tiistai 16. lokakuuta 2012

päiväunia


Yritin miettiä blogille nimeä, joka kuvastaisi minua kirjoittajana. Mieleeni nousi heti Dario Marionellin säveltämä herkkä kappale "The Secret Life of Daydreams" (Ylpeys ja Ennakkoluulo, 2005).

 
 
Olen juuri sellainen kirjoittaja, joka uskoo absurdeihin ajatuksiin, kuten siihen että ihminen voi puhaltaa päiväunensa eloon jollain käsittämättömällä tavalla, kunhan uskoo niihin. Toisaalta osaan kuvitella, että päiväunet karkaavat uneksijaltaan sinne jonnekin, näkymättömiin, ja luovat oman elämänsä.

En lupaa kiillotettuja tekstejä. En lupaa pitkiä tarinoita. Aloitin suomeksi kirjoittamisen taas miltei vuosikymmenen tauon jälkeen ja ajattelin, että kirjoitusten jakaminen olisi hyvä tapaa kasvaa itsekin ihmisenä ja kirjoittajana. Minulla on tapa vaalia luomuksiani liikaa, nostaa ne jollekin korkealle alustalle, jossa kritiikki tai palaute ei niitä saavuta. Siitä on päästävä eroon. Osittain siksi päätin osallistua luovan kirjoittamisen kurssille, jossa kirjoitetaan lyhyitä tekstejä, luetaan runoja ja luetaan muille ääneen omia tuotoksia. Ajattelin julkaista näitä kirjoituksia täällä, ja kenties joskus muitakin kirjoitukseen liittyviä ajatuksia ja huomioita.

Kirjoitan surkeaa suomea, enkä elätä tästä mitään harhaluuloja. Kielioppi ei ikinä jäänyt päähän, vaikka kirjoittamiseen oli intoa. En hahmota oikeita paikkoja pilkuille tai muillekaan sen sukulaisille. Mutta ehkä nekin löytävät hiljalleen paikkansa mitä enemmän kirjoitan.

Katsotaan mitä tästä tulee!

3 kommenttia:

  1. Kuulostat ihan muntyyppiseltä ihmiseltä. Olisin voinut sanoa ihan samat asiat päiväunista ja pilkkusäännöistä ;)

    -Ceri- nanofoorumeilta

    VastaaPoista
  2. Joo huomasin itsekin saman jo NaNon foorumeilla ;) Mielestäni oikeinkirjoituksesta ei kannata stressata tai sitten ei seuraavaksi saakaan kirjoitettua enää yhtään mitään. :P

    Ja absurdit ajatukset on ihan parhaita! Juuri ne puhaltavat elämän ja omalaatuisuuden teksteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Absurdius on parasta. Se, että maailma on muuten normaali, mutta yhtäkkiä tarinaan ilmestyy vaaleanpunainen elefantti joka on ihan oikea...

      Poista