tiistai 19. helmikuuta 2013

Platonin epätäydelliset ideat -- ja perhosia

Olen huomannut, että minulla on tapana ideoida paljon enemmän kuin kirjoittaa. Se lienee kirjoittajille ihan tyypillistä ja sallittua. Toisinaan alan kumminkin miettiä kuinka minulla on tallessa paljon enemmän suunnitelmia ideoille kuin varsinaisia kirjoitettuja tarinoita tai katkelmia.

Jos minun pitäisi esitellä kirjoittajan "uraani", ei minulla olisi siitä todisteena kuin kaksi laatikollista kirjoitusvihkoja, joihin olen koko nuoren ikänä luonnostellut tarinoitani. Melkein kaikki konkreettinen kirjoittaminen on satunnaista, keskeneräistä ja hapuilevaa. En ole kyennyt keskittymään itse kirjoittamiseen kuin muutaman ohimenevän hetken, muutaman keskeneräisen kässärin verran (erotuksena ficcaus, jossa olen tuottanut tekstiä vaivatta suuria määriä jo vuosia). Muistiinpanoja sen sijaan on loputtomasti. Tarinani elävät loputtomina muistiinpanojen tulvana: kuvina, diagrammeina, luetteloina, katkelmina, listoina...

Luulen, että tähän liittyy vahvasti toteutuksen ongelma. Jokainen idea tuntuu eläessään innostavalta, voimakkaalta, lupaavalta - ehkä jopa nerokkaalta. Ja idea pysyy aikalailla tässä muodossa, ikuisena, kunnes sitä alkaa purkaa sanoiksi.

Sitten lupaava idea muuttuukin jo keskinkertaiseksi kerronnaksi. Päähenkilöiden kanssa on mukava viettää viikonloppu, mutta heidän seuransa käy rasittavaksi, kun sitä saa sietää kuukausitolkulla. Käy vähän kuin pinnallisissa seurustelusuhteissa: Asiat joita toisessa rakasti alkavat raivostuttaa, tai sitten sitä muuta paskaa selviää niin paljon, ettei haluakaan enää katsoa toisen naamaa. Juonen jalkauttaminen osoittaa kädenmentäviä aukkoja sen kudelmassa ja yritykset paikata niitä pikaliimalla toimivat harvoin.

Platonin ideaopin mukaan todellisuuden asiat ovat vain ideamaailman epätäydellisiä heijastumia. En perinteisesti ole kokenut itseäni filosofiseksi ajattelijaksi, mutta tässä tapauksessa on pakko myöntyä ajatuksen järkeenkäyvyydelle.

Teet mitä vain, se virheetön kultainen ideaperhonen ei päädy ikinä paperille. Sille ei ole olemassa sanoja. Se mutatoituu lähes tunnistamattomaksi mutanttikoiperhoseksi, joka lentelee ympäriinsä yössä ja etsii saalista. Sitten joku onnekas ehkä sen löytää, tappaa ja laittaa lasikupuun. Jos käy tuuri, niin tämä tyyppi sujauttaa muutaman euron koiperhosen kasvattajallekin.

Ideoin liikaa. Pitäisi toteuttaa ideoita enemmän. Pitäisikö kirjoittaa enemmän lyhyitä tarinoita?

Välillä pelottaa. Missä vaiheessa ideoita ei oikeasti enää tule? Milloin on pakko alkaa kyhätä jo kuopatuista ideoista Frankensteinin mutanttikoiperhosia? Sellaisia Tim Burton elokuvasta karanneita, langalla yhteen nidottuja hirvityksiä? Olen jo leikkinyt kauhukirurgia tarinoillani vuosia, kierrättänyt hahmoja ja elementtejä loputtomassa karusellissa.

