perjantai 15. maaliskuuta 2013

Aika jännä taustatutkimus

Taustatutkimuksessa yhdistyy oudolla tavalla uteliaisuus, turhautuneisuus ja masokismi.

Faktan ja fiktion yhdistäminen on haastavaa. Perusasioiden tulee olla kunnossa ja nykyhetkeen sijoittuva tarina menettää nopeasti potkunsa, mikäli lukija tajuaa, ettei kirjoittaja tiedä kirjoittamastaan tarpeeksi.

Campille suunnittelemani tarina on yliluonnollista kauhua, joka sijoittuu urbaaniin ympäristöön. Tämä asettaa erilaisia vaatimuksia taustatutkimukselle kuin vaikkapa fantasia. Yhtäkkiä en himmailekaan suurien kokonaisuuksien kanssa, vaan mietin missä päin PK-seutua hahmovat asuisivat ja millaisiin kämppiin heillä olisi varaa.


Yliluonnollisia maisemia Suomen luonnossa?

Tarinassani on iso läjä tyyppejä, joiden elämään kuuluu jaettu yliluonnollinen kokemus (se on selittämätön). Yritän samaistua heihin ja ymmärtää miten he jatkavat elämäänsä.

Mietin siis yliluonnollisten kokemusten vaikutusta niiden kokijan elämään. Kun skeptikolle tapahtuu jotain selittämätöntä, pyritäänkö sitä lokeroimaan vai ei? Voiko yliluonnollinen kokemus muuttaa kokijan koko maailmankuvan ja jos näin käy niin millä aikavälillä?

Melkein kaikki keskustelu ja tutkimus aiheesta tuntuu keskittyvän koetun lokeroimisen ympärille (totta vai tarua?), kun minua kiinnostaisi koetun vaikutus siihen yksilöön. Miten kokemus vaikuttaa arkiseen elämään ja kokijan maailmankuvaan?

Kokijat tietenkin kertovat vain omat kokemuksensa ja tulkintansa niille. Ympäristön tulkinta on usein se, että kokija on sairas tai vähintäänkin herkkäuskoinen/yksinkertainen. Harva puhuu kokemuksistaan avoimesti tai jos puhuukin, jäävät koetun tulkinnat sanomatta usein ääneen. Näin säilyy illuusio siitä, ettei kuuluta "huuhaa-jengiin".

Tulipa teoreettista tekstiä. Tosin satun pitämään teoriasta. Sillä saa hyvin jäsennettyä kaoottista maailmaa. Kunhan en eksy taas selaamaan kulttuuriantropologian graduja "huvin vuoksi" o.O'

Ja tässä olikin syy miksi yritän välttää realistisia tarinoita, joissa spefi on vain mausteena. Huhtikuu on haasteiden aikaa! :D

14 kommenttia:

  1. Juuri tätä se on :D Kun kirjoitin viime marraskuussa "katastrofitarinaa" huomasin yömyöhällä googlaavani, mitä ydinvoimaloille tapahtuu, jos niiden henkilökunta yhtäkkiä kuolee selittämättömästi. Että onko niissä jokin turvajärjestelmä, joka sulkee systeemin siinä tapauksessa, ettei kukaan ole enää painelemassa nappuloita. Yhtäkkiä pitää ottaa tosi kummallisia asioita huomioon.

    Voisin kuvitella, että kun skeptikko törmää yliluonnolliseen, hän pyrkii järjestämään sille selityksen tieteellisestä faktasta, silmänkääntötempusta tms. Niin minä ainakin teen, kun näen jotain outoa. Pyrin perustelemaan itselleni miten asia on mahdollinen. Esim. toissapäivänä tulin koirien kanssa sisälle aamulenkiltä ja telkkarini oli jostain syystä päällä. Se oli ollut minulla auki, mutta tietokoneen puolella ja olin kyllä sulkenut sen kun lähdin ulos. Päätin sitten itsekseni, että se oli mennyt stand by -tilaan sulkeutumisen sijaan ja jokin oikosulku tms. oli saanut sen käynnistymään uudestaan :D

    Mutta jos skeptikko näkee jotain, mitä ei pysty selittämään muuten kuin yliluonnollisella, niin kai siinä täytyy muuttaa omaa maailmankatsomustaan. Se tosin voisi ehkä saada aikaan jonkinlaisen "hermoromahduksen". Ts. kun näkemys maailmasta murentuu kertaheitolla.

    En minä tiedä, kunhan heitän ajatuksia ilmaan xD Huhtikuustasi on näillä näkymin tulossa äärimmäisen mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika eeppinen tuo ydinvoimala ;D

      Noin minäkin sitä järkeilin, mutta on todella hankala katsoa tällaisia asioita omasta näkökulmasta.

      Olenkin iloinen, että löysin tästä tutkimuksen. Ilmeisesti välttämällä tulkinnan muodostamista ei skeptikon tarvitse käsitellä kokemaansa ja muuttaa maailmankuvaansa. Ne, jotka taas hakevat tulkintaa, muuttavat todennäköisemmin maailmankuvansa kokemuksen perusteella.

      Hyviä ajatuksia kuitenkin!

      Poista
  2. Aika haastavaa. :D Jos mä törmäisin yliluonnolliseen ilmiöön (joihin en siis usko), yrittäisin ensin selittää sen jollakin loogisella, varsin monimutkaisellakin selityksellä. Tuo Suden oli esim. ihan hyvä. Sitten yrittäisin unohtaa asian, ajatella muistavani/nähneeni tms. väärin. Jos jos kokemus olisi niin vahva ja niin outo, etteivät em. keinot toimisi, luulisin varmaan horjahtaneeni psykoosiin ja jäisin kyttäilemään, tuleeko muita yhtä kummia kokemuksia. Muuttuisin hyvin epäluuloiseksi. Ja jos oudot jutut toistuisivat, pyrkisin ehkä lopulta hoitoon.

