tiistai 23. huhtikuuta 2013

Taustatarinan paikka

Alan selvästi taas pohtia kirjoittamista teorian kautta nanottamisen lähestyessä loppuaan. Ensi kuussa palaan todennäköisesti M:n editoinnin pariin, mutta olen huomannut pohtivani myös KK:tä teknisesti. Miksi juoni toimii näin? Millaista kieltä käytän? Millaisilla välineillä kerron tarinan?

Kirjailijan maailmassa menneisyyden raunioilla on väliä.

Kirjoitin viikonloppuna useamman kohtauksen, jossa KK:n päähenkilöitä haastatellaan. Heidän on pakko muistella elämäänsä taaksepäin hetkeen, jolloin vaikeudet alkoivat. Haastattelu - se mitä sanottiin ja jätettiin sanomatta - on hetki, jolloin lukijalle kerrotaan suoraan sellaisia asioita, joita tämä on toivottavasti jo miettinyt itsekin. Haastatteluiden kirjoittaminen sai minut kuitenkin ajattelemaan.

Ovatko taustatarinat tarpeellisia vai eivät?

Törmäsin jo M:ssä taustatarinoiden ongelmallisuuteen. Kaikki kässärin jännitteet juonsivat hahmojen taustatarinoista, mutta suuren hahmokaartin kanssa oli oikeasti mietittävä miten tieto välittyisi lukijalle parhaiten. Kaikkea ei voinut vain sanoa. Poistin editoidessa yhden takauman, mutta tiedän jo nyt, että se on korvattava jollakin muulla, jotta tarinassa on järkeä.

Kuvittelisin taustatarinalle olevan enemmän aikaa moniosaisessa kirjasarjassa kuin itsenäisessä teoksessa ja siksi ratkoin osan ongelmista sarjaksi suunnitellussa M:ssa siirtämällä tavaraa hypoteettisiin jatko-osiin. Samalla kirjojen olisi kuitenkin seistävä omilla jaloillaan. 

Nyt pohdin voisiko KK toimia ilman ko. haastatteluja. Toisaalta lukijalle paljastuu niissä paljon tietoa, joka selittää hahmojen käytöstä ja persoonaa, toisaalta kaikki ei ole välttämätöntä juonelle. Missä menee kultainen raja?

Aeon Fluxin maailmassa eletään hetkessä.

Voiko tarina toimia ilman päähenkilön taustatarinaa? 

Olen huomannut muissa medioissa mieltyväni toisinaan hahmoihin, joilla ei ole taustatarinaa, mutta en muista törmänneeni sellaiseen kirjassa. Hyvä esimerkki on mielestäni animaatio Aeon Fluxin päähenkilö Aeon. Hänen menneisyydestään ei kirjaimellisesti kerrota mitään sarjan kuluessa, kuten ei myöskään hänen antagonististaan Trevor Goodchildista.

Yleisesti ottaen tarinoissa hahmoilla on kuitenkin taustatarina. Vaikka hahmo kärsisikin äärimmäisen salaisesta taustatarinasta, jota ei koskaan paljasteta lukijalle, taustatarinaan viitataan ja siitä esitetään kysymyksiä. Olematon taustatarina on itsessään väline, jolla lukija saadaan kiinnostumaan hahmosta. Luodaan mielikuva siitä, että ainakin kirjoittaja tietää mistä on kyse, vaikkei välttämättä tietäisi.

Hahmovetoisessa tarinassa kuvittelisin taustatarinan tärkeämmäksi kuin juonivetoisessa. En ole tainnut koskaan kirjoittaa hahmoa, jolla ei olisi taustatarinaa. Taustatarina on usein se asia, jonka haluan kertoa lukijalle mahdollisimman pian: "Katsokaa nyt kun tää tyyppi on niin cool!"

Millaistakohan olisi kirjoittaa hahmoa, jolla ei ole taustatarinaa? En nyt puhu muistinsa menettäneestä muukalaisesti, jonka salaisuuden paljastuminen on tarinan ydin, vaan hahmosta, jonka menneisyydessä ei ole mitään mielenkiintoista.

Päätin palkita itseni varaamalla muutaman kesälomapäivän toukokuun alkuun. Sain siis vapun jälkeen mukavan miniloman. Malttaisinkohan olla kirjoittamatta?