Suden novellihaastetta varten kyhäilemäni tarinanjuuri osoittautui juuri sellaiseksi ideasta, jota en ole kyennyt hylkäämään. Sarjatuotin mutanttiperhosia, tapoin kun en saanut niistä irti haluamaani, ja otin aina uuden tilalle. Kauhunovellin kirjoittaminen olikin hauskaa, pakkomielteistä, ja yllättävän kiehtova prosessi. Ja senkin ajatusmaailma sivuaa ajatusta epätäydellisestä toteutuksesta...

PS. Olin ajatellut lisätä tähän kuvan hirviökoiperhosesta. Sitten googletin niitä ja hyi helvetti!

19 kommenttia:

  1. Keskenkertaisen kerronnan kokemus on nyt niiiin todellisuuttani. Mutta en oikeastaan huolehdi siitä, koska toistaiseksi pystyn kirjoittamaan. Todellinen huoleni on: mitä teen kun ideoita ei tule? Mutta se ei ole samanlainen kuin sinun tilanne, välttämättä. Minulla on nimittäin kirjoittajaksi häpeällisen vähän ideoita. Minulla on sarjaani viisi osaa. Kaksi on kirjoitettu, kolmas vaiheessa, kaksi suunniteltu. En todellakaan tiedä mitä teen viidennen osan jälkeen.

    Auttaisiko se, jos kylmästi valitsisit yhden idean ja lähtisit toteuttamaan sitä? Voisin kuvitella että juuri lyhyet jutut sopisivat sinulle. Kirjoita novellikokoelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten sinä osaat keskittyä olennaiseen? Ideoita ei ole, koska keskityt siihen yhteen. Sen jälkeen tulee uusia. Sitten on meitä haja-aivoisia, jotka eivät osaa olla hetkeäkään paikallaan.

      Auttaisi varmasti. Ongelmana on vaan se ideavirta, joka on ihan jatkuvaa. Minun pitäisi olla 24h viihteen täyspimennossa, jotta en inspiroituisi. Mikä on harmi, koska olen yhä fandomin suurkuluttaja.

      Novellikokoelma ei sinänsä ole paha idea. En vaan usko, että niitä julkaistaan Suomessa. Toisaalta yksittäisille genrenovelleille on omat julkaisukanavansa. Mutta voihan aina tehdä molempia! :D

      Poista
    2. Ideat ovat kausittaisia. R:n kirjoittamisen jälkeen minulla ei ollut pariin vuoteen yhtään käyttökelpoista ideaa. Kirjoitin, mutta R:n sivujuonia ja kaikkea muuta sellaista turhaa.

      Viimeisen vuoden aikana homma onkin sitten taas levinnyt ihan käsiin. Suunnitelmia alkaa olla jokaiselle sormelle, enkä tiedä missä järjestyksessä niitä kannattaisi alkaa kirjoittaa. Ja millä ajalla!

      Mutta ei huolta, kyllä niitä ideoita aina jostain pulpahtelee ;) Jos niin ei käy, laittakaa sähköpostia Ahmulle ja pyytäkää sitä referoimaan viimeisimmät unensa. Se otus näkee niin friikkejä unia, että niistä saa mahtavia ideoita kirjoittamiseen.

      Yksittäisiä novellejahan julkaistaan lehdissä (esim. Reginassa ilmeisesti) ja sitten on aina Osuuskumman julkaisut, joihin voi tarjota omiaan :) Yksittäisen ihmisen novellikokoelmia julkaistaan kai aika harvoin, eikä niistä oikein puhuta missään. Mikä on sääli. Tai sitten voi tietty tehdä omakustanteita. Aina on mahdollisuuksia :D

      Poista
    3. Minäkin saan ideoita unista! Olen vilkas unennäkijä ja välillä alan riehumaankin unissani. :D

      Kuten Deellekin sanoin, ideavähyys varmaan toimii edukseen, koska silloin sitoutuu varmemmin yhteen tarinaan ja sen valmiiksi saattamiseen. Mukavaa tietenkin, jos on valinnan varaa ;)

