tiistai 5. helmikuuta 2013

Olen paska

Joskus asioita on turha kaunistella. Mielestäni otsikko kertoo kaiken olennaisen tämän hetken mielialastani.

Viime kuukausi oli pitkälti tuskallinen. Yritin puskea tekstiä pihalle normaaliin tahtiin, mutta sen sijaan kruunasin itseni keskinkertaisuuden ruhtinattareksi. Tämä kahdella kielellä säätäminen ei ihan oikeasti toimi. Tuntuu, että päässä kummittelee tuhat idean palasta, jotka sitten hakkaavat rumpuna aivokuorta päivästä toiseen. Pitäisi keskittyä yhteen.

Ficcaaminen on oikeasti pakko lopettaa. Elättelin vaaleanpunaisia toiveita siitä, että saisin viimeisimmän valmiiksi ja siirtyisin sitten suomenkieliseen kirjoittamiseen ilman huolia. Voi mitä harhaluuloja! Ei tämä lopu ikinä. Ficcaaminen on huumetta, josta ei pääse irti kuin kerralla nykäisemällä. Aina löytyy joku tyyppi, joka alkaa häiriköidä kommenttitoiminnolla kuolleen tarinan haudalla. Ja sitten mietitään "mitä jos sittenkin...?".

Se olisi sitten kerrasta poikki se. Nanokuukauteni jälkeen tuottamani tekstin laatu oli ihan törkeän heikkoa aikaisempaan verrattuna. Nyt aivot ovat niin jumissa, etten tuota mielekästä tekstiä enää kummallakaan kielellä! Ja se on harmi se. Kyllä kirjoittamastaan tulisi nauttia. Mitä järkeä on pyrkiä kirjoittamaan tarinaa pakkomielteisellä aikataululla, jossei lopputulokseen ole tyytyväinen?

Ja milloin on oikeasti OK vaan heittää kaikki ideat muutamaksi viikoksi vintille ja tehdä jotain ihan muuta? Olen niin peruslaiska, että laiskottelun ja aidon kyrpiintymisen raja tuntuu mahdottomalta löytää. Ja masokisti kun olen, teen asioita usein pitkään hampaat irvessä, vain koska mielestäni näin kuuluu tehdä. Viime viikkoina olen oikeasti elätellyt toiveita lomasta kaukana netistä ja kirjoittamisesta...

Oliko minulla joku pointtikin? Tämä sekakielisyys raastaa hermoja! Vertasin kirjoittamistani 2011 ja 2012 Nanoissa jonkin aikaa sitten. 2011 olin juuri viimeistellyt opinnäytetyöni ja kirjoitin pirusti paremmin suomeksi kuin 2012, jolloin olin tahkonut ficcejä 300k edestä. Nyt minulla on taas hiukan parempi olo kirjoittamisesta suomeksi, mutta toisen kielen läsnäolo on edelleen rasite. Jep. Rasite.

Töissäkin on ollut hirveä kuukausi, muutto lähestyy ja tuntuu, että olisi satamiljoonaa asiaa tehtävänä. Komppaan Lilaa siinä, että muu elämä tuntuu olevan rempsallaan aina kun revin itselleni hetken kirjoittamiselle.

Luovuttaa en halua. Kirjoitan kirjan. Edes sellaisen itseä miellyttävän kässärin, joka makaa pölyttymässä hyllyssäni. On vain kurjaa tajuta, että se haave on kauempana kuin alunperin kuvittelin. Projekteja ja korjattavia asioita on tusina tässä välissä. Ehkä tärkein on oikeakielisyys. Pikku-ja kielioppisokeudesta on päästävä jotenkin eroon!

Ehkä on ihan okei, että olen paska vielä tässä vaiheessa.

Ja onko se paine harteilla ihan omatekoista? ...Ei pitäisi lukea artikkeleita siitä miten nykyään yhä useampi kirjoittaja on saanut koulutusta. Poden AMK:n alemmuuskompleksia, vaikken ole edes ikinä ollut yliopistomateriaalia. Pitääkö kirjoittamista oikeasti opiskella?

Sori, tällä ei ole kuvia. Just walls of text.

12 kommenttia:

  1. Kirjoittamista ei pidä opiskella vaan opetella.

    Hei, jos olet keskenkertaisuuden ruhtinatar, ainakin olet ruhtinatar. ;) Minä olen typojen kuningatar. Mehän ollaan oikein siniverisiä.

    Kaksikielisenä voin sanoa, että vähän rappeutuneemmankin kielen saa aika nopeasti takaisin käyttöönsä. Kun minulla on tuollaisia ongelmia, kirjoitan mininovelleja tai paskoja runoja.

    Relaa! Kyllä se siitä, ihan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siniverisyys lohduttaa aina ;)

      Relaan kyllä. Pitää vaan keskittyä yhteen kieleen, niin kyllä se siitä.

      Poista
  2. Ei kirjoittamista tarvitse opiskella. Toisaalta, se on kyllä tosi kivaa, että ehkä haluat jossain vaiheessa kokeilla sitä. Mutta sitä varten ei todellakaan tarvitse olla yliopistomateriaalia - ainoa suomalainen yliopisto, jossa kirjoittamista voi opiskella enemmälti, on Jyväskylä. Ja kirjoituskouluja yms löytyy muualta pilvin pimein. En sano, että kirjoittajan pitää opiskella kirjoittamista jossain koulussa, ei toki, mutta sanon, että omasta tekstistä saatu palaute on auttanut ainakin minua ihan hirveän paljon. Ehkä olisin löytänyt ne oppimani asiat ilman saamaani palautettakin, mutta siihen olisi mennyt ihan hirveän paljon enemmän aikaa. Liputan siis palautteen saamisen ja antamisen puolesta - myös sellaisessa seurassa, joka ei ole täysin homogeenistä lukumieltymyksiltään ja -tottumuksiltaan. Joten turhat alemmuuskompleksit hiiteen - niistä ei koskaan ole mitään hyötyä. Tsemppiä kirjoittamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että opiskelusta on positiivisia kokemuksia! Mietin aina toisinaan kirjoittajakouluja, mutta en usko, että siitä olisi apua tässä vaiheessa. Ehkä joskus tulevaisuudessa?

      Onneksi tulevaisuutta ajatellen tiedossa on koelukijoita, joilla ei todellakaan ole samanlaisia lukumieltymyksiä.

      Ja kiitoksia kannustuksesta! :D



      Poista
  3. Dee sanoi tuon loistavasti. Opiskelu on yliarvostettua. Ja olen samaa mieltä Rooiboksen kanssa, että palautteen antaminen ja saaminen on oikein hyvä keino oppia. Myös kielioppia. Mä yritän opetella parhaillaan kuin-lauseisiin liityvää pilkutusta.

    "Ja milloin on oikeasti OK vaan heittää kaikki ideat muutamaksi viikoksi vintille ja tehdä jotain ihan muuta?" Ihan milloin vaan. Sitä paitsi voi olla, että huomaatkin jo parin päivän päästä, että ajatus kulkee ja pakko päästä kirjoittamaan. ;) Ainut pakko on kirjoittajan korvien välissä.

    Hei, julkinen valittaminen muuten toimii. Vein tänään joulukuuseni varastoon ja tiskasin. ;) Vastapainoksi olen editoinut naurettavat kolme lukua, tosin juttelin myös tunnin siskoni kanssa kässäristäni. :)

    Kyllä se siitä (motivaatiovalas.com)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana valas! :D

      Ja joo, olo helpotti jo sen jälkeen kun sain tämän ulos systeemistä, joten ehkä en tarvitsekaan vinttiviikkoa. Julkinen valittaminen todella auttaa! ;)



      Poista
  4. Pää pystyyn! Jos kirjoittamista pitäisi opiskella opiskelemalla, aika monelta jäisi se mahikset väliin. Minä kävin yliopistossa yhden luovan kirjoittamisen kurssin, jolla en oppinut mitään, sillä kirjailija puhui vain itsestään. Palautteen antaminen ja saaminen sen sijaan on mielestäni paras tapa oppia. Oikeakielisyyttä voi opiskella, mutta pilkkujen miettiminen ei mielestäni saa olla pääasia kirjoittaessa. Editoidessa niillä voi vaivata päätään, mutta tärkeämpää on kaikki muu. Ne ovat vain osa kokonaisuutta.

    Tsemppiä muuttoon! Minä muutin syksyllä junassa, jos siitä selviää hengissä, selviää varmaan mistä tahansa muutosta.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutto junassa? Mitä ihmettä? En osaa kuvitellakaan! Tai no, minulla on tolkuttomasti roinaa, joten mikään muu kuin muuttokaravaani ei auta.

      Kai minäkin tiedostan, ettei kirjoittamista tarvitse opetella, mutta aina välillä ahdistaa ja silloin kaipaa oikotietä onneen. Palaute on minunkin mielestäni se tärkein asia loppupeleissä.

      Poista
    2. Kyllä siis minusta kirjoittamista voi ja pitääkin opetella, mutta ei sitä varten välttämättä tarvitse kalliita kouluja. Parhaiten oppii kirjoittamalla paljon, kokeilemalla eri juttuja. Minua kiinnostaisi kyllä jokin pitkäjänteinen kässärinhiontakurssi, mutta jää varmaan haaveeksi.

      Minä en saanut ketään avuksi muuttoon eikä muuttoautoon ollut varaa, siksi juna. :D Poisheittämäänhän siinä joutui suurimman osan tavaroista ja esim. vaatteista, kun ei voinut junassa raahata. Lisäksi lähetin itselleni postissa tavaraa. :D Sen se 600 kilometrin muuttomatka voi teettää.

      Poista
    3. Sekosin taas sanoissani. Minun piti sanoa, että pitää opetella, muttei välttämättä opiskella.

      Luulen, että kirjoittajakouluista on hyötyä sellaisille kirjoittajille, jotka ovat varmempia oman kirjoittamisensa suhteen ja joilla on jo muutama editoitu käsikirjoitus. Ja kun vielä ei ole tärpännyt, niin koulutus voi auttaa sinne loppumetreille ja opettaa hiomaan omaa tekstiään ammattimaisesti.

      Taloudellisesti minulla vaan ei ole varaa kirjoituskursseihin, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa...

      Muuttotarinasi kuulostaa mielenkiintoiselta kokemukselta! Se on juuri sellainen tarina, jonka iskisin itse häpeilemättä tarinaa pikantiksi yksityiskohdaksi ;) Onneksi oma muuttoni on vain vaatimattomat 60km. :D

      Poista
  5. "Ja onko se paine harteilla ihan omatekoista? ...Ei pitäisi lukea artikkeleita siitä miten nykyään yhä useampi kirjoittaja on saanut koulutusta. Poden AMK:n alemmuuskompleksia, vaikken ole edes ikinä ollut yliopistomateriaalia. Pitääkö kirjoittamista oikeasti opiskella? "


    Ihan samoja mietteitä. Orivedet ja kriittiset korkeakoulut.
    Olen suunnitellut puolivakavissani Jykylän kirjoittamisen perusopintoja. Kun se on suunnilleen ainoa, mihin voisi osallistua olematta paikanpäällä.

    Mutta katso kansalaisopistoja. Useimmissa on kirjoittajapiirejä. Ei se opiskelu sinänsä, mutta se palaute, yhteistyö, vinkit.

    Etkä muuten ole paska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä näitä aina välillä katsellut, mutta sijainnin tms. suhteen ei oikein ole saumaa osallistumiseen. Ja pitäisi kirjoittaa huomattavasti enemmän ennen kuin niistä saisi kaiken mahdollisen hyödyn irti.

      Eiköhän itse kukin tunne itsensä välillä riittämättömäksi. Onneksi se on aina ohimenevää ;)

      Poista