keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Haavekuvia ja hurmiota

Rehellisesti sanottuna kirjoittamisen flow on ollut minulta hukassa viime kuukausina. On täytynyt tehdä vaikeita päätöksiä oman kirjoittamisen suhteen ja samalla polkea ylämäkeä työelämässä ja suunnitella muuttoa. Onpa johonkin väliin mahtunut aina ripaus eksistentialistista angstiakin, mikä nyt ei ole mitään uutta. Kauheinta on kuitenkin ollut kirjoittaa inspiroituneena, mutta ilman omaa flow:ta.

Mikä on inspiraation ja flow:n ero?

Minulle inspiraatio on idea, joka alkaa hakata aivokuortani lekalla halutessaan pois päästäni. Flow taas on se tunne, kun teksti kirjoittaa itse itsensä paperille. Eikä flow ole pelkästään kirjoittamista, se on myös oman tekstin lukemista nautiskellen.


Yoshitaka Amanon taide on aina ollut lähellä sydäntäni ♥

Pallo on ollut minulta pahemman kerran hukassa flow:n suhteen kun lopetin fan ficit. Niitä oli helppo kirjoittaa. Flow oli aina läsnä, koska kirjoitin sitä mitä halusin itse lukea ja olin täysin tyytyväinen vaikkei jokainen fikki saanutkaan montaa kymmentä review:ta.

Nyt olen kirjoittanut tarkoituksenmukaisesti ja yrittänyt puskea itseni ulos kaavasta, koska haluan tarkastella tekstiäni objektiivisesti. En ole kirjoittanut novelleja nautinnonhakuisesti, vaan analysoiden. Se on ollut pirun hyödyllistä, koska minun on ollut pakko purkaa kirjoittamistani: mikä on tyylini, missä mennään vikaan, miten kirjoitetaan genrejä. En kuitenkaan ole kokenut sitä sydämen pakahtumista, joka seuraa kun kirjoittaa tekstiä jota omat silmät syövät.

Haluan kirjoittaa teknisesti hyvin. Yritän opetella itsekriittisyyttä ja editointia. Se etteivät keskeneräiset novellini tunnu ikinä valmistuvan tukee tätä. Hyvä flow on kirjoittamisen suola. Se ei kuitenkaan tuota hyvää tekstiä.

Mitä siis ajan takaa? On pirun vaikeaa lyödä samaan laatikkoon ammattimainen kriittisyys ja kirjoittamisesta nauttiminen. Haluan nauttia kirjoittamisesta. Haluan samalla myös kirjoittaa paremmin ja tehdä töitä hampaat irvessä. Haluan, että lopputulos teknisesti hyvä ja minun mieleiseni. Työ ja nautinto vain ovat aikalailla spektrin eri päissä.


Lisää Amanoa. Saatoin unohtua selailemaan taidekirjojani ;)

Ja sitten aloin ihan yllättäen editoimaan syksyistä Nanoani, josta olen angstannut ja jonka editointia olen vältellyt kuukausitolkulla. Aloitin 50k kohdalta, koska halusin tavata tietyt tarinan hahmot. Vaihdoin fontin, lisäsin sisennykset ja aloin poistaa ylimääräisiä lauseita ja sanoja.

Aiemmin kun yritin editoida Nanoani, valtasi minut vain tympeä epätoivo. Tällä kertaa annoin itselleni anteeksi surkean alun ja hyppäsin suoraan siihen kohtaan tarinaa, joka minua kiinnosti. Kun alkupää vaatii tuhottomasti uudelleenkirjoittamista ja korjailua, olikin loppupään raakateksti todella hyvää. Innostuin taas kirjoittamastani ja nautin sen lukemisesta.

Editointiinkin tuli flow. En yrittänyt liikaa kerralla vaan keskityin veistämään suurimmat savikimpaleet "mestariteoksestani". Jätin yksityiskohtaisen kikkailun myöhemmäksi ja poistin turhat lauseet, korjasin dialogi-tagit, hioin hieman hahmojen persoonia muuttamalla dialogia sieltä täältä, poistamalla liian alleviivattuja ajatuksia.

Minulla oli hauskaa, viihdyin tarinan parissa ja hahmojen parissa, vaikka olin aiemmin kokenut epäonnistuneeni miltei täysin.


Hyllyssäni saattaa olla useampikin Amanon taidekirja...

Luulen, että kirjoittamisessakin pätee sama periaate kuin urheilussa. Alkuun asioihin keskittyy enemmän, yrittää tehdä suorituksensa juuri oikein. Kun sitten väsyy, alkaa homma pelittää vaistolla ja yksityiskohdat hälvenevät. Siksi Nanon toinen puolisko on teknisesti paljon paremmin kirjoitettu. Olin ekan 50k jälkeen poistanut elimistöstäni "kuonan" ja halusin tarinan valmiiksi. En pikakelannut, mutten myöskään enää viivytellyt tarinan kanssa tai yliselittänyt asioita.

