tiistai 21. toukokuuta 2013

Juuret


Kirjoittajan erämää. Tunnette sen varmasti.

Bloggaaminen ei ole oikein napannut viime aikoina. Olen pitkälti jättänyt kässärit lojumaan sitten Nanon ja kirjoitellut spefinovellia tai ollut koelukijana. Novellin kirjoittaminen puolestaan on jo toistamiseen osoittautunut haasteeksi ja saanut ajattelemaan juuriani kirjoittajana.

Ottaen huomioon miten kauan olen kirjoittanut aktiivisesti, sitä kuvittelisi kirjoittamisen luonnostuvan paljon paremmin. Totuus on, ettei luonnistu. Viimeiset puoli vuotta ovat olleet hyvin erilaiset viime vuosiin verrattuna.

Ajatella, että vasta vuosi sitten kirjoitin 3-4k viikkotahtia ficcejä. Jep, romaanikässärin pituisia fan fiction tarinoita. Siihen päälle tein ehkä novelliin verrattavissa olevia standaloneja kuin vettä vain. Sain idean, tein suunnitelman, toteutin sen ja wham bam thank you ma'am!

Vuosien kokemus ja oman ilmaisun hiominen, uskollisia lukijoita, kirjoittajatovereita... ja kuitenkin tuntuu, että vaikka fan fiction opetti paljon, eivät opetukset ole suoraan siirrettävissä ns. oikeaan kirjoittamiseen. En pysty kirjoittamaan kässäreitä kuten kirjoitin ficcejä. Novellit eivät toimi kuten standalonet.

Vaadinko itseltäni enemmän? Kyseenalaistanko enemmän tekemisiäni? Vai onko pohjamateriaalin merkitys todellakin niin suuri? Nuo lainatut maailmat, joiden päälle sai rakentaa?


Kirjoittaminen nykyisellään tuntuu trial & error tyyppiseltä pelaamiselta. Siinä missä osasin ennen vailita oikean strategian miltei saman tien, täytyy nyt astua sudenkuoppiin kahta kauheammin. Tapa, jolla kirjoitan, luonnostelen, suunnittelen ja editoin ei oikeastaan ole muuttunut. Ja kuitenkin kirjoittaminen on hankalaa verrattuna entiseen.

Ehkä kahden lajityypin erot ovat selviä niille, jotka eivät ole toiseen koskaan sukeltaneet?

Pintapuolisestihan ficcaus on laiskaa; otetaan toisten maailma ja hahmot ja kirjoitetaan niistä. Mutta uudet tarinat vaativat sisäistä eheyttä siinä missä ficitkin. Toisinaan fandom ei edes ollut kuin ponnistuslauta, joka tarjosi hyvin vähän taustaa sivulla seisovalle hahmolle. Paljon oli rakennettava tyhjästä. Ja vaikka sisältö ladattiin muille luettavaksi kappale kerrallaan, täytyi ne editoida omien taitojensa (tai beta-lukijan) mukaisesti parhaan mahdolliseen kuntoon. Tämä siksi, että tarjolla olevasta ilmaisesta sisällöstä luettavaksi päätyivät hyvin kirjoitetut ja kommentoitaviksi todella hyvin kirjoitetut (suhteessa fandomin kokoon tietenkin ja muistetaan sekin, että 50 Shades on Twilight-fandomin syytä).

Luulen kuitenkin, että olisin parempi  kirjoittaja, jos en olisi tehnyt aivan toisenlaista kirjoittamista niin pitkään. Toisaalta olisinko yhtä rohkea kirjoittaja, jos en olisi lukenut ja kokeillut kaikkea sitä mihin yllytettiin? Olisinko yhtä avoin palautteelle? Olisiko minulla itseluottamusta samalla lailla? Olisiko kirjoittajan ääneni samanlainen?

