sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Paluu

Olen päivitellyt blogia hiukan verkkaisammin viime aikoina. Ei liene liioiteltua todeta, että kävin viime kuussa hyvin lähellä nanopsykoosia. Puolessa välissä kuukautta unohdin jopa molempien pankkikorttieni pin-koodit. Ajatukset pyörivät oikeasti niin pakkomielteisesti KK:n ympärillä. (>.<)

Nanosta toipumisen parasta lääkettä onkin ollut pelaaminen. Se pakottaa ajatukset kauas pois kirjoittamisesta ja arjesta. Minun nanomyrkkyni on ollut Dark Souls peli, jossa Nintendoajan masokistinen vaikeustaso aiheuttaa sen, että kuoleminen on jatkuvaa. Siinä ei jää aikaa pohtia hahmojeni sielunkiertoa tai juonen sudenkuoppia.

Masokistinen pelinautinto muistuttaa kummasti kirjoittamista...

Pitkän peliviikon jälkeen olen palannut energisenä ja uuden idean kanssa messiin. Takavasemmalta ilmestyi horisonttiin epämääräinen kesäproggis, josta en vielä toistaiseksi kerro enempää. Sen verran kumminkin sanon, että puuhaan nyt aikataulun kanssa uutta spefinovellia.

Viikko sitten en saanut siihen ideanpoikastakaan, mutta pelaaminen antoi sopivasti luovuudelle lepoa ja sain torstaina kirjoitettua liki 3 000 sanaa. Uudesta ideasta on hyvä fiilis ja se pyörii nyt jo töissäkin mielessä. Tuntuu ihanalta kirjoittaa ilman pakkoa ja tehdä omannäköistä novellia! 

Olen kuitenkin havainnut nykyisessä projektissa paljon yhtäläisyyksiä aikaisempaan "tuotantoon". Siinä missä suunnittelin nuorempana suuria fantastisia maailmoja ja massiivisia historioita, olen vanhempana kääntynyt aina vain enemmän urbaanin fantasian puoleen. Tarinasta riippuen genremääritelmä on maaginen realismi, uuskumma tai reaalifantasia ja nämä genret tuntuvat olevan nousussa.

Aloinkin miettiä olenko nojautunut tähän suuntaan omaehtoisesti vai vaikutteiden kautta? En pahemmin lue suomalaista kirjallisuutta, mitä nyt pyörin blogimaailmassa ja lueskelen mm. ilmaisten nettilehtien spefinovelleja. Olenko kääntynyt tähän suuntaan siksi, että nykyilmapiirissä maagisia elementtejä sisältävä kirjallisuus on hyväksyttävämpää? Että sillä on enemmän julkaisumahdollisuuksia kuin perinteisellä fantasialla tai sci-fillä?

Maagisuudesta on tullut arkista, sääntöjen mukaista.

Yliluonnollisuus on toki aina kiehtonut, mutta maailmani tuntuivat aiemmin laajemmilta ja mielikuvituksellisemmilta. Nyt sijoitan tarinoitani aina vain tavallisempiin maisemiin. Ideat arkistuvat. Onko se vain aikuistumista, että mielikuvitukselle tulee oma kattonsa? 

Toisaalta uusi suunta tuntuu omalta. En usko ajautuneeni siihen ulkoisten vaikuttimien kautta. Ei kai kukaan usko nuorempana kirjoittavansa sellaista, mitä myöhemmin kirjoittaa? Ehkä täysfantasiaa on vain tullut yliannostus ja into sen pariin palaa vielä joskus?

2 kommenttia:

  1. Luulen että on ihan luonnollista, että siirtyy kirjoittamaan erityyppistä kirjallisuutta kuin nuorempana, tai että tulee vuosienkin taukoja johonkin genreen. Jos se vain tuntuu hyvältä suunnalta, siitä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaan ihan oikeassa. Olen aina ollut hiukan kokeilunhaluinen. Ficcejä kirjoittaessanikin seilailin fandomeiden välillä aika vaihtia, vaikka kirjoittajat tavallisesti pesiytyvät vain muutamaan.

      Pelkään kovasti sitä, että päädyn vain toistamaan itseäni.

      Poista