keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Dinosauruksia marginaalissa

Nanottamista on vielä kaksi viikkoa, mutta puoliväli on jo saavutettu! Enää tarvitsee pysyä järjissään nuo kaksi viikkoa ja ehkä kirjoittaa hieman enemmän, jotta tavoite on valmis pari päivää ennen H-hetkeä.

Viime viikonloppuna olin kuitenkin vielä tukehtua tähän, kummalliseen KK:n, joka tuntuu aivan erilaiselta kuin mikään muu aikaisemmin kirjoittamani. Istuin siskoni remontin keskellä läppäri sylissä ja tuijotin kuollein silmin ilmassa lentävää sahanpurua. Siskoni kysyi, että onko tämä nyt ihan normaalia potea moista masokistista angstia harrastuksen parissa? Että eikö harrastuksesta tule yleensä hyvä mieli? Sanoin, että minua on aina ollut hiukan pakko patistaa kirjoittamaan.

Tämä isosiskoni ei ole koskaan tajunnut kirjoittamista. Välillä mietin tajuanko sitä itsekään.

Jos kirjoittamista vertaa talon rakentamiseen,
näyttää oma prosessini varmaan tältä...

On fiksua aloittaa kirjoittaminen, kun tarinankaari on jo mietitty. Silloin välttyy moisilta ahdistavilta blokeilta, joissa mahdollisuuksien maailma onkin käärmeiden valtaama puutarha. Minä en ihan osaa sitä. Innostun niin päähäni putkahtavista hahmoista, että haluan nyt ja heti viettämään aikaa heidän kanssaan.

20k onkin se maaginen taikaraja, jossa sitten tajuan, etten tunne heitä tarpeeksi hyvin. Että se yksittäinen piirre tai ominaisuus ei ole koko totuus ja että kertoakseni tarinan, on minun ymmärrettävä mihin he ovat menossa ja millaista vauhtia. Tähänkin blokkiin auttoi hahmojen purkaminen. Hahmottelin heitä riivaavat kriisit, tavat joilla kriisit eskaloituisivat ja ratkaisut noihin kriiseihin. Sen jälkeen olikin helppoa jatkaa.

Olin esitellyt kriisien oireita antamatta niille nimiä. Stephen Kingin luunkaivamiskielikuva toimii: löysin aluksi maasta vain palasia dinosaurusten rangoista.

Kriisien nimeäminen on muuten hankalaa! Se on se lopullinen tuomio, joka sulkee muiden mahdollisuuksien ovet. Tajusin työntäneeni tahattomasti melkein jokaisen hahmon marginaaliin: on koditonta, maahanmuuttajataustaista, fetissin omaavia, muunsukupuolista jne. En lähtenyt luomaan hahmoja näistä lähtökohdista, vaan he pikemminkin paljastivat vihjeillä itsestään minulle aina lisää kirjoittaessani, jonka jälkeen sain tehdä diagnooseja. 

Toisaalta nämä oivallukset myös pelottavat. Vähemmistöt ovat aihe, jonka pelkään painajaisissani kössiväni totaalisesti. Kuka nyt haluaisi tuottaa tarinoillaan mielipahaa lukijoilleen tai jo muutenkin parjatuille ihmisryhmille? Lupasin itselleni, etten ottaisi paineita hahmoista nanon aikana vaan miettisin sen jälkeen mitä olen heistä kirjoittanut. Tämä lienee ainoa tapa säilyä selväjärkisenä kuun loppuun saakka.

Hetki, jolloin häpeällisesti tajuan,
ettei kirjahyllyssäni ole suomalaisia kirjailijoita lainkaan!

Ja koska innostuin tilaamaan muutaman kirjan lähikirjastooni kesken Nanon, mietin myös sitä millainen rooli on lukemillani kirjoilla kirjoittamiseeni? Kannattaako raakatekstiä tuottaessaan ylipäätään lukea mitään? Pääteekö vanha viisaus myös kirjoittamissa: olet mitä syöt (kirjoitat mitä luet)?

Sain viimein käteeni J.G Ballardin kirjan Crash/Kolari, 1973, jonka lukemisesta olen jo pitkään haaveillut. Kirjahan kertoo siis autokolarifetissistä, ainakin näin pintapuolisesti. Sen lukeminen on herättänyt paljon ajatuksia, mm. myös sen, että ehkä aina silloin tällöin kirjoittaisin arvosteluja. Arvostelublogia tästä ei saa kirveelläkään, mutta välillä kohdalle osuu kirjoja, joista haluaisin sanoa jotakin.

Tajusin myös lukevani edelleen masentavan paljon käännöskirjallisuutta. Koska pöydällä makaavat Ballard ja Murakami, joita olen himoinnut lukea jo pitkään, päätin alustavaksi ottaa kesälle lukuprojektin: 10 suomalaiskirjailijoiden kirjaa.

Eihän se ole loppupeleissä paljoa, mutta siitä on hyvä aloittaa. Ilokseni jopa havaitsin, että osasin melkein nimetä tarpeeksi kirjoja tai kirjailijoita lonkalta ja vieläpä ihan tuoreitakin tapauksia. Ehkä kaikki toivo ei siis ole vielä mennyt?

6 kommenttia:

  1. Onnea luista! Minä luulen että vapaalukijat ovat mitä lukevat. Jos en kirjoittaisi, lukisin paaaljon suppeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä selkeyttävää tajuta millaista hahmoa kirjoittaa! Enää ei tarvitse arvailla. ;)

      Eli kirjoittaja suodattaa enemmän lukemaansa ja seikkailee kirjavalinnoissaan?

      Poista
  2. Minä ainakin kirjoitan sitä mitä luen! Siis fantasiaa. :D Tai jos ollaan pilkunviilaajia, niin spekulatiivista fantasiaa.

    Minulle tulee blokki, vaikka olisin suunnitellutkin tarinaani tapahtumia. Ei varmaan ihan normaalia, mutta niin vain on käynyt ainakin yhden kerran. :D

    Toivottavasti pääset nanossa tavoitteeseesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän moni lukee samanlaista kuin itsekin kirjoittaa. Ongelmana on löytää vain aiheeseen uusia näkökulmia ja tuoreita ajatuksia, sekä säilyttää oma ääni. Siksi onkin mielestäni avartavaa lukea kaikkea mahdollista eikä vain sitä ominta genreä.

      Väsymys ja stressi ovat myös tehokkaita blokkaajia. Silloin pitää osata levätä.

      Kiitos! Samaa toivon itsekin.

      Poista
    2. No, sitten minulla todellakin on stressi. Kai se laantuu, kun saan kaikki sellaiset asiat pois tästä alta, jotka minua stressaavat.

      Poista
    3. Kyllä se siitä! Ota ihan iisisti. En osaa kuvitellakaan miten vaikeaa on jatkaa elämistä ja olemista, kun kässäri seikkailee maailmalla. ;)

      Poista