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Haasteiden aikaa

Sain Retalta haasteen Todella Vaiheessa blogissa. En yleensä niin innostu haasteista, mutta tämä on loistava tauko hullusta nanottamisesta ;)

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Säännöt ovat tässä:

  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
  2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 
  3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
  4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 
  5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
  6. Ei takaisin haastamista. Kysymykset haastetuille

11 FAKTAA MINUSTA

1. Sain oikeastaan suurimman osan seksuaalivalistuksestani fandomin kautta. Aloin lukea fan ficcejä teini-iän kynnyksellä ja totta kai halusin lukea juuri sitä mitä ei olisi saanut. Tästä johtuen en kauheasti hätkähtele rajummastakaan menosta... ellei sitten puhuta oikeasti fandomin pimeistä kulmista (Dobby stretches, Sir! - lapsuus päättyi kyllä viimeistään tuohon >.<)

2. En ole erityisen genre-uskollinen kirjoittaja tai lukija. Kiinnostun enemmän hahmoista kuin heidän ympäristöistään.

3. Olen koukussa energiajuomiin.

4. Teen aina kirjoittamilleni tarinoille huolella soittolistat, joita kuuntelen kirjoittaessani. Esim. KK:ssa tein jokaiselle kuudesta hahmosta oman soittolistan päästäkseni heidän päidensä sisään, kun vaihdoin hahmoa. Tykitän musiikkia jykevillä kuulokkeillani niin lujaa, ettei muu maailma häiritse, kun kirjoitan.

5. Olen feministi. Naishahmoni suostuvat harvoin jäämään seinäkoristeiksi, vaan yleensä pyörittävät show:ta miesten sortuessa omiin heikkouksiinsa. En suinkaan usko, että on olemassa oikeaa naisenmallia, vaan että me naiset ansaitsemme tulla onnellisiksi kukin omilla ehdoillamme. Kirjoitan itse aktiivisia naisia, koska lapsena halusin lukea heitä ja jouduin usein pettymään.

6. Rakastan elokuvia. Olen kävelevä turhan leffatrivian automaatti. Ärsytän usein ihmisiä keskustelemalla elokuvista niiden aikana, jos kyseessä on tuttu elokuva. Haluan analysoida kokemaani, minkä vuoksi avokkini kutsuu minua ei-halutuksi kommenttiraidaksi. Katson elokuvia myös kommenttiraidoilla...

7. Olen kasvanut kieroon jo nuorena. Pidän väkivaltaelokuvista, jossa päät räjähtelevät kuin melonit ja väkivalta vedetään niin överiksi, ettei sitä voi ottaa enää tosissaan. Sellaista Robocop ja Dredd-tyylistä väkivaltaa. Kidutuspornoa en kestä eli SAW:t ja Hostelit jäävät katsomatta (kun taas Hellraiser on suosikkikauhusarjani). 

8. Pidän ihan tolkuttomasti elokuvamusiikista oli se klassista tai 80-luvun syntikkasoundeja tai mitä vaan. Kuuntelen elokuvamusiikkia jopa elokuvista, joita en ole ikinä nähnyt. Esim. Dario Marionelli säveltää pukudraamoihin musiikkia, joka ei ole minun suosikkigenreni, mutta pidän valtavasti hänen musiikistaan.

9.Minulla on oikeastaan vain muutama elokuva, joita katsoessa itken. Yksi näistä on ensimmäinen Sormusten Herra, jossa alan itkeä, kun pääsemme Boromirin kuolinkohtaukseen. Luulisi, että olisin karaistunut, Sean kun on kuollut varmaan jokaisessa elokuvassa, jossa olen hänet nähnyt, mutta ei. Boromir on lempihahmoni trilogiassa ja kyynelehdin ihan tolkuttomasti hetken koittaessa.

10. Maailmankuvani on aika kyyninen. Olen ateisti, mutta erittäin kiinnostunut erilaisista uskonnoista ja uskomuksista. Pidän vanhojen mytologioiden yliluonnollisuudesta ja symboliikasta.

11.Maustani kertonee paljon se, että pidän David Lynchin tuotannosta: etenkin Twin Peaks ja Lost Highway ovat olleet suuria vaikuttajia tarinoihini.


KYSYMYKSET

1. Oletko tyytyväinen käsialaasi?
En osaa kirjoittaa kaunoa ollenkaan! Se on kamalan näköistä. Tekstaukseni on sen sijaan hyvin selkää ja miellyttävän näköistä.