Nuorempana en oikeastaan tuntenut muita kirjoittajia, saati sitten kyennyt etsimään foorumia kirjoituksilleni. Mutta fan fictionin yhteisöt ottivat sisäänsä kaikenlaisia kirjoittajia. Se maailma oli aivan erilaista kuin aiemmin tuntemani yksin puurtaminen. Siellä sai lukijoita, sai keskustella intohimoisesti kirjoittamisesta ja sen lieveilmiöistä. Vieraan kielen rajoitukset katosivat vuosien varrella ja aina oli uusi fandom, johon sukeltaa.

Loppujen lopuksi fandom oli paras mahdollinen hautomo nuorelle kirjoittajalle kielimuurista huolimatta. Jossain vaiheessa sitä alkaa uskoa itseensä, kun riittävän moni lukija kehuu jotain oivallusta tai sanavalintaa. Mitä nyt naureskelen sille, ettei aivan ensimmäisiä kirjoitelmiani naurettu ulos foorumeilta. Onneksi modit olivat ymmärtäväisiä nuoria suomalaisia ja heidän kielitaitoaan kohtaan.

7 kommenttia:

  1. Kirjoittelin itsekin nuorempana vähän ficcejä... mutta lähinnä siksi että mielestäni joissain kirjoissa asiat olisivat voineet päättyä toisin, ja ficcasin lopun erilaiseksi. Tai sitten pistin itseni tai jonkun mary sue -superhahmon mukaan tarinaan. Kirjoitin muutakin, mutta ficcaaminen oli tosiaan minulle aika yksityistä, omia haaveita toisten hahmoista ja tarinoista.

    Olisin luultavasti tarvinnut kirjoittajakavereita, ja olisin tarvinnut muiden kommentteja. Uskon että olisin paljon pidemmällä kirjoitustaidoissani jos olisin kehdannut näyttää tekstejäni muille jo aiemmin... mutta olin kyllä sen verran itsepäinen pienenä ettei kukaan olisi saanut minua mukaan ficcimaailmaan tai edes mihinkään kirjoitusfoorumille :D

    Olen aina pitänyt ficcaajia vähän hölmöinä. Lähinnä siksi, että jos kerran ideaa riittää oikeasti pitkän tarinan kirjoittamiseen niin miksei tee sitä omista hahmoistaan? Siksikö ettei usko tarinansa olevan tarpeeksi suosittu ellei mukana seikkaile tuttuja hahmoja muualta? Hölmöä sekin. Minua kiinnostavat kirjoittajan itsensä ajatukset, sisäinen maailma hahmoineen jne. Minua ei kiinnosta lukea jonkun sovitusta toisen hahmoista... tosin kuten musiikkiinkiin tähän pätee se, että toisen sovitus voi olla alkuperäistä parempi. Eli on tämä edelleen minulle vähän ristiriitainen aihe.

    Olin nuorempana kyllä "laadukkaiden" ficcien suurkuluttaja. En jaksanut lukea kovin pitkiä ficcejä, minusta ei ollut mitään järkeä että fanitarina on yhtä pitkä kuin itse alkuperäisteos... mutta tuota... Legolas x olifantti taisi olla tämän ficinluku-urani loppupuolen tähtihetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kaikki kirjoittavat nuorempana enemmän tai vähemmän fan fictionia. Ensimmäiset kässärini lainasivat niin paljon ideoita Buffysta tai vastaavasta, että olisivat voineet olla ficcejäkin. Opimme kopioimalla ihan kuin maalaritkin.

      Aloittaessani yli 10 vuotta sitten, ei ollut blogimaailmaa ja foorumitkin olivat lapsenkengissä. Kirjoittamisessa oli yksin. Siinä iässä oli hankala rakentaa kokonaisia maailmoja itsekseen, kun taas loppua kohden muiden maailmojen rajapinnat alkoivat kiristää.

      Ja totuus on, että vaikka fan fictionilla oli OFF.net vastikkeensa, oli sieltä mahdotonta erottua edukseen ja löytää lukijoita. En usko, että olisin jatkanut kirjoittamista näin pitkään ilman saamaani rohkaisua. Vanhempieni pragmaattinen näkökanta kirjoittamiseen on, ettei siitä saa ammattia ja se on pikemminkin harrastus.