    Mutta reaktio varmaan riippuu paljon kokemuksesta. Ja jos se on koettu muiden kanssa, on vaikea syyttää itseään sekoamisesta (paitsi jos ajattelee, että kaikki muut on salaliitossa tai osa harhaa). Tosin, jos ne muut on tuttuja, niin tilanne vaikeutuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa siinä, että on erilaista elää yliluonnollisen kokemuksen kanssa jos löytyy muitakin kokijoita kuin jos se on vain omakohtainen. Vertaistuki näyttelee tärkeää roolia tulkinnoissa ja hyväksymisessä.

      Minä varmaan uskoisin sekoavani. Omaan muutenkin ylivilkkaan mielikuvituksen ;)

      Poista
  3. Minusta kirjoittajan pitää tietää paljon myös muista kuin nykyhetkeen sijoittuvista tarinoista. Historiallisistakin romaaneista huomaa äkkiä, jos kirjoittaja ei tiedä asioista tarpeeksi. Tai no en ole varma mitä tarkoitit nykyhetkellä. :D Itse suhtaudun skeptisesti joihinkin juttuihin ja joihinkin en, skeptikko en ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin lähinnä ajaa takaa sitä, miten erilaista tutkimus on keksityn maailman pseudo-keskiaikaisessa asetelmassa kuin realistisessa nykyhetkeen sijoittuvassa. Historiallinen on mielestäni tätäkin vaikeampi.

      Yliluonnollisten kokemusten kirjohan on todella laaja. Aaveista ufoihin, etiäisiin, uskontojen mystisempiin ulottuvuuksiin jne. Minä taidan uskoa mihin vain, kunhan saan todisteet ;)

      Poista
    2. Miksihän muuten yleensä aina ajatellaan, että yliluonnolliset kokemukset ovat negatiivisia? Siis että aiheuttavat sekoamista jne. Voihan ne olla joillekin positiivisiakin kokemuksia. Tai ainakin lohdullisia.

      Poista
    3. Eivät ne kaikki ole - ainakaan kokijoilleen. Useinmiten sellaiset kokemukset, jotka aiheuttavat pysyvän elämänmuutoksen ovat positiivisia.

      Itsetuhoiset ihmiset näkevät enkeleitä ja tulevat uskoon. Ufokultit antavat jäsenilleen tarkoituksen elämään. Useinhan kulttien ufot tulevat maahan varoittamaan meitä ekologisissa asioissa ja kertomaan positiivisesta elämäntavasta. Läheistensä henkiä näkevät ihmiset saavat vahvistuksen sille, että kuollut läheinen on turvassa, ja voivat jatkaa elämäänsä.

      Onhan näitä ;) Ulkopuoliset skeptikot vaan usein tulkitsevat omaan maailmankuvaansa sopimatonta käytöstä hulluksi.

      Poista
  4. Realismi on hankala genre juurikin tuon takia, että virheitä ei sallita. Itse ei voi keksiä. Jäin esim 28:n kliimaksissa tutkimaan kitaraefektejä. Kirjoittamisinto vähän latistui. :D Ei se mitään, rakastan realismia. Tsemppiä sinulle campiin, tästähän tuleekin jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdutan itseäni sillä, että voin kirjoittaa 1.version huoletta ja murehtia räikeitä asiavirheitä sitten editoidessa. Ja itseään on hyvä haastaa, ettei jää vaan polkemaan paikallaan yhteen tapaan kirjoittaa ja tarinoida.

      Jep, tsemppiä kaivataan. :D

      Poista
    2. Minulla Kakkosen editointi polkee paikallaan koska en ole saanut selvitettyä yhtä yksityiskohtaa. Yhtä pientä säälittävää yksityiskohtaa jota ei kuitenkaan voi kiertää. Yh. No mutta lohduttaudun sillä, että eipä ole spefissäkään helpompaa: asiat pitää junailla itse ja minulla ei ainakaan logiikka riitä kokonaisen maailman luomiseen.

      Ekat versiot ovat onneksi ekoja versioita. (Kakkonen olisi nyt kolmas kunhan tarttuisin siihen.) Ekat versiot ovat syy miksi ylipäätään viitsin kirjoittaa. Ekat ja vikat.

      Poista
    3. Minä jumitan vielä keskivaiheella. Olen ihastunut editointiin. Asioiden aikaansaaminen aiheuttaa euforiantuntemuksia. On lupa olla "vähän sinnepäin" tai keskinkertainen. Ei tarvitse olla valmis, tajunnanräjäyttävä tai muutenkaan edes hyvä.

      Enemmän ahdistaa se hetki, kun pitäisi olla valmis. Olen usein luullut olevani siellä vain huomatakseni puolen vuoden päästä, että aikamoista paskaa tuli kirjoitettua. ;)

      Poista
  5. PS Sain sellaisen kuvan, että olet lukenut jonkin verran kauhua. Haluaisitko tsekata splatter-novellini? Se ei ole pitkä, mutta varmaan vähän kämäinen tällaiselta en-ole-koskenut-kauhuun-vuosiin-tyypiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luen jonkin verran kauhua ja luen novellisi mielelläni. Laitoin sinulle syntiarkistoihin s-postia ;)

      Poista