lauantai 15. kesäkuuta 2013

J.S Meresmaa: Mifongin Perintö

Päätin poikkeuksellisesti kirjoittaa muutaman sanan lukemisistani. Kirjan lukeminen herätti ajatuksia, joten miksipä olla jakamatta niitä! 

Sain Mifongeista ensimmäisen kerran tietoa kirjablogien kautta, kun kirjan arvostelut alkoivat siellä pyöriä. Kirjaa kehuttiin käännösfantasiahenkiseksi, joten kiinnostuin siitä saman tien. Lukutaustani on hyvin fantasiaväritteinen, mutten ole lukenut oikein mitään aktiivisesti sitten lukion. 


Syy miksi kirja valikoitui luettavaksi, oli siis haluni tutustua uusiin suomalaisiin kirjoihin. Pihinä tapauksena osallistuin myös kirjailijan blogissa arvontaan, jossa voitin sarjan kakkososan. Kukin voi itse päätellä miten tämä hirveä lahjus on vaikuttanut arvostelun sisältöön ;)

J.S.Meresmaa, 2012, Karisto, oma ostos

Mifongin perintö aloittaa Meresmaan Mifonki-sarjan (trilogian?). Kirja oli laitettu kaupassa lanuhyllylle, mutta mielestäni aikuinenkin viihtyy sen parissa.

Tarina kertoo prinsessa Ardisista, joka joutuu häidensä alla Merontesiin kirjanhakumatkalla saapuneen Dante Rodastanin pelastamaksi. Ei-niin-yllättäen Dante miellyttää Ardisin silmää enemmän kuin ikääntyvä kuningas, jolle hänet on luvattu. He rakastuvat, mutta Ardis valitsee velvollisuutensa prinsessana orastavien tunteiden sijasta. Salaliittojen, katalien suunnitelmien ja monien käänteiden kautta Dante ja Ardis joutuvat mukaan vauhdikkaaseen seikkailuun.

Luin kirjan muutamassa illassa, mikä varmasti kertoo sen mukaansatempaavuudesta. Meresmaalla on lahja kirjoittaa fantasiamaailmastaan aistikkaasti ja uskottavasti. Toisinaan kirja tuntui fantasiamausteiselta historialliselta romaanilta, joka kertoo yksityiskohtien uskottavuudesta. Mifongin maailma itsessään olikin mielestäni kirjan parasta antia.

Annan ison plussan ratkaisusta lisätä kirjan alkuun hahmolistaus, joka helpotti lukemista. Hahmoista pääpari ei onnistunut sytyttämään minussa suuria tunteita. Pidän aktiivisemmista sankarittarista, vaikka Ardis selvästi kasvoikin kirjan aikana ja oli loppua kohden paljon mielenkiintoisempi hahmo. 

Danten Linn-sisko on enemmän sitä naismallia, josta haluan lukea. Ikäväkseni hänen roolinsa oli kirjassa aika pieni, kuten myös toisen suosikkihahmoni Harbenin. Pidin myös Danten pantteriystävästä Reusta ♥

Olisin ehkä toivonut tarinan pahiksille enemmän konkreettista tekemistä kirjan alkuun. Myöhemmin Verna ja Bran onnistuivat herättämään kiinnostukseni. Pidän hyvin erityyppisistä rakkaustarinoista kuin Danten ja Ardisin kielletty romanssi, joten saatoin hiukan pyöritellä silmiäni hahmojen soutaessa ja huovatessa.

Huomasin hämmentyväni Meresmaan ratkaisusta harrastaa head hoppingia lukujen sisällä. Alkuun luulin, että lukujen alussa ilmoitetaan aina näkökulmahahmo kullekin luvulle, jonka näkökulmasta ei poiketa. Siispä kun näkökulma pomppasikin johonkin toisen hahmon ajatuksiin yhden tai kahden kappaleen ajaksi, tuntui se äkilliseltä. Tätä tapahtui paljon etenkin Ardisin ja Danten kohtaamisissa, mutta pomppiminen ei suinkaan rajoittunut päähenkilöihin vaan ajatuksia kerrottiin myös sivuhahmoilta, eikä ratkaisu tuntunut aina perustellulta. Puolessa välissä kirjaa lukujen alussa ei enää nimetty näkökulmahahmoja lainkaan.