      Pitkät tarinat nimenomaan ovat parhaita! Vaikka pääosa ficeistä on romanttista hömppää, on seassa taitavia kirjoittajia, jotka kehittävät taitojaan fan fictionin parissa ja siirtyvät myöhemmin omiin julkaisuihinsa. Pitkät ficit ovat näiden kirjoittajien harjoitelmia. Ja tietenkin se, että kaikki kirjoittajat eivät haaveile julkaisusta, mutta haluavat yhä kirjoittaa.

      Sääntöjä kuitenkin on ja pitää olla. Olen aina kunnioittanut fan fictioniin kielteisesti suhtautuvien tahojen mielipidettä.

      Poista
    2. Ei aiemmin toiminut kommentointi jostain syystä, mutta siis piti vain tulla huomauttamaan vielä että suurin kunnia minulle olisi se jos omasta tekstistäni joskus tehtäisiin fanfictionia! :D En sitten tiedä miten tämä tunne mahtuu tuohon aiempaan varsin kielteiseen filosofiaani. Mutta ehkä näen kaiken edelleen niin että ficcien pitäisi olla lyhyitä. Jos jaksaa kirjoittaa nanon mittaisen tekstin niin jaksaa kyllä luoda omat hahmot, ja pöytälaatikkoon senkin voi laittaa, harjoitelmana. :D

      Poista
  2. Fanficit ovat itselleni aika tuntematon alue, joten en osaa verrata, mutta varmaan niiden kirjoittaminen on erilaista kuin kokonaan itse kehittelemiensä tarinoiden. Mutta olet kyllä kirjoittanut hurjasti! Ei siitä ainakaan haittaa ole voinut olla, koska tunnut saaneen fikkaamisen kautta niin paljon. :) Minä puursin yksin tosi pitkään, vasta noin puolitoista vuotta sitten löysin netin kirjoittajaverkostot, tai pääsin osaksi niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu usein, että pitäisi puhua enemmän fan fictionista, kun sillä ja fandomilla on (osittain aiheesta) niin kiistanalainen maine.

      Ymmärrän kyllä muiden kirjoittajien kauhun siitä, että joku koskisi heidän hahmoihinsa, mutta leijonan osa fandomista perustuu nimenomaan muille medioille kuin kirjoille (pelit, sarjat, elokuvat). Nämä tarinat eivät oikeastaan ole yhden ihmisen hengentuoksia vaan kokonaisten tiimien (kirjoittajat, ohjaajat, näyttelijät). Tarinat elävät ja niistä tehdään jatkuvasti uusia tulkintoja, vähän kuin jatkona tarinankerrontaperinteelle. Kirjoista/julkisuuden henkilöistä en ficcaa.

      Vasta 1,5 vuotta sitten? Vau, en tajunnut ollenkaan.

      Olen itse pyörinyt jos jonkinmoisella foorumilla ihan pennusta lähtien, joten internetillä on ollut merkittävä rooli kirjoittamisessani oikeastaan aina. Ellei muuta, niin olen ainakin lukenut ja kirjoittanut niin paljon sekundaa, että siitä luulisi oppineen jotain. ;)

      Poista
    2. Aa, sinä et ficcaa kirjallisuudesta siis? En yhtään arvannut! Enkä ole tuota jotenkin tajunnut, että peleistä / elokuvistakin ficataan. Jep, noita ei tule miellettyä samalla tavalla yhden hengen luomuksiksi.

      Joo, ehkä voisi sanoa, että nettifoorumit ovat minulle aika uutta vielä. :D Meillä ei ollut kotona nettiä, kun olin lapsi tai nuori, vaikka monilla muilla kavereillani oli.

      Poista
    3. Joo, minulla ei ole yleensä mitään lisättävää kirjoihin. Muissa medioissa kirjoitettu tarina on mielenkiintoinen juuri siksi, että siinä pääsee pureutumaan hahmoihin syvällisemmin. ;)

      Ja tuo selittääkin paljon. Muutin "omaan" vuokrakämppään jo lukioikäisenä, joten vanhempani eivät kauheasti vahtineet netinkäyttöä. Haksahdin sitten foorumimaailmaan lopullisesti.

      Poista