      Ja nyt täytyy tunnustaa, että sain kommentistasi heti uuden idean. Taidan olla parantumaton. XD

      Poista
    4. Jee! Hyvä että ideoita tupsahtelee noin :D

      Poista
    5. Heh XD Minä tunnistan niin Vaarnan ongelman! Ja kuten Susi mainitsi, niin häröjä ideoita putkahtelee ihan päivittäin ja joskus tunnen syvää ahdistusta kun tajuan, että en ikinä ehdi kirjoittaa kaikkea. Ehkä pitääkin harkita novellikokoelmaa ;)

      Poista
    6. Jep, se on kyllä karu totuus, ettei kaikkea vaan ehdi. Pitää valita parhaat päältä ;)

      Poista
    7. Nyt on ihan pakko tarttua tuohon, että yksittäisen kirjoittajan novelleja ei julkaistaisi Suomessa - kyllä julkaistaan! Joka vuosi tulee ainakin kaikilta isoilta kustantamoilta novellikokoelma tai pari ja joukkoon mahtuu kyllä esikoisiakin. Joten ei se novellikokoelma mikään mahdoton ole saada läpi, vaikkakin vaikea, ainakin esikoisena, näin olen antanut kertoa itselleni :).

      Poista
    8. No hyvä tietää, ettei novellikokelma ole täysi mahdottomuus. En ole kauhean perehtynyt julkaisumahdollisuuksiin, koska en ole vakavasti harkinnut julkaisua kauhean kauaa. Mukavaa siis kun toivoa! :D

      Poista
  2. Ihan kuin meillä olisi telepaattinen yhteys. Samat ajatukset ovat pyörineet mielessäni jo pitkään ja juuri tänään tulin ajatelleeksi sitä, että vaikka minulla on pakottava tarve saada kaikki nämä ideat päästäni paperille, minun ei tarvitse kirjoittaa niitä aivan kaikkia tarinoiksi. Joissain tapauksissa riittää, että muistiinpanoja on tehty jonkin verran, mielikuvitukseni hoitaa loput. Toisissa taas vuosien aikana tehdyt muistiinpanot saattavat yhtäkkiä saada uuden sykäyksen ja konkreettisemman muodon. Luotan siihen että kaikki, mikä ansaitsee tulla kirjoitetuksi, tulee kyllä kirjoitetuksi ilman että ahdistun siitä kun ne kaikki pitäisi nyt äkkiä kirjoittaa ylös ja editoida jne. Ainakaan minulla ei ole enää huolta siitä että ideat joskus loppuisivat. Nythän minulla on ideoiden palasia varastossa vaikka kuinka, ja voin hyvin yhdistää niitä paremmiksi tarinoiksi jos ne eivät yksinään toimi.

    Työstän parhaillaan ennakkotehtäviä kuvataiteellisemmalle alalle, ja tehtävään sisältyy tarinan ja hahmojen suunnittelua. Ihan kuin minulle tehty! Paitsi että lähden heti ylimitoittamaan projektia ja koitan luoda kokonaisia maailmoja... tällä hetkellä toteutuksen arvoisia ideoita (niistä monista joita sain heti alkuun) on kolme. Kahteen olen ihastunut enemmän, ja niitä työstän nyt seuraavalle tasolle jolla on lopullisen valinnan aika. Mutta eipä hätää, en aio kuopata hylättyjä ideoita, sillä niistä saa mahtavat novellit aikaiseksi, jos ei muuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa. Joku telepaattinen yhteys meillä on pakko olla. Kuvailemasi on niin sitä samaa kuin minullakin, etten oikein osaa tätä muuten selittää... ;)

      Ylimitoittaminen on tuttua. En osaa kirjoittaa pientä mietimättä ensin suurta. Siksi ficit ovat olleet niin ihania: Suuri on jo mietitty ja voi keskittyä pieneen.