Head hopping on tyylikeino joillekin kirjailijoille (mm. Nora Roberts). Minulle se on pieni punainen vaate. Lukiessa minusta tuntui, että jännite kärsi ratkaisusta kertoa lukijalle muidenkin ajatukset. Erityisesti mietin tätä Landisin hahmon kohdalla ja myöhemmin Vernan tavatessa Ardisin. 

Toinen lukunautintoani hälventävä seikka oli hahmojen innostus esittää kysymyksiä. Kuka teki, mitä teki, miksi teki? Kysymyksiä tuli usein tulvana, ja ne alleviivasivat ajatuksia, joita mietin muutenkin. Aliarvioitiinko lukijaa? Ehkä hiukan, mutta toisaalta tämäkin on yksilöllinen kokemus. 

Vaikka kirja hyödynsikin aika tyypillisiä asetelmia, ei juoni tuntunut liian ennustettavalta, ja lopun cliffhanger sai minut kiinnostumaan jatkosta. 

En rakastunut kirjaan, mutta viihdyin sen parissa, joka on itsessään iso asia laiskalle lukijalle. Mielestäni Mifongissa on ainesta koukuttaa minut tulevaisuudessa ja annan sarjalle mielelläni siihen tilaisuuden. 

12 kommenttia:

  1. Jouduit siis hankkimaan kirjan päästäksesi lukemaan voittamasi jatko-osan. :) Itsekin olen tämän kirjan lukenut, en ihan älyttömästi ihastunut, mutta varmasti tälle on oma lukijakuntansa. Minä en pidä hahmolistauksista, koska niistä tulee jotenkin sellainen olo, että "nyt alat lukea kirjaa", ne häiritsevät uppoutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en nyt varsinaisesti joutunut hankkimaan, mutta päätin hankkia. Kärsivällisyys ei ole hyveitäni ;)

      Paksuissa kirjoissa arvostan hahmolistauksia ja muita vastaavia, koska minulla on hirveän huono nimimuisti. Usein listaukset ovat kirjan lopussa, jolloin niiden ei pitäisi häiritä lukunautintoa.

      Poista
  2. Vaarna eikä, tämä postaus on puhdasta korruptiota! Aloitin juuri kirjan. Ehkä ajankohta on sattumaa, ehkä olen mainontasi uhri. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinun lukemisesi liittyy postaukseeni mitenkään, niin toimin kuten kunnon nilkki: syytän uhria.

      Eli sinun vika oli! Mitäs avasit postauksen, luit sen ja katsoit kuvan (niin eikö menekin aika viettelevästi tuo Mifonki tuonne kirjahyllyyn, mitä, mitä???) ;D

      Poista
    2. Jännää miten kaikesta huolimatta kitisijät saivat tahtonsa läpi ja bloggaajat viimeistään nyt kertovat, mistä kirja ym. on peräisin. Tätähän ei olisi voinut hoitaa bloggaajia ja blogien lukijoita dissaamatta. Missiossa on neljä arviota joista kaksi on a-kappale enkä ole tätä kertonut vielä äääääääää ääää äääää ääääää!!!!666

      Poista
    3. Tuskin alan täällä mitään arvioita jatkuvasti tekemään, mutta jos noin pienestä tulee onnelliseksi niin mikäs siinä. Hyvä Dee! Fight the power ja silleen! ;)

      Henk.koht. en välitä saako joku blogi rahaa/pullia/ilmaista kamaa ja kehuu sen seurauksena jotain firmaa tai tuotetta. Samaa tehdään jo naistenlehdissä, eikä kukaan itke, että heidänkin pitäisi ilmoittaa sponsoroinnit yms.

      Poista
  3. Mietinkin, että kannattaako tämä lukea. Nyt ehkä jaksankin hipsiä kirjastoon lainaamaan. (olettaen, että tämä löytyy sieltä) Ideana ei välttämättä niin kiinnostava, mutta haluan tutustua uuteen suomalaiseen fantasiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kakkososan lukeneena voin sanoa, että pidin siitä ykkösosaa enemmän. Suosikkihahmoni Linn oli tällä kertaa näkökulmahahmona ja Ardisin ja Danten romanssi oli pienemmässä roolissa. Rakastunut en edelleenkään ole, mutta koukuttunut kuitenkin.

