torstai 11. huhtikuuta 2013

Kakkosviikko suolla


Leirielämä jatkuu. Tänään menee rikki 20k.

Olen selvinnyt jo kakkosviikolle, mutta Nanolle tyypillinen kakkosviikon uupumus vaivaa. Tässä kohtaa yleensä luovutin ensimmäisinä vuosina. 20k oli pitkään minulle se maaginen raja, jossa kiinnostus lopahti. Kirjan keskikohta.

Onneksi nykyisin on enemmän raivoa puskea eteenpäin, vaikka ideoiden epätäydellisyys tuleekin tässä vaiheessa kovin usein vastaan. KK:n ensimmäiset 10k ovat yllättävän mielenkiintoista luettavaa, mutta nyt kun juonen pitäisi puskea eteenpäin alkaa minua vaivata monikin asia.

Vesitänkö hahmojeni elämää narratiivisilla valinnoilla: tunkemalla yhden hahmon näkökulmaan absurdia huumoria, kiertelemällä selkeitä vastauksia toisen identtiteettiin? Onko teksti liian puhekielistä, eli missä vaiheessa lukukelpoisuus kärsii? Yritän siis kirjoittaa semi-realistista kauhua, jossa on yliluonnollinen elementti, enkä ole välttämättä lainkaan omalla mukavuusalueellani.

Nyt tarvitsisi siis tarpoa suolla ilman ruokaa ja juomaa samalla kun keuhkot kirkuvat happea. Viikonlopun jälkeen pitäisi helpottaa. Tarinassa puskee päälle uusi vaihde ja toivottavasti sen myötä uusi energia.

Luulen kuitenkin, että ensi kuussa on pakko pitää taukoa kirjoittamisesta. Lukea muutama kirja, tehdä jotain ihan muuta. Ja kun sitten kirjoitan, keskityn varmaan johonkin hiukan maagisempaan. KK:n maailma on aika synkkä ja masentava ja kaipaan siitä varmasti taukoa kuun loputtua.

Tarina tulee varmasti vaatimaan pirusti editointia ja työtä, mutta raakaversio on sentään olemassa. Eipä ole kyseessä taas yksi loistava idea, joka jää kirjoittamatta. ;)

6 kommenttia:

  1. Juu, tämä kakkosviikko kyllä käy voimille ja hermolle. Nyt ei muuta kuin hammasta purren eteenpäin, vaikka suovesi saappaisiin tunkeutuukin. Tuo loppulauseesi kannustaa :-)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua miksi nämä on aina minulle niin hankalia. :P Luovuttamista en onneksi salli.

      Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  2. Hei, tsemppiä! Se mitä näytit, höllii. Ensi kuussa voi ottaa iisisti. Tai sitten ei. Kirjoittaja on kirjoittaja. Pakko vain alistua siihen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, muistin juuri, että minähän otin ennen muuttoa tosi rennosti. Lupailin itselleni, että teen sit campin ja editoin sen M:n. Että iisisti ja iisisti. ;)

      Poista
  3. Minä toivuin viime nanosta kirjoittamalla joulukuun raapaleita. Tämä nano on sujunut iisistä, marraskuun nanon kanssa meinasin luovuttaa. Onneksi en tehnyt niin. Ajattele Motivaatiovalasta! Kyllä se siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole luovuttamassa, tuntuu vain vähän väsyneeltä ison elämänmuutoksen ja kirjoittamisen keskellä. Kyllä se siitä! Kun olen yli puolenvälin, niin kirjoittaminen muuttuu taas innostuneemmaksi. :D

      Pitääkin laittaa motivaatiovalas jonnekin näkyville ;D

      Poista