Kirjoittaessa minulla oli kiihkeä vihasuhde yhteen päähenkilöistäni. Tämä naishahmo ärsytti minua yli kaiken. Nyt lukiessani tarinaa, tuntuu hahmo aivan eri ihmiseltä. Marraskuussa sanavarastooni kuului kiinteästi ilmaisu "Aurora perkele!", mutta nyt A:n kohtaukset olivatkin melkein parhaita.

Miten sainkin yhtäkkiä poistettua turhia kohtauksia, joissa suosikkihahmoni seikkailivat? Ne olivat henkireikä kirjoittaessani, ja nyt tuntuu, että ne voisi heivata kevyesti. Moni asia tuntuu kääntyneen päälaelleen.

Ja tässä on dialogia! Hauskaa ja kiinnostavaa dialogia. Osaan kirjoittaa dialogia! O.O

Tämä tunne on aivan mieletön. Kuukausien tarpomisen jälkeen tuntuu kuin edes jollain teksteistäni olisi toivoa. En edes puhu siitä, että joku muu innostuisi kirjoittamastani, vaan siitä että pidän itse tuottamastani tekstistä - niin kovasti jopa, etten malta olla kirjoittamatta tarinaa loppuun.

Projekti M:llä on sittenkin tulevaisuus?

10 kommenttia:

  1. Minusta kriittisyys ja nauttiminen yhdistyvät niin että raakaversio on nautintoa ja editointi kritiikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ihan sinut raakatekstini kanssa. Toivoisin, että osaisin kirjoittaa hieman tiiviimmin saman tien. Raakatekstini on tällä hetkellä niin paksua, että sen editointikin on todella raskasta.

      Eli raakatekstiin pitäisi saada hiukan lisää kriittisyyttä, jotta editointiinkin saisi enemmän nautintoa. Onneksi sitä kehittyy koko ajan kirjoittaessaan. :D

      Poista
    2. Minulla on tuo sama ongelma: kirjoitan ihan liikaa! Camp-haasteeni itselleni onkin kirjoittaa teksti, joka toimii jo 40k sanassa. Minä kuulun heihin, jotka saavat kauppalistastakin useamman sivun stoorin aikaiseksi.

      Mutta raakatekstin kirjoittaminen on niin kivaa, ettei sitä halua typistellä kirjoittamishetkellä xD Siksi aina odottaakin pitkä editointiurakka.

      Mutta hienoa, että olet katsellut wrimoasi näin positiivisessa hengessä. Kyllä siitä vielä hyvä tulee :)

      Poista
    3. Minä löysin taas eilen koneeltani kässärin, jossa oli 100 000 sanaa. Ei mitään muistikuvaa sen kirjoittamisesta. Tai ainakaan siitä että siinä on noin monta sanaa. Raakatekstini ongelma onkin, että sitä on yleensä ihan liikaa. :D Mutta minulle flow ja inspiraatio merkkaavat vähän samaa asiaa.

      Poista
    4. Mutta nyt on blokki ja raakatekstiä on liian vähän. No, sitä saa ilmeisesti mitä tilaa... / B

      Poista
    5. Susi: Kunhan raakatekstin seassa on edes joku rakenne, onnistuu editointi. Turhan usein tulee kumminkin tunnelmoitua, eikä tekstissä ole järkevää pointtia loppupeleissä. :P

      Bee: Alan hiukan huolestua näistä yllärikässäreistäsi. Kirjoitatko niitä unissakävellessäsi, kun niitä putkahtelee ilman mitään muistikuvaa? O.O

      Ja hei, Lilalla oli se blokkilista. Käy se läpi! :D

      Poista
    6. No, ei niitä ole vielä löytynyt kuin kaksi. :D Ehkä kirjoitan! Kirjoitin kyllä ennen usein öisin. Mutta täytyy sanoa että tuokin oli jo ehkä viisi vuotta vanha, ehkä se oli siksi unohtunut.

      Poista
    7. Kivaa, että nanosi maistuu taas. :)

      Mulla flow ja työ vähän vuorottelevat. Välillä kirjoittaa kivoja kohtauksia, välillä vähemmän kivoja mutta juonen kannalta välttämättömiä, sitten editointi on työtä, mutta loppusilaukset taas varsin nautinnollisia. Tulee sellainen "wow, minäkö tämän kirjoitin?" -fiilis.

      Bee, tuo on vähän epäilyttävää. Mulla vanhatkin kässärit on aika hyvin tiedossa, ne ovat jotenkin organisoituneet sinne.

      Poista
    8. Ps. Kaunista taidetta. :)

      Poista
    9. Katsotaan Bee sitten loppukesästä onko niitä löytynyt enemmänkin ;D

      Lila, etsiskelen vielä hiukan itseäni tässä kässäriprosessissa. Olen tottunut tekemään työtä, mutta yksittäiset tarinat ovat aina olleet suppeampia. Tämä 100k keskeneräinen järkäle on ihan eri skaalaa kuin aiemmat projektit.

      Poista