      Kannattaa ainakin kokeilla jos kirja miellyttäisi. ;D

      Poista
  4. Myös minä kuulun siihen joukkioon, joka on jo pitkään pyöritellyt näitä kirjoja käsissäni ja miettinyt pitäisikö jatkokertomus lukea. Arvostelusi perusteella sarja vaikuttaa sopivan minulle. En ole koskaan erityisemmin välittänyt "miekka/magia-fantasiasta", mutta Meresmaan tapa kuvata romaaninsa maailmaa kiinnostaa minua. Vaikuttaa myös siltä, että henkilöhahmoja on ollut paljon: ovatko kaikki hahmot tarpeellisia, ja olisiko lukijan mahdollista muistaa ja tunnistaa hahmot ilman romaanin henkilöhahmolistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mifongit keskittyvät mielestäni enemmän henkilöhahmojen välisiin suhteisiin kuin maailman pelastamiseen tai toimintaan. Tietyllä tapaa tässä on perhesaagan aineksiakin, koska sukujen historiaa selvitellään ja perhesiteet ovat vahvassa osassa.

      Hahmoja on jokunen, muttei niin paljoa, ettei heidän perässään pysyisi. Kakkoskirjan kohdalla en kaivannut hahmolistausta enää lainkaan.

      Aina kannattaa kokeilla! Ensimmäisestä kirjasta näkee miten sarjan mukana viihtyy. Minusta nämä olivat nopeasti luettavia ja viihdyttäviä. :)

      Poista
  5. Satuin lukemaan tämän arvostelusi uudestaan kun siihen blogisi sivupalkissa taas törmäsin - olen lukenut sen joskus aikaisemmin, mutta silloin minulla ei ollut omaa blogia. Piti vain sanomani, että minusta on helpottavaa nähdä että en ole ainut, jota häiritsi näkökulman vaihtaminen kesken kohtauksen. Tässä kuitenkin ollaan selvästi yhden hahmon näkökulmassa, ei ole sellaista 1800-lukulaista kertojaääntä tai muutenkaan selvästi kaikkitietävää kertojaa, vaan vaikutelma on aina tietystä näkökulmahahmosta, ja sitten yhtäkkiä kerrotaankin ihan toisen tyypin ajatuksia - silloin tulee se vaikutelma, että hahmo on ajatustenlukija. Kirja oli muuten sangen hyvin kirjoitettu, siinä määrin että jouduin päivittämään käsityksiäni suomalaisesta fantasiasta sieltä 1990-luvulta ja toteamaan että sitähän kannattaa myös lukea. Mutta aina kun noita kohtia tuli, meinasin heittää kirjan seinään ärsytyksestä. Reagoin näkökulmajuttuihin tosi voimakkaasti, luultavasti siksi että minulla on tapana lukiessa eläytyä vahvasti ja nimenomaan mennä näkökulmahahmon nahkoihin. Joten jos sieltä yhtäkkiä kesken kohtauksen pompataankin toisen tyypin nahkoihin, tulee vähän sellainen olo kuin minut itseni pakotettaisiin äkkiarvaamatta jonkun muun ihmisen ruumiiseen. Sitä paitsi se tosiaan sotkee jännitettä (varsinkin noissa mainitsemissasi kohtauksissa) ja tekee vaikeammaksi tietää, mitkä ajatukset ja huomiot ovat kenenkin hahmon.

    Mutta joo, muuten oikein nautittava kirja, ja kiva että suomeksi julkaistaan tällaistakin. Ja minustakin kirjoittaminen parani toisessa osassa, siinä ei edes niin paljon hypitty päästä toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanoin headhopping on minulle henkilökohtainen ärsyke, vaikka sitä harrastavia kirjoja näkyy ihan jatkuvasti. Syy on pitkälti sama kuin sinulla. ;)

      Olen ilokseni huomannut, että Meresmaa on kehittynyt kirjojen välillä. Ja vaikken sarjaan rakastunutkaan, haluan kyllä edelleen lukea syksyllä ilmestyvän kolmannen osan. Tekstissä on sellaista perinteisen seikkailun viehätystä.

      Ikävää, että Karisto päätti luopua tästä sarjasta, mutta hienoa että Myllylahti siihen uskoo. Minusta Mifongit ovat mukava piristysruiske suomalaisen tuohifantasian joukossa. :)

      Poista