tiistai 26. maaliskuuta 2013

Särkymättömiä


Kuva: Project Unbreakable

Seksuaalisen väkivallan selviytyjän syyttäminen on yhä jatkuva ilmiö. Ei vain viranomaisten ja tekijän tahoilta vaan myös uhrin perheen ja tuttavien joukossa. Hän joi liikaa. Hän sanoi ensin "kyllä". Hän ei tapellut vastaan. Hän antoi sen tapahtua. Hän ei ilmottanut rikosta. Hän tuhoaa tekijän elämän. Hän valehtelee.

Kulttuurimme uskoo voivansa määritellä ihmisen kivun asettamalla seksuaaliselle väkivalalle ahtaat raamit. Eihän sitä tapahdu miehille tai parisuhteissa. Kukapa nyt ei seksiä haluaisi vaikka on kykenemätön antamaan suostumuksensa? Seksuaalisessa väkivallassahan on kyse tietenkin seksistä - ei vallasta - eivätkä sen kohteet ole siksi muita kuin viehättäviä nuoria naisia. Eihän ihmistä voi raiskata käyttämättä väkivaltaa.

Lakimuutokset muuttavat asioita hieman valoisemmiksi, mutta muutos tarvitaan myös ihmisten siuhtautumiseen.

Tilastot vääristyvät, kun seksuaalisen väkivallan selviytyjät eivät osaa määritellä kokemaansa rikokseksi, sillä se ei mahdu virallisen määritelmän raameihin. Kertoessaan tapahtuneesta saavat he usein syytökset omaan niskaansa.

PROJECT UNBREAKABLE antaa toisenlaiset kasvot selviytyjille ja tekijöille.

5 kommenttia:

  1. Mietin pitkään jotakin kampanjaa, joka olisi mielestäni ollut hyvä ja tuli mieleen vain se Don't be that guy -systeemi. Ja siinäkin oletetaan että raiskaaja on mies. Mutta puhuttelevat sentään tekijää, eivät uhria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän kampanjoinnissa on usein ongelmana, ettei sillä saavuteta kuin pieni osa ihmisistä. Mielestäni seksuaalisesta väkivallasta pitäisi puhua jo seksuaalivalistuksen yhteydessä. Osallistumispakko kaikille.

      Inhottaa kun usein kampanjointi on nimenomaan vain naisten valistamista. "Älä kävele yksin illalla" ohjeita jne. Monella on yhä käsitys, että raiskaaja on aina tuntematon, joka hyökkää väkivaltaisesti pimeän turvin. :(

      Poista
    2. Ääh, peruskoulun seksuaalivalistuksessa on niin moni asia pielessä etten jaksa edes luetteloida.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen postaus kipeästä aiheesta. Nuo linkin takaa löytyvät kuvat nostivat kipeitä muistoja esiin (tosin ei omakohtaisia). Tästä pitäisi kampanjoida laajemmin ja tosiaan aloittaa sieltä peruskoulusta.
      Ja vaikka laki olisikin oikeaan suuntaan, nykytuomiot ovat käsittämättömän alhaisia.

      Poista
    4. Ikävää että tämä on koskettanut sinua ja (oletettavasti) läheisiäsi Rina!

      Nuo tuomiot ovat tosiaan jotain ihan käsittämätöntä. Johtuu mielestäni siitä luulosta, että teko on jotenkin lievempi, jossei siihen liity väkivaltaa pakottamisen yhteydessä. Ainakin kun lukee lehdistä niitä seikkoja, jotka katsotaan lieventäviksi asianhaaroiksi, niin pahaa tekee. :(

      Poista