2. Mitä mieltä olet facebook-chatista?
Olen lopen kyllästynyt koko Facebookkiin. Päivitän sinne jotain ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, enkä muutenkaan notku siellä. Minua ärsyttää muutenkin nykymaailmassa se, että kaikki on linkissä toisiinsa ja kaikki puuhani netissä tallentuvat jonnekin. En todellakaan halua jakaa koko maailman kanssa sitä missä pyörin, kun teen tutkimusta vaikkapa käsikirjoitusta varten...

3. Minkä elokuvan katsoin viimeksi?
Viimeksi katsoin itse Jim Hensonin Labyrintin, 1986, joka on ikivihreä klassikko ja upea fantasiaseikkalu. Omistan sen soundtrackin ja lapsena halusin Peikkokuninkaan vievän minutkin mukaansa. Pidän siitä, että Labyrintissa on vahva sanoma, eikä sankaritar jää David Bowien lumoihin, vaan tekee oikean ratkaisun lopuksi. 

4. Kärsitkö kevätmasennuksesta?
Kevät on pikemminkin se aika, kun herään masennuksesta. Pelkään ja ahdistun pimeästä, joten syksyn kaamosmasennus on välillä todella rankkaa aikaa.

5. Mitä mieltä olet klassikkokirjoista? Tai siitä, että oppilaat laitetaan koulussa lukemaan niitä.
Hyvä asia. Mielestäni on hyvä pitää nuoret kirjansyrjässä kiinni ja opettaa muutakin kuin viihteen lukemista.

6. Keitä julkkiksia olet tavannut/nähnyt?
 En oikein välitä julkkiksista. He ovat usein hyvin erilaisia kuin mitä mainostavat. Minun on pakko erottaa ihmiset heidän tekemistään asioista, koska kaikista löytyy kuraa. Vaikkapa  Roman Polanski.

7. Mikä on lempiherkkusi?
 Mokkapalat!

8. Kerro joku väärinkäsitys, joka sinulla oli pienenä. Esim. että pienenä luulit, että tuuli johtuu siitä kun puut heiluvat, eikä toisin päin.
Halusin pienenä armeijaan sotilaaksi, koska Arnold Swarzenegger oli idolini. Tajusin vasta vähän myöhemmin, ettei siellä pääse kommandoksi taistelemaan avaruusolentoja vastaan XD

9. Mikä oli ensimmäinen matka minkä teit ilman vanhempiasi?
En nyt muista pienellä skaalalla. Kuljin pitkiäkin bussimatkoja jo nuorena. Ihan ulkomaile ensimmäinen taisi olla 15-vuotiaana matka Englantiin onlinetuttavani luo. 

10. Ovatko paperilehdet mielestäsi kuoleva median muoto?
Eivät ne kokonaan kuole koskaan. 

11. Minkälainen TV-sarjojen tai elokuvien katsoja olet? Tarkoitan tällä sitä, saako seurassasi puhua kun katsot jotain, huudatko televisiolle tai muuta sellaista.
Jos katson ensimmäistä kertaa, en siedä mitään melua. Elokuvateatterissa ei saa puhua. Jos leffa on tuttu, minä puhun aivan liikaa. ;)

MINUN KYSYMYKSENI

1. Mitä mieltä olet runoudesta? Kiinnostavatko runot?
2. Mikä on tärkein saavutuksesi tähän mennessä?
3. Kahvia vai teetä?
4. Oletko genreuskollinen lukija tai kirjoittaja?
5. Mikä on suosikkielokuvasi?
6. Mitä pelkäät?
7. Auto vai julkiset kulkuneuvot?
8. Osaatko muita kieliä? Mitä?
9. Mikä on paheesi?
10. Mitä ajattelet kirjallisuuden tulevaisuudesta?
11. Onko kesäsuunnitelmia? Millaisia?




Haastan teidät!

Ajatusviivallatanssia
Calendula Officinalis
Hey Sinnerman
Hukkateillä
Kirjailija(ko)
Lukuhoukka
Missio Kässäri
Unelmat ja Tummat tarinat
(variations of) Iinustii
Ceri (koska teet oman blogin???)
Älä itke ruma lapsi

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Dinosauruksia marginaalissa

Nanottamista on vielä kaksi viikkoa, mutta puoliväli on jo saavutettu! Enää tarvitsee pysyä järjissään nuo kaksi viikkoa ja ehkä kirjoittaa hieman enemmän, jotta tavoite on valmis pari päivää ennen H-hetkeä.