      Onnea ennakkotehtävällesi! Eiköhän oikea idea valikoidu muista ajallaan. Ja loput saa tosiaan varastoon kierrätystä varten. :D

      Poista
  3. Yksi hyvä puoli siinä jos alkaa kirjoittaa suunnittelematta, on se, että silloin ei voi tavallaan pettyä paperilla tulevaan ideaan - koska sitä ei tiennyt etukäteen. Minulle ei ole kyllä käynyt näin kuin harvoin, yleensä minulla on ollut idea, jota lähden kirjoittamaan paperille. Mutta kai sitä joskus pelkästä ajatuksenvirrastakin voi syntyä helmi. Onkohan selityksessäni mitään järkeä?

    Minä olen kärsinyt viime aikoina ideoitten puutteesta, mutta toisaalta minulla on kamala kasa keskeräisiäkin kirjoituksia, joten kirjoitettava ei hetkeen lopu...

    Mutta ehkä auttaa jos ei ole niin kriittinen itseään kohtaan? Ja hyväksyy sen, että idea ei toetudu käytännössä samanlaisena kuin ideatasolla, mutta että se siitä huolimatta voi olla täysin onnistunut tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk mitä koukerokieltä... :D

      Poista
    2. Oma kommenttini siis.

      Poista
    3. Ei tuo ollut koukerokieltä, tajusin kyllä mitä ajat takaa ;)

      Tuo on pätevä pointti noista omista odotuksista. Minulla kun on ideoita kokonainen läjä ullakolla vuosikausia ennen kuin niitä tulee kirjoitettua, syntyy niille herkästi liian suuria odotuksia.

      Kässäri jonka kirjoitin Nanoon oli melkein 15 vuotta vanha idea. Sitä kirjoittaessa tuli pakostakin pettymyksiä, mutta myös oivalluksia. Totta kai idea muuttuu, kun sen saa paperille. Siitä tulee erilaisella tavalla sykähdyttävä (jos käy hyvin).

      Jos alkaisin aina kirjoittaa heti, eivät odotukset pääsisi paisumaan. Osa kehittymistä on omien pettymysten käsittely. Onneksi jo asioiden kirjoittaminen auttaa yllättävän paljon. :D

      Poista
  4. Mäkin kuulun haja-aivoihin (sitäkö sanaa käytit tuolla?). :D

    Ideoita on miljoonamiljoonamiljoona, mutta suurin osa hyvin pieniä. Hetkiä, tunnelmia, ilmeitä tietyn hahmon kasvoilla, epämääräisiä aavistuksia siitä, mitä saattaisi olla.

    Ja sitten kirjoitan viittä käsistä yhtä aikaa (okei, tällä hetkellä - eli kunhan PTM on purkissa - kirjoitan "aktiivisesti" kolmea). Kun on kirjoittamassa yhtä, saa äkkiä inspiraation aivan muualle.

    Ideani viime vuoden Nanoon lähti tunteesta, joka äkkiä valtasi mut, kun olin palaamassa rautatieasemalta kotiin. Satoi lunta, oli kylmä, tuuli, asfaltti näkyi lumen alta. Ja siitä tuli tuhoutunut maapallo, pingviinejä ja scifiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, haja-aivoista puhuin Deelle. Minusta se on ihan pätevä termi. ;)

      Tuo on niin tuttua. Keskittyminen heittelee ideoiden välillä ja jaksan paneutua siihen yhteen aina sen kuukauden pari kerrallaan ennen kuin aivot alkavat huutaa uudelleenkäynnistystä.

      Nuo on ihan parhaita nuo hetket, kun elää sekunnin murto-osan jossain ihan muuaalla! Minulla ne hiipivät kimppuun aina pimeässä.

      Onneksi mikroideoista voi kirjoittaa raapaleita ja niitä voi sitten ympätä muihin tarinoihin tulevaisuudessa ;)

      Poista
  5. Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista