keskiviikko 28. marraskuuta 2012

millaista fantasiaa?

Olen nyt pitänyt muutaman rokulipäivän kirjottamisesta. Tosiasia vaan on, että kroppa vaatii sitä jo, joten suotakoon se sille. Tarinaa olen kuitenkin aktiivisesti työstänyt. Olen niitä ihmisiä, jotka tykkää outlineista, teemojen kirjoittelusta, hahmojen motiiveista ja hahmoarkkien kartoittamisesta jne. Tykkään kirjoitella käsin lyijykynällä tai stabiloilla mielipuolisen näköisiä muistiinpanoja (ja liimailla kauniita fantasia kuvia inspiraatioksi outlinen sivuille). Sitten tietenkin aloin pohtia tätä genreä...

Olen huomannut, ettei fantasian määrittely ole oikeasti niin helppoa. Tässähän on nimittäin alakategorioita jokaiselle sormelle!

On high ja low fantasiaa.
On eeppistä fantasiaa ja dark fantasiaa.
On urbaania fantasia ja historiallista fantasiaa.
On nuorten, lasten ja aikuisten fantasiaa.
Ja sitten on niitä, joissa saa laittaa raksia useamminkin määritelmän kohdalle.

On näillekin varmasti virallisempia määritelmiä, esim. high ja epic on usein sekoitettu keskenään ja teoksia, jotka on mun mielestä selvästi dark fantasiaa, on luokiteltu high tai epic fantasiaksi. Nämä ovat siis ihan omia tulkintoja. ;)

Nopeasti voin sanoa, että tämä on high:ta aikuisille, joten melkein kaikki muu on selvää itselle paitsi jako eeppisen ja pimeän välillä (kirjoitelmani on kyllä tosi 'pimee'). Mitä enemmän tätä pohdin niin huomaan, että tarina rakentuu Campbellin "Hero's Journeyn" eli monomyytin mallisesti. Se on hyvä rakenne, se on myyttinen rakenne. Se on aikalailla eeppisen ytimessä. Huomaan kuitenkin tykkääväni kurjasta realimismia (inhorealismista), joten tarinassa niitä on viljety oikein olan takaa.

Molempiin liittyy kuitenkin liittyy sellaisiakin ajatuksia, joita en vaan allekirjoita. Näistä ohessa hieman kärjistäen.

Hyvä esimerkki on jako valoon ja pimeään. On hyviä rotuja ja pahoja rotuja. Maailmassa riehuu joku pahis, joka haluaa orjuuttaa tai tuhota maailman syystä X - Pahis vaan pahistelun ilosta. Koko maailman kohtalo on sankarin x varassa, joka on yleensä valkoinen cis-mies. Se saa "palkaksi" nätin tytön ja puoli valtakuntaa ja on hyvä hallitsija, vaikka olisi elänyt koko elämänsä puskassa. Eeppisessä on turvallista tietyllä tapaa. Muiden kunniallisuuteen ja kykyyn uudistua voi luottaa. Sankari on pidettävä tyyppi ja ystävyys on aarteista kallein. Naiset on joko olemattomia tai kirjoitettu sangen ikävästi ilman muuta relevanssia kuin toimia tosiaan sankarin palkkiona hyvin tehdystä työstä. Pahin versio edellämainitusta on fantasian alpha naismalli, jonka perusteella kaikki naiset ovat itsepäisiä ja mielivaltaisia jopa siihen asti, että sankari pääsee korjaamaan heidän virheitään pitkin kirjaa. Sehän on sitä naisten hössöttelyä, you know?

Saa näistä tietenkin hyvänkin tarinan, en minä sitä sano, se eeppisyys vaan tuntuu usein olevan maskuliinisuuden ylistyslaulu.

Kuun pimeältä puolelta kuuluukin sitten kauheuksia. Bileitä saattueessa ei enää vedäkään nuhteeton sankari, vaan usein jopa anti-sankari tai muutama sellainen. Maailman kansat ovat miltei kaikki taikuuden kadottaneita tai muuten vain menee huonosti: haltijat on orjuutettu, yksisarviset tapettu sukupuuttoon, kuninkaat ajattelevat vaan itseään, porukka kuolee nälkään, ja ruumiita senkun tulee. Jumalat on usein itsekkäitä ja heidän valtansa on rajallista. Tarinassa näkyy seksiä, suolenpätkiä ja kauheuksia. Pahikset on sankareita, jotka on tehneet kohtalokkaan virheen elämässään tai vaihtoehtoisesti ne syntymästä asti niin pilalla, ettei mikään auta. Moraali ei olekaan niin selvää. Sitten kauhistuneet lukijat paiskovat kirjoja pitkin seiniä, kunnes pystyvät taas turhautumiseltaan jatkamaan lukemista.

Välillä se kurjuus ja kauheus menee myös totaalisesti yli... En esim. tykkää lukea loputtomiin synkistä maailmoista, joissa raiskaus on arkipäivää ja jokaisella hahmolla on painajaismainen menneisyys, vaikka se olisi kuinka realistista.


Dark tuo minulle assosisaatiot oheisiin:
Tulen ja Jään Laulu, Musta Torni, Anne Ricen Vampyyrikronikat, Kuolemanportti (ja koska olen kirja-rajoittunut niin mangasta Claymore, Berserk ja Kaori Yukin tuotanto)

Eeppinen tuo minulle oheisia assosisaatioita:
Sormusten Herra, Dragon Lance, Ajan Pyörä, David Eddingsin tuotanto, Taru Kolmesta Miekasta, Fionavarin Kuvakudos, Terry Brooksin Shannara... (ja innokkaana pelaajana kaikki Final Fantasyt)

Tuntuu, että fantasian lukijat ovat nykyään vaativampia etenkin tarinan realistisuuden vuoksi. Johtuuko tämä siitä, että sukupolvet jotka elivät sotien läpi kaipasivat kevyttä todellisuuspakoa ja nykyinen rauhassa elellyt sukupolvi janoaa shokeeraavia tarinoita? Tarvitsemmeko "realistisempaa, kovempaa, rankempaa" fantasiaa, koska romantiikka on kuollut ja sen mukana ajatuksen lento? Jotenkin tuntuu, että ihmiset ovat kyllästyneitä perusfantasian koventioihin ja haluavat näitä särkeä sankoin joukoin.

Sinänsä huvittavaa, että suolenpätkien joukosta löytyy kuitenkin enemmän vähemmistöjä muutenkin kuin koristeena. Tosin siellä on myös paljon muutakin aina insestistä sangen tylyihin kohtaloihin (progressiivisuus tyssää usein siihen, että kirjoittaja tekee näille hahmoille jotain kamalaa tai ryhtyy muuten vain 'kill your darlings' leikkiin).

Yritä siinä sitten kirjottaa modernia fantasiaa, kun et itsekään enää tiedä mitä kirjoittamasi tahtoo olla. Nämäkin ovat aika suuria linjauksia loppujen lopuksi.


3 kommenttia:

  1. Minä olen monesti pohtinut sitä, kuinka fantasiaa voisi loogisesti jakaa alalajeihin. Hukkateillekin eksytään melkoisen usein hakusanalla "fantasian alalajit". Yritin kirjoittaa jotain aiheesta syyskuiseen postaukseeni "Vinkkejä fantasian kirjoittamiseen", mutta se jäi haparoivaksi. Termejä on lukemattomia uuskummista spekulatiivisiin fiktioihin ja niin edelleen. Ja niitä tulee koko ajan lisää! Tulen hulluksi :D

    Alun rajaus on mielestäni aika pätevä. Ne nostavat esiin erilaisia puolia fantasiasta. Mutten sitten tiedä, olisiko minun projektini R korkeaa, eeppistä ja historiallista, pikkuisen darkilla maustettua ja aikuisille suunnattua? o.O Fantasian kirjoittajat tykkäävät napsia elementtejä eri kategorioista ja sekoittaa oman soppansa. En tiedä lainkaan, minä lähtisin R:ää markkinoimaan sitten, kun se on aika puskea kustantamoihin. En oikeastaan tiedä edes onko sillä mitään väliä. Olen päättänyt olla ajattelematta asiaa xD

    Ja tästä kommentista tuli nyt suurin piirtein yhtä sekava kuin fantasian luokittelukin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekavia oli omatkin ajatukset, joten sallittakoon pieni sekavuus ;)

      Saako kysyä mistä R kertoo?

      Olen usein miettinyt, että eihän kukaan päätä kirjoittavansa tietyn genren fantasiaa, vaan liikkeelle lähdetään hyvästä ideasta. Kyllä se on joku muu kuin kirjoittaja itse, joka nimeää käytetyn genren, vaikka se olikin kiva laittaa saatekirjeeseen.

      Oliko Suomessa edes uusikummaa ennen Sinisaloa? Olen totaalisen out näistä nimikkeistä ja alalajien alalajeista tällä hetkellä..

      Poista
    2. Minä en oikeastaan tiedä milloin uusikumma oikein tuli markkinoille. Yhtäkkiä se vain hyppäsi esille jostain :D Sinisaloon kyllä termin yhdistäisin.

      Saatekirjeajatusten vuoksi minäkin olen fantasian kategriointia miettinyt. Mutten ole tullut mihinkään järkevään lopputulokseen.

      Toki saat kysyä R:stä :) Laitan sinulle nano-mailia asiasta, kun en viitsi tarinaani selittää koko internet-yhteisölle ;)

      Poista