Viime viikonloppuna olin kuitenkin vielä tukehtua tähän, kummalliseen KK:n, joka tuntuu aivan erilaiselta kuin mikään muu aikaisemmin kirjoittamani. Istuin siskoni remontin keskellä läppäri sylissä ja tuijotin kuollein silmin ilmassa lentävää sahanpurua. Siskoni kysyi, että onko tämä nyt ihan normaalia potea moista masokistista angstia harrastuksen parissa? Että eikö harrastuksesta tule yleensä hyvä mieli? Sanoin, että minua on aina ollut hiukan pakko patistaa kirjoittamaan.

Tämä isosiskoni ei ole koskaan tajunnut kirjoittamista. Välillä mietin tajuanko sitä itsekään.

Jos kirjoittamista vertaa talon rakentamiseen,
näyttää oma prosessini varmaan tältä...

On fiksua aloittaa kirjoittaminen, kun tarinankaari on jo mietitty. Silloin välttyy moisilta ahdistavilta blokeilta, joissa mahdollisuuksien maailma onkin käärmeiden valtaama puutarha. Minä en ihan osaa sitä. Innostun niin päähäni putkahtavista hahmoista, että haluan nyt ja heti viettämään aikaa heidän kanssaan.

20k onkin se maaginen taikaraja, jossa sitten tajuan, etten tunne heitä tarpeeksi hyvin. Että se yksittäinen piirre tai ominaisuus ei ole koko totuus ja että kertoakseni tarinan, on minun ymmärrettävä mihin he ovat menossa ja millaista vauhtia. Tähänkin blokkiin auttoi hahmojen purkaminen. Hahmottelin heitä riivaavat kriisit, tavat joilla kriisit eskaloituisivat ja ratkaisut noihin kriiseihin. Sen jälkeen olikin helppoa jatkaa.

Olin esitellyt kriisien oireita antamatta niille nimiä. Stephen Kingin luunkaivamiskielikuva toimii: löysin aluksi maasta vain palasia dinosaurusten rangoista.

Kriisien nimeäminen on muuten hankalaa! Se on se lopullinen tuomio, joka sulkee muiden mahdollisuuksien ovet. Tajusin työntäneeni tahattomasti melkein jokaisen hahmon marginaaliin: on koditonta, maahanmuuttajataustaista, fetissin omaavia, muunsukupuolista jne. En lähtenyt luomaan hahmoja näistä lähtökohdista, vaan he pikemminkin paljastivat vihjeillä itsestään minulle aina lisää kirjoittaessani, jonka jälkeen sain tehdä diagnooseja. 

Toisaalta nämä oivallukset myös pelottavat. Vähemmistöt ovat aihe, jonka pelkään painajaisissani kössiväni totaalisesti. Kuka nyt haluaisi tuottaa tarinoillaan mielipahaa lukijoilleen tai jo muutenkin parjatuille ihmisryhmille? Lupasin itselleni, etten ottaisi paineita hahmoista nanon aikana vaan miettisin sen jälkeen mitä olen heistä kirjoittanut. Tämä lienee ainoa tapa säilyä selväjärkisenä kuun loppuun saakka.

Hetki, jolloin häpeällisesti tajuan,
ettei kirjahyllyssäni ole suomalaisia kirjailijoita lainkaan!

Ja koska innostuin tilaamaan muutaman kirjan lähikirjastooni kesken Nanon, mietin myös sitä millainen rooli on lukemillani kirjoilla kirjoittamiseeni? Kannattaako raakatekstiä tuottaessaan ylipäätään lukea mitään? Pääteekö vanha viisaus myös kirjoittamissa: olet mitä syöt (kirjoitat mitä luet)?

Sain viimein käteeni J.G Ballardin kirjan Crash/Kolari, 1973, jonka lukemisesta olen jo pitkään haaveillut. Kirjahan kertoo siis autokolarifetissistä, ainakin näin pintapuolisesti. Sen lukeminen on herättänyt paljon ajatuksia, mm. myös sen, että ehkä aina silloin tällöin kirjoittaisin arvosteluja. Arvostelublogia tästä ei saa kirveelläkään, mutta välillä kohdalle osuu kirjoja, joista haluaisin sanoa jotakin.

Tajusin myös lukevani edelleen masentavan paljon käännöskirjallisuutta. Koska pöydällä makaavat Ballard ja Murakami, joita olen himoinnut lukea jo pitkään, päätin alustavaksi ottaa kesälle lukuprojektin: 10 suomalaiskirjailijoiden kirjaa.

Eihän se ole loppupeleissä paljoa, mutta siitä on hyvä aloittaa. Ilokseni jopa havaitsin, että osasin melkein nimetä tarpeeksi kirjoja tai kirjailijoita lonkalta ja vieläpä ihan tuoreitakin tapauksia. Ehkä kaikki toivo ei siis ole vielä mennyt?

