funktiota kannattaa miettiä ja tarvittaessa karsia turhat tyypit (nyyh!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noita omia suosikkejani ei sitten pidä lukea "tosi hyvin kirjoitettuina naisina". He vain ovat syystä tai toisesta minulle rakkaita.

      Aina voi petrata! Minä esim. kirjoitin nuorempana paljon naishahmoja, mutta he olivat hyvin passiivisia ja välillä pikemminkin rasite mieshahmoille. Miksi kirjoittaisin sellaisia, kun en itsekään halua lukea heistä?

      Pitää joskus lukea joku Reynoldsin kirja. Olet häntä hehkuttanut aika paljon ;)

      En ole tainnut katsoa Desperate Housewivesia pahemmin. Pidän kyllä saippuanmakuisistakin naisista! :D En ole nähnyt myöskään Body of Proofia. Katniss on omakin suosikki. Valtaistuinpelin Dany kyllä kasvaa ihmisenä, muttei ole omia suosikkeja. Beckett on ihana!

      Jep, mainitsinkin saman sivuhahmoista yllä. Loppupeleissä tarina on kuitenkin päähenkilön. Mutta sivuhahmoistakin voi tehdä ikimuistoisia (Effie Trinket <3)!

      Turhien hahmojen karsiminen on ikävintä. Onneksi heidät voi laittaa talteen ja käyttää myöhemmin. ;)

      Poista
  5. Löysin postauksesi hakiessani... no jotain vahvoja naishahmoja. Joten ajattelin kommentoidakin. :D

    Itselleni tärkein naishahmo on ollut Scarlett, joka oikeastaan pitkälti pilasikin minun lukunautintoni (luin Tuulen viemän ala-asteella), koska vastaavia mielenkiintoisia naishahmoja ei kovin usein tule vastaan, joten päädyn lukemaan mielenkiintoisista mieshahmoista. TV-sarjoissa suosikkejani ovat tietenkin olleet Dana Scully ja Buffy ja kunniamaininnan voisi antaa (alkuperäisen) Kovan lain naishahmoille. China Beachin naiset olivat myös kaikki mielenkiintoisia ja erilaisia; siinä olisi sarja, joka olisi kiva saada uusintana. Ja varmasti unohdan kyllä nyt jonkin tärkeän sarjan/hahmon...

    Mainitsit myös sarjan Nikita, jota erityisesti halusin kommentoida. En ole katsonut tätä uudempaa versiota, mutta pari vuotta sitten löysin uudelleen kanadalaisen sarjan La Femme Nikita, johon tämäkin sarja pohjautuu kai enemmän kuin itse elokuvaan. Muistaakseni ainakin Michaelin ja Amandan hahmot on siitä suoraan kopioitu. Senpä takia tämä uusi ärsyttääkin niin kovin, koska tykkäsin vanhemmasta enemmän. Vanhemmassa Nikita oli jotenkin... vähemmän seksualisoitu ehkä, hyvännäköinen tietenkin, mutta uskottavampi. (Kerran hänellä oli jopa pitkälahkeiset alushousut (reiteen), koska oli talvi!) Puhumattakaan tietenkään Michaelin roolin tekevästä Roy Dupuis'ta, jolla on karismaa ja lahjakkuutta vaikka muille jakaa, hän tosin näyttelee sarjassa hyvin vähäeleisesti (koska hänhän on kylmäverinen tappaja). Suosittelen tsekkaamaan. :-P https://www.youtube.com/watch?v=5WzN8NrliIY

    En ole pitkään aikaan oikein jaksanut innostua uusista tv-sarjoista, mutta viimeisimmissä tuttavuuksissa on ollut yleensä musta naishahmo, jotka ovat olleet ihan mielenkiintoisia. Kohde (Person of Interest), Sleepy Hollow ja Scandal ovat nyt päällimmäisinä mielessä, samoin Luther, jossa on valkoinen psykopaattimurhaajanainen. Näistä oikeastaan vain Scandalissa naisella on suhde jonkun kanssa (eli naimisissa olevan valkoisen presidentin kanssa)... :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vanhoja postauksia saa ihan mielellään kommentoida. ;)

      Tiedän kyllä La Femme Nikitan ja olen sitä joskus yrittänyt katsoa. Minulla kävi hiukan kuin sinulla uuden Nikitan kanssa: en pitänyt siitä miten LFM kertoi leffan tarinan uudelleen ja luovutin katsottuani puoli kautta.

      Minusta uusi sarja ei ole niin pahasti seksualisoitu kuin mainonnasta ehkä luulisi. Pilotin jälkeen Nikitan vaatteet ovat pääasiassa funktionaalisia ja ammattimaisia. Pidän myös siitä, että uusi sarja sijoittuu aikaan jolloin Nikita on jo paennut järjestöltä.

      Person of Interest & Sleepy Hollow ovat tuttuja ja etenkin Sleepy Hollow on ollut minulle mieleen naishahmojensa vuoksi. Pidän myös Lutherin Alicesta valtavasti. :)

      Poista