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kakkosviikko suolla


Leirielämä jatkuu. Tänään menee rikki 20k.

Olen selvinnyt jo kakkosviikolle, mutta Nanolle tyypillinen kakkosviikon uupumus vaivaa. Tässä kohtaa yleensä luovutin ensimmäisinä vuosina. 20k oli pitkään minulle se maaginen raja, jossa kiinnostus lopahti. Kirjan keskikohta.

Onneksi nykyisin on enemmän raivoa puskea eteenpäin, vaikka ideoiden epätäydellisyys tuleekin tässä vaiheessa kovin usein vastaan. KK:n ensimmäiset 10k ovat yllättävän mielenkiintoista luettavaa, mutta nyt kun juonen pitäisi puskea eteenpäin alkaa minua vaivata monikin asia.

Vesitänkö hahmojeni elämää narratiivisilla valinnoilla: tunkemalla yhden hahmon näkökulmaan absurdia huumoria, kiertelemällä selkeitä vastauksia toisen identtiteettiin? Onko teksti liian puhekielistä, eli missä vaiheessa lukukelpoisuus kärsii? Yritän siis kirjoittaa semi-realistista kauhua, jossa on yliluonnollinen elementti, enkä ole välttämättä lainkaan omalla mukavuusalueellani.

Nyt tarvitsisi siis tarpoa suolla ilman ruokaa ja juomaa samalla kun keuhkot kirkuvat happea. Viikonlopun jälkeen pitäisi helpottaa. Tarinassa puskee päälle uusi vaihde ja toivottavasti sen myötä uusi energia.

Luulen kuitenkin, että ensi kuussa on pakko pitää taukoa kirjoittamisesta. Lukea muutama kirja, tehdä jotain ihan muuta. Ja kun sitten kirjoitan, keskityn varmaan johonkin hiukan maagisempaan. KK:n maailma on aika synkkä ja masentava ja kaipaan siitä varmasti taukoa kuun loputtua.

Tarina tulee varmasti vaatimaan pirusti editointia ja työtä, mutta raakaversio on sentään olemassa. Eipä ole kyseessä taas yksi loistava idea, joka jää kirjoittamatta. ;)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Leirimeininkiä!!!

Camp Nano tuli potkaistua eilen käyntiin tuhannella sanalla!

Täytyy kyllä myöntää, että Pääsiäisen kestäneen muuton keskellä olin jo niin väsynyt, että laadullisesti nuo sanat olivat aika kuraa, mutta annettakoon se anteeksi! Perjantaina muuttojengimme onnistui humaltumaan jo kahdeksan aikaan (kun kaikki huonekalut oli roudattu paikoilleen), joten paimentelin ainoana selvänä henkilönä talossa miehiä peteihin ja ajelin porukkaa kotiin. Tämän lisäksi uusi Yksinäisyyden Linnake on ihan sekasorrossa ja en tiedä yhtään missä esim. henkilökohtaisen hygienian välineeni ovat. O.o'

Iloisena uutisena se, että vaikka läppärini on diagnosoitu tuhoutuneeksi, on vanha kovalevy yhä toiminnassa ja sen sisältö on saatu pelastetuksi!

Vanha kovalevy on nyt saatu pukattua lainakoneeseen, joten pääsen nyt käsiksi KK:n Scriveneriin, muistiinpanoihin ja "kanteen". Tämähän on rustattu kuvapankin ilmaiskuvilla, mutta pointtina on lähinnä antaa mielikuvia itselle ja lukijoille ;) Koska lainakoneessa ei ole Photaria, en pääse muokkaamaan raakaversiota, joten tässä kansilehti yhdellä potentiaalisella nimellä:


Omaan käyttöön on tosin jo vakiintunut
KK-lyhenne toisesta nimiehdokkaasta...

Kuukausi kulunee seitsemän omituisen hahmon elämän parissa, yliluonnollisissa kauhun maisemissa ja (gasp!) suurilta osin realistisissa meiningeissä.

Hiukan tällä hetkellä riesoo, kun novelliyritelmä (joka siis inspiroi koko projektin) tuntuu kielellisesti paremmalta kuin uusi matsku, mutta eiköhän tämä tästä, kunhan vain löydän tasapainon puhekielen, kerronnan ja hahmojen omien äänten kanssa.

Hyvää Campia kaikille muillekin osallistujille! :D